analytics

Kuka oli Erik Pipare

Eräs esi-isistäni oli sotilas Erik Pipare, joka asui perheineen Karjalohjalla. Hänen vaimonsa oli nimeltään Maria Jaakontytär. Ensimmäinen merkintä rippikirjoissa on 24.1.1763, jolloin perhe ilmestyy Pipolan kylään. Tuolloin perheessä on jo kolme lasta; Johan (-57), Maria (-59) ja Brita (-62). Rippikirjoissa vuodesta 1774 eteenpäin on Erikin syntymäajaksi kirjattu 8.6.1738.

Ketkä siis olivat sotilas Erik Piparen vanhemmat?

Mikäli hän oli kotoisin Karjalohjalta, tulee ensimmäiseksi tutkittavaksi 8.5.1738 Lohjantaipaleen kylässä syntynyt sotilaan lapsi Erik. Isä Erik Loosten on tullut tutuksi mm. Elias Lönnrotin esivanhempana.

Päivämäärän muuttuminen kuukaudella ei olisi kovin ihmeellistä. Lisäksi Erik Piparen Karjalohjalla syntymistä tuntuisi tukevan se, että yleensä vain paikkakuntalaiset on merkitty rippikirjoihin päivämäärän kera.

Seurattaessa toiseen suuntaan 8.5.1738 syntynyttä Erikkiä selviää hänen asuneen perheensä luona vielä 1760-luvun alussa, jolloin hänet on merkitty rengiksi. Tämä siis kumoaisi edellä esitetyn päätelmän.

Jotta asia ei olisi liian helppo, ei Erik Piparen ja Maria Jaakontyttären vihkimerkintää löydy Karjalohjan tai lähikuntien kirkollisista luetteloista. Maria on merkitty syntyneeksi 1743, mutta tuolta vuodelta ei seutukunnalta löydy sopivaa henkilöä. Lisäksi tulevat nuo perheen kolme vanhinta lasta - missä he ovat syntyneet?

Yksi mahdollisuus on Karjalohjan naapuripitäjä Pohja. Paikallisen pappilan tulipalossa vuonna 1794 tuhoutuivat mm. vihittyjen ja syntyneitten luettelot. Rippikirjat ovat kylläkin jäljellä, mutta niiden läpikäynti ei toistaiseksi ole tuonut valaistusta asiaan.

Kaiken huipuksi Karjalohjalla esiintyy toinenkin Erik Pipare samoihin aikoihin - hänen ja oman esi-isäni välille en ole pystynyt löytämään linkkiä.

Mikäli kävisi niin, että tutkimani Erik Piparen isäksi osoittautuisi Erik Loosteen, olisi se pienimuotoinen ""sensaatio"" suomalaisessa sukututkimuksessa. Elias Lönnrotin esivanhempia on tutkittu perusteellisesti mm. Pentti Hiidenheimon toimesta. Edesmenneen sukututkija Jarl Pousarin kanssa minulla on ollut ilo käydä tästä aiheesta lyhyt sähköpostikeskustelu juuri ennen hänen ennenaikaista kuolemaansa. Lönnrotin isoisän Matin veljistä Gabriel Sylvander oli rusthollarina Sammatissa ja Johan Sylvander seppänä itäisessä Suomessa. Matin kahden siskon vaiheista ei ole tietoa. Jos Erik Pipare voidaan liittää tähän perheeseen, saa Elias liudan uusia sukulaisia. Pousarin mukaan veli Erikistä ollaan oltu tietoisia, mutta hänen vaiheitaan ei jostain syystä ole aiemmin selvitetty.

Erik Piparen ja Maria Jaakontyttären jälkeläisiä kolmen sukupolven verran - taulusto on vielä valitettavan puuttellinen.


Eric Pipare, Sotilas
* 08.05.1738, Karjalohja, Lohjantaipale [*] 09.05.1738, Karjalohja † 28.10.1805 (67v 5kk), Karjalohja, Kourijoki [†]10.11.1805
Kuolinsyy: vanhuuden heikkous



Puoliso
Maria
*1743, †27.10.1803, Karjalohja

Sukuperä epäselvä. Marian isännimi vaihtelee kastettujen luettelossa jatkuvasti. Rippikirjassa käytetään kuitenkin koko ajan patronyymiä Jaakontytär (Jacobsdr). Samoin Marian kuollessa Karjalohjan Kourjoen kylän Rahikkalan torpassa hänet on merkitty haudattujen luetteloon Jaakontyttärenä.

Myöskään vihkimistä ei löydy minkään lähiseurakunnan kirjoista. Tosin Pohjan pitäjän kirjat ovat tuhoutuneet.





Lapset
1) Anna *20.12.1763, Karjalohja, †10.03.1838, Karjalohja (Taulu 2)
2) Eric *28.10.1765, Karjalohja, †1772, Karjalohja
3) Henric *05.05.1768, Karjalohja
4) Lisa *24.11.1770, Karjalohja
5) Abram *30.06.1772, Karjalohja, †22.02.1832, Karjalohja (Taulu 3)
6) Ericus *11.07.1774, Karjalohja
7) Christina *22.01.1777, Karjalohja, †23.09.1781, Karjalohja
8) Gretha *11.01.1779, Karjalohja
9) Christina *28.07.1784, Karjalohja, †13.10.1807, Karjalohja




TAULU 2
2. Sukupolvi

Anna Ericintytär
Isä: Eric Pipare (Taulu 1), Äiti: Maria
* 20.12.1763, Karjalohja, Pipola [*] 22.12.1763, Karjalohja † 10.03.1838 (74v 2kk), Karjalohja, Tallnäs


Toivo Haation viestin mukaan voidaan todeta seuraavaa : Annan syntymäaika on 20.12.1763 ja vuoden 1787/89 vaiheessa hän muuttaa Kourjoella rippikirjan sivulta toiseen ja tässä vaiheessa päivämäärät häviävät kokonaan. Ts virhe tullee tässä yhteydessä. Koko ajan 20 on kirjoitettu sen verran laveasti että sen voi tulkita myös 26:ksi. Seuraavassa Karjalohjan rippikirjasarjassahan on sitten puutteita tämän jälkeen.

Asui vihittäessä Kourjoen Rahikkalan torpassa muun perheen kanssa.



Anna Ericsdotterin kummit olivat : Kuusian Lasolan talon nuori rusthollari Jeremias Jöransson, Ilmoniemen Pukkilan talon rusthollari Abram Nilsson sekä tämän vaimo Lisa Carlsdotter, pitäjänapulainen Jeremias Heerman ja tämän vaimo Christina Lunderberg Mustlahden kylästä sekä Kuusian Lasolan rusthollarin tytär Maria Jöransdotter.

Puoliso
Johan Johaninpoika Alm ¥ 26.12.1792 Karjalohja
*18.03.1769, Karjalohja, †19.07.1849, Karjalohja
Isä: Johan Tallgren, Äiti: Maria Johanintytär

Asui vihittäessä Karjalohjan Lohjantaipaleen kylän Prunkan talon torpassa. Kuollessaan asui leskenä Tallaan kylässä ja mainitaan haudattujen listassa eläkeläisenä.

Lapset
1) Anna Stina Alm *31.10.1797, Karjalohja, †14.09.1851, Karjalohja (Taulu 4)
2) Ulrica Alm *17.04.1803, Karjalohja (Taulu 5)
3) Eva Lena Alm *24.10.1807, Karjalohja (Taulu 6)


Lapsi
1) Johan Alm *05.11.1790, Karjalohja, †07.02.1803, Karjalohja



TAULU 3
2. Sukupolvi

Abram Ericinpoika , Torppari
Isä: Eric Pipare (Taulu 1), Äiti: Maria
* 30.06.1772, Karjalohja, Pipola † 22.02.1832 (59v 7kk), Karjalohja, Kourjoki [†]26.02.1832
Kuolinsyy: kihti
Asui Karjalohjan Kourjoen kylän Piparin torpassa.

Talossa asui myös piika Brita, joka oli syntynyt 1762 ja kuoli kihtiin 26.4.1834.

Puoliso
Anna ¥ 07.07.1801 Karjalohja
*27.11.1769, Karjalohja, †24.04.1820, Karjalohja

Karjalohjan Härjänvatsan Turrin talon tytär.

Lapsi
1) Anna Maria *28.06.1805, Karjalohja (Taulu 7)




TAULU 4
3. Sukupolvi

Anna Stina Johanintytär Alm
Isä: Johan Johaninpoika Alm, Äiti: Anna Ericintytär (Taulu 2)
* 31.10.1797, Karjalohja, Tallaa † 14.09.1851 (53v 10kk), Karjalohja, Sakkola [†]21.09.1851
Kuolinsyy: ähky

Puoliso
Gabriel Erikinpoika Antin ¥ 17.11.1816 Karjaa
*22.01.1791, Karjaa, †14.05.1853, Karjalohja
Isä: Erik Ericinpoika Anteen, Äiti: Anna Magnuksentytär Koskman

Asui kuollessaan Karjalohjan Sakkolan kylässä. Mainitaan tällöin ruotuvaivaiseksi.

Lapset
1) Johan Gabriel Antin *07.05.1817, Karjaa
2) Eva Erica Antin *01.04.1819, Karjaa, †03.12.1883, Karjalohja
3) Gustaf Antin *21.04.1821, Karjaa
4) Eric August Antin *08.06.1823, Karjaa
5) Christina Carolina Antin *12.09.1829, Karjalohja
6) Abram Antin *03.01.1832, Karjalohja
7) Edla Johanna Antin *19.07.1834, Karjalohja
8) Sophia Wilhelmina Antin *10.07.1837, Karjalohja
9) Josepha Gustava Antin *14.09.1840, Karjalohja, †15.01.1846, Karjalohja
10) Carl Antin *28.10.1842, Karjalohja, †18.01.1846, Karjalohja




TAULU 5
3. Sukupolvi

Ulrica Johanintytär Alm
Isä: Johan Johaninpoika Alm, Äiti: Anna Ericintytär (Taulu 2)
* 17.04.1803, Karjalohja, Tallnäs

Puoliso
Johan ¥ 12.09.1848 Karjalohja


Muonatorpparii Karjalohjan Tallaan kylästä.

Lapsi
1) Wilhelmina Alm *08.05.1828, Suomusjärvi



TAULU 6
3. Sukupolvi

Eva Lena Johanintytär Alm
Isä: Johan Johaninpoika Alm, Äiti: Anna Ericintytär (Taulu 2)
* 24.10.1807, Karjalohja, Tallnäs

Puoliso
Gustaf Henric Bäckström ¥ 30.09.1832 Karjalohja
*27.04.1807, Karjalohja

Karjalohjan Lohjantaipaleen renki, sittemmin itsellinen. Oli myös puusepän opissa välillä.

Lapset
1) Josepha Wilhelmina Beckström *23.11.1832, Karjalohja
2) Josepha Gustava Bäckström *03.06.1835, Karjalohja, †05.02.1846, Karjalohja
3) Carl Gustaf Napoleon Bäckström *13.09.1840, Karjalohja, †08.02.1846, Karjalohja
4) Josepha Wilhelmina Bäckström *20.11.1847, Karjalohja




TAULU 7
3. Sukupolvi

Anna Maria Abramintytär
Isä: Abram Ericinpoika (Taulu 3), Äiti: Anna
* 28.06.1805, Karjalohja, Kourijoki

Puoliso
Gustaf Henric ¥ 08.11.1835 Karjalohja
*02.09.1808, Karjalohja

Lapset
1) Henric Johan Ericsson *27.07.1836, Karjalohja
2) Eva Lovisa Ericsson *29.04.1838, Karjalohja
3) Maria Gustava Ericsson *23.03.1840, Karjalohja
4) Edla Carolina Ericsson *06.12.1842, Karjalohja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus