analytics

Naantalin luostarilta

Vadstenan luostarin perustaman Pyhä Birgitan innoittamana saatiin Suomen Naantaliin oman birgittalaisluostari 1400-luvulla. Pyhän Birgitan alkuperäinen ajatus oli, että luostariin otettaisiin jäseniksi lähinnä ylhäisten sukujen naisia. Näiden oli sitten omalla elämällään luotava jumalaista ja siveellistä esimerkkiä tavalliselle rahvaalle. Niinpä Vadstenassa oli mm. kuninkaantyttäriäkin nunnina.

Naantalissa ei tainnut koskaan olla kuninkaallisia muuta kuin ehkä vieraina, mutta sen sijaan Flemingien, Kurkien, Särkilahden, Kirveen, Jägerhornien ja mm. Karpalaisten varhaisia aatelisneitoja siellä kyllä oli. Miten he sitten luostariin päätyivät?

Suomen keskiajan historia -teos vuodelta 1898 antaa tähän hieman valaistusta;

Kun joku pyrki nunnaksi, käskettiin hänet kolmen kuukauden kuluttua tulemaan takaisin luostariin ilmoittamaan abbedissalle syyt tähän päätökseensä. Sitten jätettiin asia taas avoinaiseksi, kunnes kokonainen vuosi oli kulunut umpeen ensimmäisestä ilmoituksesta. Jos pyrkijä nytkin pysyi päätöksessään ja hänen anomuksensa hyväksyttiin, vihki hiippakunnan piispa hänet juhlallisesti nunnaksi.

Avojaloin ja hiukset kerittyinä odotti noviisi eli luostariin pyrkijä kirkonoven ulkopuolella pyhää toimitusta, joka ainaiseksi oli sulkeva hänet muun maailman yhteydestä. Kysyttyään syytä, miksi noviisi tahtoi ruveta nunnaksi, ja saatuaan vastauksen, talutti piispa hänet kirkkoon ja jätti hänet ovensuuhun seisomaan.

Edellä kannettiin punaista lippua, jonka toisella puolella oli ristiinnaulitun, toisella puolella pyhän Neitsyen kuva. Piispa astui korkea-alttarin ääreen ja siunasi kultasormuksen, jonka tuleva nunna oli kantava sormessaan. Sitten meni hän noviisin luo ottaen häneltä kuuliaisuus-, köyhyys- ja naimattomuuslupauksen. Tämän tehtyään painoi piispa sormuksen noviisin sormeen ja sanoi "minä vihin sinut nyt Jumalan morsiameksi ja ainaiseksi omaisuudeksi".

Messusävelien soidessa vietiin noviisi korkea-alttarin eteen, jossa vanha puku riisuttiin häneltä ja noviisi sai nunnanpuvun. Kun jumalanpalvelus esirukouksineen ja synninpäästöineen oli päättynyt, talutti piispa nunnan luostarinovelle ja jätti hänet abbedissan haltuun. Ovi sulkeutui ja uusi ihminen astui luostarin ilottomaan hämärään, uskotellen itselleen, että hänen nuoruutensa inhimilliset unelmat ja hartaimmat toiveet olivat sulaa syntiä sekä pahuutta.
Nunnapukuun kuului pitkä, valkoinen aluspaita ja sen päällä harmaa, hihallinen hame. Vyötäisillä hame oli kiinnitetty mustalla nahkavyöllä. Hameen etupuolella riippui hartioista lähtevä scapulare eli kapea vaatekaistale. Päällysvaatteissa käytettiin harmaata kaapua ilman poimuja tai laskoksia. Kaikki nämä vaatteet olivat sarasta, joskus myös verasta. Talvella oli kylläkin lupa käyttää myös lampaannahalla vuorattua hametta. Hartioita ja niskaa suojasi valkoinen kangaskaulus.

Jalkineet olivat mustasta nahasta, kesällä kengät ja talvella varrelliset saappaat. Päähineenä oli valkoinen palttinahuntu, joka peitti kasvoista otsan, poskipäät ja leuan. Tämän hunnun päällä oli toinen, musta huntu. Siihen kiinnitettiin ns. "Kristuksen kruunu" eli valkoisista palttinakaistaleista tehty risti. Yksi kaistale kulki vanteena pään ympäri ja kaksi muuta kaistaletta tekivät ristin vanteen sisälle. Yhtymäkohtiin oli ommeltu pieniä, punaisia tilkkuja, ikäänkuin veripisaroita. Päällyskaavussa oli myös punainen ristinmerkki.

Naantalin luostari sijaitsi aikoinaan kirkon vierellä, mutta nykyisin siitä ei ole jäljellä kuin maanalaisia fragmentteja. Kirkon kolmestatoista alttaristakaan ei ole jäljellä kuin yksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus