analytics

Sorttilan Alhainen Kiskossa

Vuoden 1742 paikkeilla Kiskon Sorttilan kylän Alhaisten talon isännäksi tuli Kurkelan Liuhdolta muuan Simo Sigfredsson. Vaimo Regina Johansdotterin isä oli ollut Jylyn kylän Kauppilan rusthollari. Pariskunta vihittiin syksyllä 1736 ja heidän ensimmäinen asuntonsa oli miehen kotitalo. Siellä syntyivät myös perheen kaksi vanhinta lasta, kaksoset Helena ja Anna. Erikoista heidän kastemerkinnöissään on se, että he syntyivät eri päivinä, tosin peräkkäisinä!

Sortin talossa perheeseen syntyi vielä seitsemän lasta, joista tosin ainakin kaksi kuoli pienenä. Isä Simon ikääntyessä siirtyi talon hallinta ensin tytär Helenan miehelle, sepän ammattiakin harjoittaneelle Michel Henrikssonille. Helenan nuorempi, vuonna 1746 syntynyt veli Jonas otti aikuistuessaan ohjat käsiinsä. Michel katoaa perheineen pitäjänsepäksi Suomusjärvelle ja Jonas yhdessä vaimonsa, Kurkelan Arkkilan rusthollarin tyttären, Justina Johansdotterin kanssa isännöi Alhaisten taloa.


Jonaksella ja Justinalla on viisi lasta, joista neljällä vanhimmalla on omaa perhettä. Esikoispoika Johan saa talon haltuunsa 1790-luvulla ja löytää vaimonsa Helenan naapuritalosta, Sorttilan Sortilta. Helena kuolee vuonna 1815 synnytettyään sitä ennen kahdeksan lasta vuosien 1793-1812 välisenä aikana. Johan Jonasson katoaa Alhaisilta samaan aikaan yhdessä kotona vielä asuneiden lasten kera.


Alhaisten uudeksi isäntäpariksi tulevat Anders Johan Wendelin ja Hedvig Sofia Starck. Anders Johanin ja Hedvig Sofian sukujuuret löytyvät Tenholan Kälkalasta sekä Pohjan pitäjän Fiskarsin ruukilta.
Ohessa alkuvaiheessa oleva jälkipolvitaulusto Simon ja Reginan jälkeläisistä. Täydennyksiä sekä korjauksia otan luonnollisesti mielelläni vastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus