analytics

Junalla Hämeenlinnaan ja takaisin

Helsingin ja Hämeenlinnan välillä valmistui Suomen ensimmäinen rautatie 31. tammikuuta 1862. Tämä sai myöhemmin nimityksen Suomen pääradaksi. Seuraavina yhteyksinä tulivat rata Pietariin 1870, Toijalasta edelleen Tampereelle 1876 ja 1878 sieltä jatkettiin Haapamäen ja Seinäjoen kautta Ouluun, jonne rata ulottui 1884.


Tällä viikolla uutisoitiin EU:n uudesta päätöksestä, jonka mukaan matkustaja on oikeutettu automaattiseen hyvityskäytäntöön junan myöhästyessä aikataulustaan tunnin tai yli.



Vuonna 1864 näitä murheita ei ainakaan Suomen rautateillä pidetty isona ongelmana. Päivätär -sanomalehden numeroon 38, joka ilmestyi 17. syyskuuta mainittuna vuonna, pränttäsi Georg Strömberg rautatieyhtiön puolesta voimassa olevan aikataulun. Sen mukaan radalla liikennöitiin Hämeenlinnan suuntaan matkustajajunalla joka päivä ja lisäksi tavara- sekä kolmannen luokan matkustajajunalla kolme kertaa viikossa. Matkustajia huomautetaan ystävällisesti siitä, että junat viipyvät asemapaikoilla vain yhden eli kaksi minuuttia (?), mutta Hyvinkäällä peräti 10 minuuttia.



Hämeenlinnasta Helsinkiin päin kulki myös matkustajajuna joka päivä ja muut kolme kertaa viikossa, tosin eri päivinä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus