analytics

Maalarisälli Lönn Raisiosta

Raision kirkon ympärillä levittäytyvän hautausmaan eteläiseltä rinteeltä löytyy muutamia 1800-luvulta peräisin olevia muistokiviä. Aikakaudelle tyypillisiä maassa makaavia, punaisesta graniitista tehtyjä hautakiviä on pari kappaletta, joista toisen alla lepää maalari Kaarle Fredrik Lönn.

Kaiverruksen mukaan hän oli syntynyt 25.7.1825 ja kuollut 29.1.1888. Näillä tiedoilla hänen vanhempiaan kannattaa ensiksi lähteä hakemaan Suomen Sukututkimusseuran HisKistä. Haun voi aloittaa rajoittamalla sen Varsinais-Suomeen, koska tuskinpa maalarimme kovin kaukaa Raisioon on päätynyt. Poikkeuksia toki on, mutta tutkimusta voi nopeuttaa ja helpottaa rajaamalla selvitettävää aluetta.

Hakuavaimena käytin tässä tapauksessa etunimiparia Carl Fredrik ja syntymävuotta 1825. Näilä tiedoilla HisKi listasi noin kolmisenkymmentä potentiaalista lasta, jotka voisivat tulla kysymykseen. Listan loppupäästä löytyivät Turun suomalaisen seurakunnan kastetut. Näistä samana päivänä eli 25. heinäkuuta oli syntynyt piika Eva Lena Lönnin avioton poika, joka kastettiin neljä päivää myöhemmin.

Tämä seurakunnan kastettujen luetteloa tarkemmin tutkittaessa voi huomata pienen omituisuuden Carl Fredrikin eli Kaarlen äidin etunimissä. Hyvin varmasti vuosina 1821 ja 1829 syntyneiden aviottomien lasten Eva Helenan ja Oton äiti Eva Lisa Lönn on sama kuin Kaarlen äiti Eva Lena Lönn. Tarkentavia faktoja voisi kaivella rippikirjoista.

Koska sekä sukunimi että päivämäärä täsmäsivät, heräsi tämä 120 vuotta sitten haudattu vainaja aivan uudella tavalla eloon omissa silmissäni. Koska kyseessä ei ole sen kummemmin oma, edes kaukainen sukulaiseni, en lähtenyt maakunta-arkistoon asiaa selvittämään. Lisätietoja löytyy 2000-luvulla verkonkin kautta. Historiallinen Sanomalehtiarkisto on ehtymätön aarreaitta sukututkijalle ja niinpä maalari Lönnkin oli onnistunut jättämään jälkipolville muutamia merkintöjä itsestään - tosin vasta kuoleman jo korjattua hänet.

Vainajan omaiset ehtivät saada tiedon Kaarlen kuolemasta Sanomia Turusta -aviisin helmikuun kolmannen päivän numeroon. Säkeillä "Herra elää, ja kiitetty olkoon minun kallioni, ja minun autuuteni Jumala olkoon ylistetty" annettiin "kaukana asuville sukulaisille ja tuttaville" tieto maalarinsälli Kaarle Fredrik Lönnin äkillisestä halvauskuolemasta. Sama lehti julkisti helmikuun 22. päivä "vaihtoilmoituksen". Siinä kerrottiin "kalunkirjoituksen ja muun omaisuuden arwostelun" tapahtuvan Uusi-Lukkarlan rusthollissa, Raision pitäjän Kuloisten kylässä tulevan maaliskuun 16. päivänä. Ilmoituksen on allekirjoittanut pesänhoitajaksi määrätty Adolf Lindqwist.

Näistä tiedoista selviää myös se seikka, että maalarimme hautapaikka aukeaa suoraan hänen kotipaikkaansa päin. Lukkarlantie löytyy Raisiontien (joka Turun puolella tuntee nimen Satakunnantie) ja Rauman suuntaan menevän moottoritien väliseltä maakaistaleelta, läheltä Huhkon kartanoa.

1 kommentti:

  1. Mainittu maalarisälli Lönn asui saamani tiedon mukaan Kimalistonmäellä lähellä Uutta Lukkarlaa. Kyseinen Lukkarlantie valmistui vasta 1970 luvulla, joten paikka kohdennus ei ole oikein

    VastaaPoista

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus