analytics

Kirkkoherran lesken lahjoitus

Kiskon kirkkoherraksi tuli vuonna 1833 Karjalohjalla syntynyt Edvard Johan Laurell. Hän oli päässyt ylioppilaaksi Turussa 22.6.1798 ja vihitty papiksi 6.7.1809.

Sieltä hän siirtyi ensin armovuodensaarnaajaksi Snappertunaan ja seuraavana vuonna Fagervikin ruukille saarnaajaksi. 1821 hänestä tuli Tammisaaren kappalainen ja edelleen 1824 varapastori. Kiskon kirkkoherraksi hänet siis valittiin 1833 ja rovastin arvo myönnettiin 1839. Hän kuoli kesäkuussa 1873.

Edvard Johanin ensimmäinen vaimo oli Helena Ulrika Holmberg, joka kuoli 1850. Seuraavana vuonna Edvard nai Tammisaaren kaupungissa asuneen leskirouva Lovisa Lundmanin, os. Forsell.

Lovisa kuoli 1879. Hän oli aikoinaan tehnyt testamentin, jonka perusteella etua nautti neiti Karolina Holmberg. Neiti Holmberg kuoli vuoden 1888 alkupuolella ja Lovisa Forsellin toiveen mukaisesti hänen omaisuutensa muutettin rahaksi. Summaa kertyi 8648 markkaa ja 16 penniä sekä lisäksi asuinrakennus irtaimistoineen. Nämä kaikki lahjoitettiin Kiskon kansakoulun hyväksi. Pääoman korot määrättiin vuosittain köyhiempien oppilaiden avustamiseen. Oheinen lehtileike on toukokuussa 1888 ilmestyneestä "Hämäläinen"-lehdestä.


Neiti Karolina Holmberg oli Lovisa nuorempi sisar. Hänet oli kastettu Viaporin tykistöseurakunnassa 1.8.1802. Lovisan ja Karolinan vanhemmat olivat sorvari G. Holmberg ja vaimonsa Anna Greta Wulff. Anna Gretan sukujuuret ovat Tammisaaressa, jossa hänen isänsä Jacob W. oli porvarina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus