analytics

John Eriksson, keksijä

Vuonna 1889 Yhdysvalloissa kuollut John Eriksson oli syntynyt 31.7.1808 Ruotsin Värmlannin maakunnassa, Långbanhyttanin rautaruukilla. Hänen isänsä oli kaivoksen omistaja, joka joutui vararikkoon. Tämän jälkeen isä sai työpaikan Götan kanavantyömaalta.

Johnilla oli vuotta vanhempi velipoika Nils. Nils Eriksson pääsi veljensä tavoin kanavalle töihin ja yleni nopeassa tahdissa. Molemmilla veljeksillä oli kuulemma "tavattoman hyvä pää". Nilsistä tuli pian insinööriluutnantti, sitten kapteeni ja lopulta eversti. Vuonna 1854 hänet aateloitiin ja kuningas Kaarle XV korotti hänet vapaaherrain säätyyn.

Nils Eriksson muistetaan Ruotsissa useiden kanavien ja maan ensimmäisten rautateiden rakentamisen johtajana. Suomessa hän johti Saimaan kanavan rakennusta vuosina 1849-1855. Nils kuoli jo 1870.
Johnista tuli kansainvälisesti vieläkin kuuluisampi. Jo 13 vuoden iässä hän johti Götan kanavalla peräti 600 miehen topparoikkaa. Työmaalla oli myös runsaasti sotilaita, joita johtaneita upseereita John ihaili. Hän päätti antautua sotilasuralle ja jo 20-vuotiaana John yleni upseeriksi. Lopulta voiton vei kuitenkin mielenkiintoa mekaanisiin töihin ja keksintöihin. Hän keksi lämpimällä ilmalla käyvän koneen, jota hän lähti näyttämään Englantiin vuonna 1826.

Kone ei herättänyt sen kummempaa mielenkiintoa, mutta John Eriksson päätti joka tapauksessa antautua koneen rakentajaksi ottaen eron armeijasta. Hän asettui asumaan Englantiin, tuohon "koneiden maahan".
Eräänlainen läpimurto Johnin uralla oli kilpailu, joka tapahtui Manchesterin ja Liverpoolin välisellä rautatiellä. Kyseisen rautatien johtokunta päätti palkita radan nopeimman veturin. Ainoastaan seitsemässä viikossa rakensi John höyrylokomotiivin, jolla hän peittosi itsensä höyryveturien keksijän, Stephensonin.
Toinen keksintö Johnilta oli laivanpropelli. Hän tarjosi ideaa turhaan Englannin hallitukselle, joka ei ymmärtänyt keksinnön arvoa. Ulkomaalaisena insinöörinä John sai tylyn kohtelun ja tästä kimmastuneena hän läksi Yhdysvaltoihin asuen siellä aina elämänsä loppuun saakka.

Amerikassa John Erikssonin keksinnöt saivat kaiken niille kuuluvat arvon ja hänen nimestään tuli laajalti tunnettu. Laivanpropellien keksiminen mullisti varsinkin sota-alusten rakentamisen ja niiden parissa John teki "ihmeitä". Yksi näistä ihmeistä oli "Monitor", Amerikan sisällissodan aikana pohjoisvaltojen laivaston pelastanut tornilaiva. Monitor onnistuisi tuhoamaan etelävaltojen panssarilaiva Merimacin 9. maaliskuuta vuonna 1863.

Muita keksintöjä oli mm. aurinkokone, jonka oli määrä käydä auringon lämmöllä. Tämän koneen toteutuminen jäi kesken John Erikssonin kuoltua 9.3.1889. Pienempiä ideointeja olivat esimerkiksi viilantekokone, etäisyyden mittari merelle ja lukuisat parannukset vetureihin.
John Eriksson ei koskaan unohtanut ruotsinkielen taitoaan ja avusti runsailla rahalahjoilla isänmaataan. Hänen tahtonsa oli myös lopulta tulla haudatuksi isänmaan multiin.

Johnin kuoltua Yhdysvaltain hallitus tahtoi osoittaa kiitollisuuttaan Monitorin rakentajalle, joka oli pelastanut pohjoisvaltain sotalaivaston ja siten vapauttanut neljä miljoonaa orjaa, kuljettamalla hänen ruuminsa yli valtameren Ruotsiin komealla "Baltimore" -laivalla.
Vainaja otettiin suurin juhlallisuuksin vastaan ja hänet haudattiin lähelle sitä paikkaa, missä hän oli syntynyt.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus