Suku-uutiset myös Facebookissa - JuhanSuku

31.12.2009

Marttilan olemattomat sillat

Reilut sata vuotta sitten Marttilan pitäjän jakoi suurin piirtein puoliksi paitsi Hämeen Härkätie, niin myös Paimionjoki. Koko kunnassa ei nimittäin ollut ainuttakaan siltaa, vaan liikenne hoidettiin pienillä lautoilla. Tämä oli luonnollisesti äärimmäisen hankalaa, sillä varsinkin eläinten kuljettaminen joen ylitse oli vaarallista. Joen rannat ovat hyvin jyrkät ja lautalle tulo erityisesti eläinten kanssa oli äärimmäisen hankalaa.

Hevosten jalat jäivät lautan jatkosten väliin ja välillä
joku elukka saattoi ottaa kylmän kylvyn joessa. Talvella päästiin kulkemaan helposti jäätä pitkin, mutta syksyisin ja keväisin oli muutama viikko todella vaikeaa aikaa.

Kaikki joen eteläpuolisten kylien asukkaat myönsivät auliisti siltojen tarpeellisuuden, mutta ainoastaan Palaisissa oli ryhdytty vuoteen 1906 mennessä tositoimiin. Neljän talon yhteisvoimin saatiin rakennetuksi asiallinen silta melko vuolaaseen virran kohtaan.

Samaan aikaan valistuneimmat pitäjäläiset ihmettelivät, miksi huomattavasti väkirikkaammat kylät eivät saaneet mitään aikaiseksi. Heidän mielestään talojen arvojen nouseminen olisi korvannut monin verroin sillan rakentamisesta aiheutuneet kustannukset. Pienempien kylien olisi pitänyt koota voimansa yhteen ja näin mahdollistaa useampien väylien rakentamisen joen ylitse.

Esitettiin myös ajatus siitä, että Härkätien varrella sijaitsevat kylät ottaisivat yhteisvastuullisesti osaa kustannuksiin. Olisihan silloista toki apua heillekin ja erityisesti sillä säästettäisiin jatkossa veto- ja kantojuhtien raskasta taakkaa.

Jo 1600-luvun lopulta tunnetaan Suomesta erityisiä siltavouteja, joiden työnkuvana oli teiden ja tietysti siltojen kunnosta huolehtiminen. Siltavoutien toimi lakkautettiin vuoden 1892 alusta lukien ja tehtävät siirrettiin maalaispoliiseille. Nopeasti ajatellen voisi luulla, että sillattomassa Marttilassa ei olisi ollut siltavoutejakaan.

Toki näitä entisajan kunnallisia virkamiehiä on Marttilassakin työskennellyt. Purhalan ja myöhemmin Huovariston kylissä vaikutti 1800-luvun alusta lähtien siltavoutina Fredrik Lindström. Hänen jälkeensä 1840- ja 1850-lukujen vaihteesta alkaen varakruununnimismies Johan Wilhelm Willman hoiti varsinaisen työnsä ohessa tätä "brofogden" tointa. Kappeliseurakunta Euralla eli nykyisellä Tarvasjoella oli omat siltavoutinsa jo 1700-luvun alussa ja jo vuonna 1698 Prunkilassa asunut Jaakko Jaakonpoika kantoi tätä titteliä.

Kuvassa Paimionjokea Karvelan ja Laurilan kylien kohdalla kesällä 2009.

30.12.2009

Kummitustarina Turusta

Vuodenvaihteessa 1851/52 kerrottiin Turussa hurjaa kummitustarinaa. Koska tarina kokonaisuudessaan antaa hauskan kuvauksen kansamme taikauskoisuudesta, on se syytä kertoa nykypolvillekin.

Eräässä kaupungin pohjoispuolella olevassa talossa kuoli eräs itsellismies, joka oli asunut vuokralaisena talossa. Miehen hautaamisen väitettiin olevan mahdotonta, sillä arkkuun pantuna mies nousi sieltä aina uudestaan ja uudestaan ylös. Yhtenä aamuna talon väki oli mennyt kynttilänvalossa siihen huoneeseen, missä ruumista säilytettiin. Heidän tarkoituksenaan oli laittaa vainaja asianmukaisesti arkkuunsa.

Kun he olivat avanneet kyseisen kamarin oven, olikin vainaja juossut heitä vastaan vuoteeltaan. Sisään tulossa olleet eivät jääneet ihmettelemään outoa näkyä, vaan painelivat pää kolmantena jalkana pakoon kiittäen Luojaansa päästessään ehjänä pois.

Pakenijoiden huudot ja vauhti herättivät naapuritalojenkin asukkaiden huomion, sillä he luulivat talon olevan tulessa. Niinpä kuolleen miehen asunnolle kokoontui kohta isompi joukko kaupunkilaisia. Kun asian todellinen laita selvisi, päättivät läsnäolijat mennä joukolla sisälle
huoneeseen. Nyt ruumis saatiin kuin saatiinkin arkkuun tukevasti ja yleinen mielipide oli, että asukkaat olivat todellakin nähneet aidon kummituksen.


Tarina on aivan tosi, mutta katsotaanpa sitä hetki hieman toisesta suunnasta ja lisätään hieman faktoja.

Samaan taloon oli edellisenä iltana tullut kaksi matkalaista, joille ei kerrottu vainajasta mitään. Heidät oli sijoitettu nukkumaan sen huoneen viereen, missä kuollutta säilytettiin. Levättyään yönsä rauhallisesti oli toinen miehistä lähtenyt aamuyöstä ulos toimilleen. Takaisin tullessaan hän oli hämärässä erehtynyt ovesta ja tullut samaan huoneeseen kuolleen kanssa. Nähtyään miehen hahmon makaavan lavitsalla, oli hän luullut tätä toverikseen ja paneutunut takaisin makuulle.

Yritettyään puhua toiselle, oli matkalainen huomannut tämän hyvin hiljaiseksi. Hänen yrittäessä nousta tutkimaan asiaa tarkemmin, tulivat em. henkilöt ovesta sisälle. Kynttilöiden valossa matkalainen huomaa erehtyneensä huoneesta, mutta siinä vaiheessa sisääntulijat ovat jo rynnänneet ulos. Matkalaisemme jatkoi matkaansa viereiseen huoneeseen ja asettui uudelleen levolle. Päivän tultua miehet jatkoivat yhdessä matkaansa.

Näin kummitus sai luonnollisen selityksen ja vainajakin pääsi kunniallisesti hautaansa hieman myöhemmin.


Kuva "There appeared, also, the dim outline of a white face" by Charles Green Bush - NYPL Digital Gallery

29.12.2009

Oskar Merikannon kiitoskirje

Joulun jälkitunnelmissa palanen suomalaista kulttuurihistoriaa Helsingin Wiikko-Sanomista vuodelta 1883;

Arwoisassa lehdessänne pyydän sijaa lausuakseni nöyrän, sydämmellisen kiitokseni niille tuntemattomille ja kunnioitetuille antajille täällä, jotka jalomielisesti owat ottaneet osaa kalliiseen ja ikäni muistettawaan joululahjaani, lahjoittamalla minulle aiwan uuden Pianinon ynnä nuotteja.

Tästä rakkaasta lahjasta en woi sanoilla kyllin lausua sydämmellistä kiitostani; waan haluni on wähäisellä kyvylläni koettaa täyttää ne toiwomukset, joita jalot antajat tällä lahjalla owat tarkoittaneet.

Helsingissä 27 päivä Joulukuuta 1883


Teidän nöyrin kiitollinen
nuorukaisenne
Frans Oskar Merikanto



Tuolloin vasta 15 vuoden ikäinen Oskar Merikanto oli syntynyt Helsingissä ylikonduktööri Frans Ferdinand Ala-Kannon ja Anna Helena Tammelinin perheeseen. Isä Frans oli kotoisin Jalasjärveltä, kun taas Anna Helena syntyi Nastolassa. Frans Oskar menetti äitinsä jo toukokuussa 1885, kun Anna Helena menehtyi 43 vuoden iässä. Isä Frans Ferdinand meni uudelleen naimisiin erään Marian kanssa. Tämä liitto loppui Fransin kuolemaan syyskuun lopulla 1891. Viimeiset vuodet Merikanto oli työskennellyt vahtimestarina.

Tuossa vaiheessa Oskar Merikannon oma ura oli jo päässyt kohtalaiseen vauhtiin ja takana olivat opi
skelut sekä Leipzigin konservatoriossa että Berliinissä. Saman vuoden lopulla hänet valittiin Helsingin Johanneksen kirkon urkuriksi, mikä olikin luonnollinen valinta paikallisen lukkariurkukoulun opettajalle. Tässä toimessa Merikanto työskenteli aina vuoteen 1914.

Oskar Merikanto meni 1892 naimisiin Liisa Häyrysen kanssa ja heidän lapsistaan Aarre Merikanto on isänsä tavoin arvostettu säveltäjä. Aarren poika Ukri on taasen suomalaisen, modernistisen kuvaveistotait
een kärkinimiä.

28.12.2009

Raswan synnystä ja häviämisestä

Näin joulun jälkeen on syytä muistaa, mitä Oulun Lehti kirjoitti vuonna 1884 "Raswan synnystä ja häwiämisestä ihmisruumiista".

"Kun iloitsemme nähdessämme lasten pyöreitä poskia, kun ihmettelemme naisten kauniita ruumiinmuotoja, ei meidän silmäämme silloin miellytä lihasten pyöreys , vaan näiden lihaksien ja nahan välillä makaava rasva, joka täyttää ne nurkat ja pyöristää ne särmät, jotka kauhistuttavat meitä laihojen ihmisten kasvoissa.

Jonkun tutun ulkonäkö kauhistuttaa meitä usein, kun hän on parantunut kovasta taudista. Näemme hänen silmänsä kuopallansa, poskipäitten pistävän esiin ihan kuin pääkallosta, otsan kulmikkaana ja ulkonevana, nenän suippona, ikäänkuin olisi se pidennyt, posket velttona ja lontollansa, suun ja leuan esiinpistävänä, ihon kurttuisena, koko laihtuneen ruumiin ryhdin kokoon kutistuneena. Näemme hänet, kauhistumme ja kysymme; kuinka on mahdollista, että niin lyhyen aikaa kestävä tauti voi matkaan saada tämmöisen hävityksen ja niin turmella lujaa ruumiinrakennusta?

Mutta todellakaan ei kiinteä ruumiinrakennus ole muuttunut niin suuressa määrin; vaan tauti on pääasiallisesti turmellut rasvaa ja tämän häviäiminen on syynä ulkomuodon muuttumiseen.

Kokeneetkin lääkärit kauhistuvat usein nähdessään niitä äkkipikaisia hävityksiä, joita kivulloisuudet matkaan saavat lihavissa ihmisissä. Koleera muuttaa usein lihavan ihmisen kolmessa tunnissa luurangoksi. Myöskin muut taudit vievät möhömahoilta usein muutamissa päivissä koko heidän turpeutensa. Paha ripuli antaa lapsille usein vanhentuneen ulkonäön, riistäen niiltä kasvojen pyöreyden ja pehmeyden sekä peittäen heidän kasvonsa vanhuuden rypyillä ja kurtuilla.

Kaikissa näissä ja vielä monessa muussa tapauksessa rasva ensin saa kärsiä taudin hyökkäyksiä ja häviää se silloin usein sangen nopeasti.

Samoin lisääntyy usein rasva ruumiissa kummastuttavalla tavalla ja lyhyemmällä ajalla kuin mikään muu ruumiiseen kuuluva aines. Tunnettu on, kuinka toisinaan tautien jälkeen rasva lisääntyy. Lavantaudin jälkeen tulee usein rasvaa niin suuressa määrässä, että usein näyttää siltä kuin tauti olisi ollut vaan vaarallinen vaihto mitä kukoistavampaan terveyteen. Toisinaan on myöskin rasvan lisääntyminen todellisen kivulloisuuden merkki ja usein yhdistyy siihen suuressa määrässä monenlaisia kipuja hengityksessä ja verenkulussa.

Enin silmäänpistävä on rasvan lisääntyminen suurilla juopoilla, joiden ruumis vissillä kannalla, kun eivät vielä ole kaukana juoppohulluudesta, paisuu ja saa sienimäisen, pöhöttyneen ulkomuodon, vaikka he nauttivat niin erittäin vähän ravintoaineita, että tuskin voisi luulla heidän voivan sillä lyhyenkään aikaa ylläpitää henkeään.

Kun ajatellaan kaikkea tätä, ettei rasva yleensä ole mikään terveyden eikä kivulloisuuden merkki, että laihat ihmiset usein voivat iloita yhtä hyvästä terveydestä ja pitkästä iästä kuin lihavat ja että rasva usein tulee ja menee, vaikuttamatta millään tavalla nähtävästi ruumiin terveyteen ja mietitään sen ohessa, ettei ruumiista löydy yhtään elintä, joka olisi ainoastansa rasvasta, niin voisi näyttää siltä kuin rasva olisi ainoastaan liiallinen verho ihmisruumiissa ja siis olisi siinä kaiketta merkityksettä ja hyödyttä.

Mutta tämä on hairahdus.

Luonto ei luo mitään tarkoituksetta tai hyödyttä. Sen myöntävät nekin luonnontutkijat, jotka kieltävät luonnolta kaikkia tarkoituksia tavallisessa merkityksessä ja sen tähden puhumme toisella kertaa rasvan merkityksestä ja hyödystä, sen mukaan kuin nykyinen aika on voinut selittää sitä."

25.12.2009

Runo äidille

Mäntsälän kartanossa vuonna 1785 syntynyt Catharina Charlotta Möllersvärd oli parin vuoden ikäisenä käymässä Tukholmassa runoilija Bengt Lidnerin vieraana. Tyttösen äiti Charlotta L'Estrade oli tämän taiteilijan harras mesenaatti ja suojelijatar. Yksi Lidnerin parhaista runoista, Unohtus, on omistettu rouva L'Estradille.

Catharina Charlottan isä taasen oli majuri ja myöhempi maaherra Carl Adolf Möllersvärd. Perheen lapsista tytär Ulrica Ottiliana tuli kuuluisaksi Venäjän keisari Aleksanteri I:n ihastuttua tähän Porvoon valtiopäivien aikaan 1809. Väitetäänpä hänen ylhäisyytensä jopa suudelleen Ulricaa l. Ullaa lähtiessään Mäntsälän kartanosta siellä järjestettyjen maalaistanssiaisten jälkeisenä päivänä.


Catharina Charlottan lapsuudesta on säilynyt eräs hellyttyvä tekstinpätkä. Alussa mainitulla Tukholman matkallaan hän lähetti äidilleen kirjeen tammikuun 11. pävänä 1787, jonka toki kirjoitti tytön puolesta herra Lidner;


Min ömna mor!

det var nu nyss
utaf din mor jag fick en kyss,
och våra själar sig förente.
Jag kände, fastän späd och svag,
hur förrän tidens födslodag,
gudomligheten ömt sig ente;
liksom min mormor, du och jag

Straxt i min själ ett lugn sig röjde
och jag förstod, ack! himmelsk glad,
att du för väsens Gud dig böjde,
och fjerran för din dotter bad.

Kring mig välsignelse Han gjutit.

Jag staplar bedjande ditt namn:
"Messias! du, som i din famn
de späda barn har inneslutit,
min bön du genom molnen hör:
må du min Mor den känsla skänka,
den känsla, som din Mor du gaf
när hon dig mötte vid din graf,
må du på Mor och Fader tänkä!"

Och nordanvind, som hafvet rör!
flyg till en älskad mor och maka.
Till henne denna kyssen för,
men - - - för mig och en kyss tillbaka


Min ömmaste Mors
Aldra ödmjukaste lydigste dotte
Catharina Charl. Möllersvärd
g:m
Lidner



Kuvassa runoilija Bengt Lidner 1757-1793

24.12.2009

24.12.2009



Talvi

Jo tuli talwi Pohjolaan,
Jo peittää lumi maamme,
Ei enää linnut lauluillaan
huvita luontoamme.

Ne pienet laululintuset,
Ku kesän pohjolassa
On huviksemme laulelleet,
Nyt owat muissa maissa.

Nyt luonto näyttää kuolleelta
Lumisen waipan alla,
Waan kenpä woipi kumoa
Sen suuren Luojan wallan?

Hän kyllä kewään lähettää,
Sen kanssa lintusetki,
Ne laulujansa wisertää
Luojamme kiitokseksi.



Frans F. Ahlman

23.12.2009

Mukava löytö Tammisaaresta

Joskus ihan pienikin löytö ilahduttaa mukavasti. Olin joskus 2005 etsinyt edellisen kerran Lohjan Varolan Warelius -sukuun vuonna 1770 syntyneen Anna Kreetan myöhempiä vaiheita. Lohjan rippikirjat kyseiseltä vuosisadalta ovat käytännössä tuhoutuneet eikä vihittyjen tai haudattujen luetteloistakaan ollut apua. Ainoa vihje oli eräs Anna Kreetta Wareljus, joka vuonna 1813 vihittiin Tammisaaressa porvari Fredric Styfverin kanssa. Ilman tarkempia tietoja ei häntä voinut varmuudella todeta juuri oikeaksi henkilöksi, jonka isä olisi ollut suora esi-isäni räätäli Niilo Warell. Niilo asui perheineen Varolassa.

Onneksi suurenmoinen Digiarkisto saapui selventämään Anna Kreetan tapausta. Viime viikon lopulla yhdistyksen nettisivuille ilmestyi joukko Tammisaaren rippikirjoja ja niistä paikantui nopeasti Niilo Warellin veli, porvari Isak Warelius perheineen. Joskus 1800-luvun taitteessa em. Anna Kreetta ilmestyykin Isakin perheen piiaksi ja heidän talostaan hänet vie lopulta vihille porvari Styfver. Hänen oma isänsäkin oli ollut kaupungin porvareita ja äiti Maria Tenbergin sukunimi viittaa Bromarvin suuntaan. Itseasiassa Styfver -sukuisia oli Tammisaaressa jo 1600-luvulla, sillä Stefan Nylanderin kokoamien tietojen mukaan eräs sorvari Nils Mattsson S. kuoli kaupungissa 1698.

Fredric Styfverillä ja Anna Kreetta Wareliuksella oli vain yksi yhteinen lapsi, Johan Fredric, joka kaiken lisäksi taisi kuolla aivan pienenä. Myös Anna Kreetta kuoli 1820-luvulla, sillä 1830 Styfver avioitui toisen kerran itseään peräti 40 vuotta nuoremman Wilhelmina Lindbergin kanssa. Wilhelmina puolestaan meni Fredricin kuoltua naimisiin porvari Gustaf Eklöfin kanssa.


22.12.2009

Robert Tigerstedt - fysiologian professori

Arno Forsius kirjoittaa nettisivuillaan fysiologi Robert Tigerstedtistä artikkelissaan "Robert Tigerstedt (1853—1923) — maailmankuulu suomalainen fysiologi" mm. seuraavaa;

"Robert Adolf Armand Tigerstedt (1853—1923) on ollut kautta aikain merkittävimpiä suomalaisia tiedemiehiä. Hän syntyi 28.2.1853 Helsingissä ja kuoli siellä 2.12.1923. Hänen vanhempansa olivat historiantutkija, lehtori Karl Konstantin Tigerstedt ja Evelina Theresia Degerman. Robert Tigerstedt avioitui vuonna 1878 serkkunsa Ljubov Ludmilla Martinaun (K 1935) kanssa. Avioparin poika Carl Christian Oskar Robert Tigerstedt (1882—1930) opiskeli lääkäriksi ja oli isänsä jälkeen Helsingin yliopiston fysiologian professori vuosina 1920—1930.

Robert Tigerstedt kuoli 70 vuoden ikäisenä Helsingissä 2.12.1923. Hän oli energinen, työkykyinen ja tieteelle omistautunut tutkija, joka oli aikanaan eräs koko maailman etevimmistä ja arvostetuimmista fysiologeista. Hän harjoitti fysiologian eri alueilla menestyksellistä tutkimusta, joka oli epäilemättä kaikkein mittavinta kokeellisen biologian alalla. Tigerstedtiä sanottiin kuoltuaan viimeiseksi fysiologiksi, joka hallitsi aikakautensa koko fysiologian ja hänen työnsä kantavuus u
lottui pitkälle hänen oman aikansa yli."


Arno Forsius on kertonut kattavasti fysiologimme urasta, mutta hänen tekstiinsä lisäisin pari tunnelmakuvaa hänen persoonastaan. Tarinat ovat kirjasta "Oppineita Herroja", WSOY 1940.

* Robert Tigerstedt ei pitänyt monisanaisuudesta. Muuan ylioppilas oli kirjoittanut pitkän ja monisanaisen aineen, josta professori lausui;
- Ei pidä matkia Kalevalaa!

* Eräälle melko keskinkertaiselle kandidaatille oli Tigerstedt antanut jonkinlaisella polkupyörän tapaisella laitteella suoritettavaa lihasvoiman kulutusta koskevan väitöskirjan aiheen. Kun toiset ihmettelivät, kuinka hän nyt semmoisen aiheen antaa, hän sanoi;
- Niin, niin, kun se on päästään yksinkertainen, niin se saa tehdä jaloillaan työtä.

* Eräs lääketieteen ylioppilas oli jo ennen kandidaattitutkintoa Venäjällä sotilaslääkärinä ja sai siellä itselleen juhlallisen univormun ja sapelin, joka oli puolitoista kertaa niin pitkä kuin hän itse. Hän oli nimittäin hyvin pienikokoinen mies.

Ollakseen kohtelias lähetti hän Robert Tigerstedtille kuvansa tässä uudessa sotisovassa. Se olikin todella vallan mahtava kuva.

Tigerstedt pani sen valokuva-albumiinsa ja jokainen kandidaattiryhmä, joka oli hänen luonaan tenttimässä, sai katsoa sitä, ja professori aina kysyi;
- Tunnetteko tätä herraa, selittäen sitten, että mies oli hänen oppilaitaan.

Kerran kuitenkin eräs ruotsalainen hölmö professorin tehdessä asianomaisen kysymyksen koetti olla tälle mieliksi ja arvasi;
- Onko se professorin poika?
Sen jälkeen kuva katosi albumista.

* Kun Grönroos ja Kolster kilpailivat anatomian professuurista, niin Robert Tigerstedt esitti tiedekunnassa hakijain ansioita näyttäen käsillään;
- Kolster on kirjoittanut näin paljon (kädet kaukana toisistaan) ja sen arvo on näin paljon (kädet lähekkäin), kun taas Grönroos on kirjoittanut näin paljon (kädet lähekkäin) ja sen arvo on näin paljon (kädet kaukana toisistaan)!

21.12.2009

Gabriel Rein Storfurstenin matkassa

Englannissa 1837 rakennettu höyrylaiva Storfursten tuotiin toukokuussa samana vuonna Turkuun, mistä se saman tien lähti esittelymatkalle Helsinkiin. Jatkossa laiva liikennöi näiden kahden kaupungin väliä, kunnes vuoden lopulta lähtien se siirrettiin kulkemaan Tallinnan ja Kronstadtin väliä aina vuoteen 1849.

Kesäkuussa 1849 omistajayhtiö meni konkurssiin ja laiva siirtyi pakkohuutokaupassa turkulaiselle Åbo Nya
Ångfartygsbolagille. Storfurstenin uudeksi reitiksi tuli Turku-Degerby-Tukholman vuodesta 1850 lähtien. Krimin sodan aikaan laivaa piiloteltiin englantilaisilta. Toimettomuuden jäljiltä alus oli niin huonossa kunnossa, että se päätettiin romuttaa 1856. Höyrykoneet ja siipirattaat myytiin 15000 ruplalla Päijäntelle, jossa ne asennettiin Suomi-laivaan. Koneiden siirrosta kirjoittelin muutama aika sitten - tarinan voit lukea tästä.

Rehtori Gabriel Rein teki kerran matkan Storfurstenilla Helsingistä Turkuun. Hän oli sijoittunut laivan salonkiin, jossa oli myös ylioppilaita, joiden kanssa Rein seurusteli tuttavallisesti. Kun nukkumaanmenon aika lähestyi, muisti professori äkkiä lapsenhoitajansa, joka vietti yötään laivan kannella ohuissa vaatteissa.

Rehtori Rein riensi viemään päällystakkinsa tytön peitteeksi. Hetkisen kuluttua tyttö palasi ja toi Reinille takin taskusta löytyneen lompakon.

- Se oli tarpeetonta, huomautti Rein, olisit antanut sen olla siellä. Pane pöydälle!

Tytön mentyä Rein sanoi ylioppilaille;

- Palkkani jäännös on tuossa lompakossa. Hyvää yötä, herrat!

Lompakko jäi yöksi salongin pöydälle ja ovi oli auki koko yön......

18.12.2009

Raittiusliikkeestä

Pöytyältä raportoitiin seuraavaa joulukuun 23. päivänä vuonna 1905;

"Juomalakkohomma on käynnissä Pöytyälläkin. Kansalaiskokouksen asettama toimikunta, jonka puheenjohtajana toimii rovastin rouva Boijer ja kirjurina ylioppilas Julia Boijer, on jo laatinut lakkolistat ja kutsunut joukon apulaisia pitäjän eri kulmilla niitä kuljettamaan. On päätetty kysyä jokaisen 16 vuotta täyttäneen mieltä ja merkitä muistiin nekin, jotka eivät lakkoon yhdy. Asian selvittämiseksi levitetään kirjallisuutta, toimitetaan kokouksia ja juhlia.

Ensimmäinen iltama on joulukuun 27. päivänä Mustanojan kansakoululla. Kun se taas on ensimmäinen, vakituinen raittiusiltama paikkakunnalla, mitä moniin vuosiin on pidetty, niin on syytä senkin vuoksi sinne saapua. Iltaman ohjelma tulee olemaan vakavan asian arvoinen ja pääsymaksu mitättömän alhainen, joten sekin kehottaa runsaaseen osanottoon."


Syytä kehotukseen olikin, sillä raittiustilaisuudet keräsivät yleensä heik
osti väkeä. Niinä Karinaisten Korvan talossa pidettyyn "Raittiuden Ystäwien" tilaisuuteen elokuisena lauantai-iltana 1901 tuli väkeä "vähänpuoleisesti, ei täyttä sataakaan", vaikka puhujana oli herra Lahti.

Oli nimittäin käynyt niin, että paikkakunnan puusepät pitivät samana iltana tanssiaiset kylän
arvokkaimmille neitosille "jossakin werstaan nurkassa tai eteisessä". Tästä riennosta eivät pitäjän miehenpuolet saattaneet olla poissa, sillä peräti neljä miestä oli käynyt hakemassa Turusta "päänpäristystä" juhlien kunniaksi.

Tanssiaisten jälkeen kylän kohteliaat miehet pitivät laulajaiset kestikievarin edustalla. Vaikka tämä kylän naisille osoitettu konsertti kesti kolmesta neljään tuntia, olivat yleisönä lähinnä kievarin nukkumaan pyrkineet vieraat. Heidän kerrotaankin lähettäneen nimismiehen välityksellä lämpimät kiitokset kuorolaisille.

Seuraavana päivänä kestikievarin edustalla järjestettiin isännille eli "juhlamarsalkoille" rääppiäiset, joiden kohteliaisuudesta eivät tiellä kulkeneet matkalaiset jääneet osattomiksi. Paikkakuntalaisten kerrotaan katselleen juhlijoita suurella kunnioituksella, mutta matkustavaisten mielipide tuntui olevan kokonaan toisenlainen. Oman pitäjän väki ei uskaltanut juhlia moittiakaan, sillä muutoin saattoi olla edes kotikuria.

Samoihin aikoihin edellä mainittujen tapahtumien kanssa suunniteltiin Kyrön asemaseudulla oman raittiusyhdistyksen perustamista. Edelliset hankkeet Karinaisissa olivat vaipuneet unohduksiin ja aikalaisten mukaan ainoa yhteistyön muoto oli viinaksien hankkiminen Turusta sunnuntaiden varalle. Suunnitellun yhdistyksen ahkerimmat puuhamiehet löytyivät Kyrön sahalta ja rautatieläisten johtohenkilöistä.

Kuva - Gesundheit (To your health) / composed by Gustave H. Kline - noin vuodelta 1890 - NYPL Digital Gallery

17.12.2009

Gustaf Johan Lönngrenin kanavahanke

Vuonna 1825 syntyi Suomusjärven Lemulan ratsutilalla poikalapsi, joka sai vanhemmiltaan nimen Gustaf Johan. Hänen isänsä oli rusthollarin poika Gustav Lönngren ja isoisänsä Niilo Lemberg, joka lienee muodostanut sukunimensä kotikylän perusteella. Gustaf Johanin äiti oli Kiskon Kurkelasta kotoisin ollut Maria Christina Ljufström. Gustavin l. Kustaan kuoltua "Maja Stina" uusiin naimisiin sammattilaisen torpparin, Gustaf Henrik Lönnrotin kanssa, joka oli Elias Lönnrotin setä. Maja Stina muutti Sammattiin 1837 ja vei mukanaan ensimmäisestä aviosta syntyneet lapset, Gustaf Johanin, Ulrika Johannan ja Lena Gustavan.
Sammattilainen Reino Silvanto kertoo Sammatti -kirjasessaan Gustaf Johan Lönngrenin myöhemmästä elämästä seuraavaa;

"Sammatin takasaloilla on Lihavan järven ja Tytylammen puolivälissä ollut Lönngrenin (Ali-Kottarin torpparin) jalkamylly (putous pari metriä), joka joutui rappiolle 1890 - 95. Tämän myllyn vesivaraston lisäämiseksi kaivoi Johan Lönngren ainakin n. 70 vuotta sitten (n. 1860) erään toisen miehen kanssa kanavan Tytylammesta, joka on luonnonjärvi, Ruonalampeen. Kanava oli n. 2 metriä leveä ja 400 metriä pitkä. Lönngren oli kova työmies ja oli nähtävästi ponnistellut liikaa, koska hän, ennen kuin noin 75-vuotiaana kuoli, oli runsaan puolen vuosikymmenen maannut vuoteen omana halvattuna. Mutta hänen suurenmoinen työnsä on yhtenä todistuksena niistä monista miehekkäistä ponnistuksista, joita Suomen korpikansan keskuudessa kaikessa hiljaisuudessa suoritetaan."

Oheisessa kuvassa venäläisestä topografiakartasta näkyy keskellä ylempänä pieni Tytylampi ja sen alapuolella isompi Lihava. Kuvan ulkopuolella, lammesta ja järvestä länteen päin sijaitsee Enäjärven pohjoispää.

Gustaf Johan Lönngrenin puoliso oli Sammatin Leikkilän kylän Jussilasta kotoisin ollut Serafia Gabrielintytär. Gustaf Johanilla ja Serafialla oli kuusi lasta, jotka kaikki olivat tyttöjä. Esikoistytär Eeva menin naimisiin torppari ja seppä Erik Johan Enqvistin kanssa. He asuivat perheineen Sammatin Myllykylässä. Muista tyttäristä naimisiin ehti ilmeisesti vain toiseksi nuorin Edla, jonka mies oli Suomusjärven Laperlan Isoperheen talon Korkialan torppari Johan Adolf Heinonen.

16.12.2009

Sukulaisuussuhteet

- Mies rukka, sanoi lääkäri eräälle tavattoman taipuisalle sairaalle. Voitteko mainita minulle mitään syytä mielisairauteenne?

- Kyllä, sanoi sairas. Tulin tuntemtaan erään lesken, jolla oli täysikasvuinen tytär, ja menin naimisiin lesken kanssa. Muutama aika sen jälkeen meni isäni naimisiin tytärpuoleni kanssa ja silloin tuli vaimoni appiukkonsa anopiksi, tytärpuoleni tuli minun äitipuolekseni ja isäni minun vävykseni.

Mutta sitten sai äitipuoleni, vaimoni tytärpuoli, pojan ja se poika oli luonnollisesti minun veljeni, koskapa hän oli isäni poika. Mutta hän oli myöskin vaimoni tyttären poika, joten minä jouduin velipuoleni äidin isäksi. Sitten sai minun vaimoni pojan ja siitä tuli minun lankoni...Minun poikani sisarpuoli oli hänen isoäitinsä, sillä poikani on hänen poikapuolensa lapsi.

Isäni on minun lapseni lanko, kun hänen sisarpuolensa on isäni vaimo. Minä olen siten oman poikani veli ja hän on isoäitinsä lapsi. Itse olen äitini lanko, vaimoni on oman lapsensa täti, poikani on isäni sisarenpoika ja minä isoisä itselleni...

- Kiitos, kiitos, sanoi lääkäri säälien, nyt ymmärrän.


Talonpojan Lehti 3.11.1906

15.12.2009

Tulipalojen vaarallisuudesta

Lokakuun 13. päivän aamuna vuonna 1875 tapahtui Paimion Huson kylässä todellinen suuronnettomuus. Tuomolan ratsutilan olkiladosta alkunsa saanut tulipalo tuhosi täysin sekä Tuomolan että Pietilän talot piharakennuksineen. Ainoastaan taloista hieman etäämmällä olleet riihet ja aitat pelastuivat.

Tuomolan karjasta kuolivat kaksi härkää, kuusi lehmää ja yksi sika. Muut eläimet ehdittiin pelastaa kyläläisten riennettyä yhtenä miehenä apuun. Avun tullessa rakennukset paloivat kauttaaltaan ja niiden sammuttaminen olisi ollut mahdotonta kahden paikalla olleen ruiskun avulla. Yhteisin ponnistuksin
pystyttiin kuitenkin estämään tulen leviäminen kylän muihin taloihin. Tulen voima oli niin raju, että jopa perustuksien nurkkakivet murentuivat.Asukkaat saivat pelastettua vain muutamia parhaimmista huonekaluista sekä vaatteensa.


Tuomola oli vakuutettu Paimion palovakuusyhtiössä, mutta Pietilän omistajat eivät olleet valmistautuneet millään tavalla yllättävän tilanteen varalta. Näin vaivalla rakennetuista tai korjatuista taloista ja pihatoista ei ollut luvassa mitään korvauksia. Tuomolan osalta vahingoiksi arvioitiin 13,000 ja Pietilän eli Keskitalon osalta 3,000 markaksi. Perimmäinen syy tulipaloon oli lehtitietojen mukaan tupakanpoltto.

Tiheään rakennetuista kylämiljöistä ja olemattomasta sammutukalustustosta johtuvat tulipalot olivat hyvin yleisiä. Palovakuutusyhtiöt olivat hätää kärsimässä, sillä maaseudun lisäksi kasvavien kaupunkien suurpalot rasittivat niiden maksuvalmiutta. Turun palon vuodelta 1827 muistavat kaikki, mutta myös Oulussa oli palo samalla vuosikymmenellä, vuonna 1822. Kaiken kaikkiaan vuosien 1800-1860 välisenä aikana tapahtui yhtä monta suurpaloa kaupungeissamme kuin edellisellä vuosisadalla oli ollut yhteensä.

Tästä kaikesta oli kaupunkien infrastruktuurille eräs yllättävä seuraus. Palovakuutusyhtiöiden asettama komitea nimitti selvitysmieheksi herra E. Julinin, joka sitten keräsi tietoa Hampurin vuoden 1842 palosta sekä Lontoota koetelleista onnettomuuksista. Niiden pohjalta hän ehdotti mm. kaupunkien vesijohtoverkostojen rakentamisen tehostamista. Näin saataisiin sammutusvettä nopeammin ja helpommin. Esimerkiksi Turussa putkistotöitä tehtiin kiivaasti 1800-luvun lopulla ja seuraavan vuosisadan alussa.

Viemäröintien kaivamisesta seurasi mm. maanalaisen Turun löytyminen, mutta se tarina onkin jo toisen artikkelin paikka!

14.12.2009

Hauhon kirkonmäeltä

Isovihan ajoilta kerrotaan Hauhon kirkon saaneen kokea kovia. Syyskuun 29. päivä vuonna 1713 murtautui Hämeenlinnasta tullut venäläinen sotajoukko Hauhon kirkkoon. Aluksi miehet pyrkivät kirveillä rikkomaan eteläisen oven, mutta vankka uksi esti nämä yritykset. Sisälle miehet kuitenkin pääsivät ja eteisessä olleeseen pyhän Bartholomeuksen kuvaan olivat sotilaat hakanneet miekoillaan jälkiä.

Perimätiedon mukaan joukot ol
ivat tuon häpäisyn lisäksi tehneet korvaamatonta vahinkoa polttamalla kirkonmäellä pitäjän kirkonkirjat ja koko joukon muita vanhoja "todistuskappaleita". Isovihan aikaan Hauholta hävisi näiden dokumenttien lisäksi ainakin messu- ja muistiinpanokirjoja.

Jotain 1700-lukua vanhempaakin Hauholla on toki säilynyt. Kirkon arkistossa oli vielä 1800-luvun lopulla eräs "kirkkomaan jakokirja" vuodelta 1615. Se sisälsi tiedot siitä, miten monta syltä maata kullakin kylällä oli kirkkomaalla. Maa oli siis jaettuna eri osiin kylien välillä ja erotuksena siellä seisoi pystyyn lyötyjä paanuja puumerkkeineen. Jakokirjasta löytyvät seudun vanhimmat tunnetut puumerkit, joiden omistajat kylittäin tunnetaan. Kirjasen päällä on teksti "Kyrkogårds utdelningh begynnandes på söder sidan af vapnhuset, som är sist emoth kyrkobyn, och hvar och en by hafver sitt bomärke på sin andel hållit Anno 1615."


Hauhon kirkonkellot ovat hyvin mielenkiintoiset. Yksi niistä on vuonna 1618 Käkisalmen linnassa asuneen käsky
nhaltija Henrik Spåren ja vaimonsa Ingeborg Skytten lahjoittama. Kellossa on heidän vaakunansa ja teksti "Anno MDLXXXV: Henrik Månsson Seora till Juttila, Frn Ingeborg till Skyt; denna klocka är förärad till Hauho Moderkyrka 1633". Kirkon suurin kello taasen ostettiin Tukholmasta 1754 ja sen lahjoittivat majuri Cherpentier, luuntantti Schulman, vänrikki von Kraemer ja nimismies Antti Härkäpää eräiden muiden kera.

Erikoisin kello on kuitenkin se, joka jo ulkomuotonsa ansiosta paljastuu katolisena aikana tehdyksi. Siinä laidat ovat suoremmat ja suuaukko ei ole pohjan verrattuna yhtä leveä kuin muissa. Ylemmän reunan eli pohjan ympärillä on alasaksilaiseen tyyliin tehty kirjoitus, jonka Suomen valtion arkistonhoitaja, tohtori K. A. Bomansson aikanaan suomensi seuraavasti; "Auta Jumala Maria, jonka avun kautta olen aloitettu ja valettu". Tämän pohjalta on päätelty, että kellon ajateltiin soidessaan rukoilevan apua neitsyt Marialta.

Hauhon kirkosta löytyy myös sotasaalista, sillä Suomen Sodassa palvellut eversti Bladh lahjoitti sille kaksi keltaisesta silkistä tehtyä lippua, joihin on maalattu Hämeen lehtikoristuksilla ympäröity vaakuna. Eversti Bladh asui 1800-luvun alkupuolella Ylöskartanon Jutilassa.









Lähde - Bidrag till kännedom om Finlands natur och folk (1878)

13.12.2009

Herra Miller

Maxamillian Christopher Miller syntyi Leipzigin kaupungissa, nykyisessä Saksassa. Herra Miller tuli tunnetuksi aikalaistensa keskuudessa pituudestaan. Mies venyi lopulta kahdeksan englannin jalan mittaan eli lähes 2,5 metrin pituiseksi.

Hän vietti elämänsä kierrellen Euroopassa ja erilaisissa näytöksissä Milleriä esiteltiin Jättiläisenä.

Vuonna 1733 hän matkusti Englantiin, missä hän herätti huomiota paitsi pituudellaan ja päänsä koolla, niin myös erinomaisella pukeutumistyylillään. Maxamillian Christope
r Millerin käsi oli valtava ja sormien sanotaan olleen yhdeksän tuumaa pitkien.

Miller kuoli Lontoossa 1734 noin 40 vuoden ikäisenä.

12.12.2009

Stadin slangia 1940-luvulta

- Tiedätkö, nuorimies, neuvoa missä on Sörnäisten apteekki?



- Juu, ku herra dallaa tost kuppilan höörnestä vensteriin pari korttelikulmaa ja sitten höögeriin Römperin Jalin röökibudjuun ja siitä viikaa taas snadisti höögeriin kunnes tulee Elannoh rohdis miss on se kiva böönä fönsteriss, siit vielä litski matkaa eteenpäin ja siin staijaa tavallisest bamari jollt voi froogata ellei se ole föraamas jonkkaa boseen - juu ja tää neuvo tekis sitt huggefimtsikan jos herrall sattu olee fikkas snadii pesetaa.

11.12.2009

Tarinointia muinaishoveista

Janakkalan Koverolta kerrotaan seuraavaa tarinaa;

Siellä oli muinoin linna, kuten Ryömässäkin Tuuloksessa, suurine rautaisine portteineen, joita suljettaessa jyskyvä rämy kajahteli aina Hämeenlinnaan saakka. Linnassa sanotaan asuneen hyvin huonoa väkeä, joka kätki varkaita ja muita pahantekijöitä.

Pyydettiinpä kerran pappia tänne sairasta ripittämään, mutta pantiinkin sänkyyn koira, joka papin tultua hyppäsi hänen kasvoilleen, jotta ripitysastiat sekä kaikki, mitä niissä oli, putosivat maahan. Siitä rupesi pappi
manaamaan, että vihdoin huone tavaroineen ja kalpineen lensi ilmaan, paitsi palkki, jolla pappi seisoi.

Kalut hajailivat mikä minnekin; lusikka lensi Viralan järven taakse, mutta hirret putosivat maalle vasta Hausjärven Ryttylän tienoilla, josta Hirsimäen nimi vielä todistaa. Silakat, makkarat ja muut ruoat menivät samaa tietä ja niistä saivat Silakka-, Makkara- ja Kiulumäet nimensä.

Edellä mainitun Ryömän linnan väitetään sijainneen Toivaniemen kartanon mailla. Linnasta ei 1800-luvulla ollut enää jäljellä kuin muutamia perustuskiviä. Kansan muistikuvissa kerrotaan, että tämän suuren linnan omistajaa pidettiin pitäjän mahtavimpana miehenä. Hän oli myös mitä ankarin käskynhaltija sotamiesten ja alamaistensa keskellä. Näiden piti totella häntä päivin ja öin.

Linnassa oli nimittäin mahtavat, kupariset portit, jotka yön ajaksi suljettiin jyskyvällä rämyllä niin, että ympäristö kajahteli. Tämä oli kaikille käskynä sammuttaa valkea liedestä ja antautua mahtimiehen suojelemaan yörauhaan.

Kun kartanolle tehtiin uutta makasiinia 1864, peruskivet hajoitettiin lopullisesti. Niitä kaivettaessa löydettiin muutamia rautakaluja, joista kuvassa keihäänkärki. Ylös saatiin myös kirves ja toisenmuotoisia keihäänkärkiä, jotka suuresti muistuttivat mm. Kokemäen Äimälästä löydettyjä vastaavia kaluja.

10.12.2009

Muutamia hautakivikirjoituksia

Laurence Lideardin hautausmaalla

The man that rests in this grave has had 8 wives,
by whom he had 45 children, and 20 grand-
children. He was born rich, lived and

died poor, aged 94 years,
July 30th, 1774
Born at Bewdley in Worcestershire in 1650.


Ann Jennings, Wolstanton

Some have children - some have none -
Here lies the mother of twenty-one.


Hedon, Holderness, East Yorshire

Here lyeth the body of
William Strutton, of Patrington
Buried the 18th of May 1734
Aged 97

Who had, by his first wife, twenty-eight children,
And by a second seventeen;
Own father to forty-five
Grand-father to eighty-six,
Great grand-father to ninety-seven,
And Great, great-grand-father to twenty-three;
In all two hundred and fifty-one.


Joskus 1700-luvun lopulla tuli tavaksi leikitellä englannin sanoilla siten, että kirjaimia järjestämällä se saatiin muistuttamaan latinaa. Kuvassa näkyvällä epitafilla oli tarkoitus kiusoitella Oxfordin, Cambridgen ja Etonin oppineita. Hautakiven tekstin saa melko nopeasti selville, mutta tulkoon se joka tapauksessa merkityksi tähänkin;

Beneath
this stone reposeth
Claud Coster
tripe-seller, of Impington,
as doth his consort Jane.

Maailmasta löytyy monia erittäin humoristisia hautakirjoituksia, joista olen tähän poiminut muutamia kirjasesta "Epitaphs; a unique collection of post mortem comment". Tekstejä ei ole suomennettu, sillä osa sanaleikeistä toimii vain englanniksi.


Montmartre;

"Here lies A. B.
Who at the age of eighteen
earned £40 a year."

Burlingtonin hautausmaalta;

"She lived with her husband fifty years
And died in confident hope of a better life."

Pembrokeshiren kirkkomaalta;

"Here lie I, and no wonder I'm dead,
For the wheel of the wagon went over my head."

Eräs leski, jonka mies räjähti kappaleiksi ruutipulverin takia, vaati seuraavaa tekstiä tämän hautakiveen;

"He rests in pieces"

Tuntemattomilta hautausmailta;

"John Palfryman, who is buried here
Was aged four and twenty year,
And near this place his mother lies
Likewise his father when he dies"

"Ledyard Conn, on a man who died of natural
causes after several attemps at suicide;
He died an honest death."

"Here lies Peter Montgomery, who was accidentally
shot in his 30th year. This monument
was erected by grateful relatives."

"Here lies the body of Jonathan Ground
Who was lost at sea and never found."

9.12.2009

Loimaan perinnesuksi –näyttely Juvalla

Loimaan Juvalla ulkoilukeskuksen huoltorakennukseen on kerätty näyttelyksi parisataa suksiparia, hiihtosauvoja, monoja, suksivoiteita, hiihtoasuja, kansanhiihto- ja kilpailujulisteita, valokuvia, kelkkoja ja 1900-luvun ensimmäisen puoliskon luistimia. Näyttely oli viime talvena auki säännöllisesti lumiajan sunnuntaisin klo 12 - 16 ja arkisin tilauksesta koululaisille ja järjestöille. Opastus on hoitunut talkoolaisten voimin kuten muukin näyttelyn pyörittäminen. Tällä tavalla on tarkoitus jatkaa tänäkin talvena. Aiomme esim. antaa koululaisryhmien kokeilla vanhoja Voitto- tai Y-siteillä varustettuja sälesuksia.

Näyttelyyn tarvitaan täydennystä

Näyttely elää ja täydentyy jatkuvasti ja siksi lähestymme Teitä.

Voisitteko ystävällisesti tuttavapiirissänne pistää sanaa kiertämään, josko ullakoilta löytyisi vanhoja hiihtotamineita tai alussa lueteltujen näyttelyesineiden joukkoon täydennystä?

Suksia ja ruokosauvoja meillä on jo aika mukavasti, mutta esimerkiksi
- nahka- tai kumipohjaisia monoja meillä on liian vähän
- Loimaan seudun kansanhiihto- ja kilpailumainokset kiinnostavat
- samoin kotiseudulla otettuja kaikenlaisia hiihtokuvia haluamme tallettaa. Kuvat voidaan kopioida, eikä niitä tarvitse antaa lopullisesti näyttelyyn.
- Muitakin talvisiin liikkumisiin liittyviä esineitä voi lahjoittamisen lisäksi lainata näyttelyyn.

Näyttelyn aukioloajat

Näyttely pyritään pitämään avoinna säännöllisesti lumiajan sunnuntaisin klo 12 - 16 ja arkisin koululaisille ja järjestöille tilauksesta. Opastus järjestyy sovittaessa.

Risto Heinonen - risto.heinonen@pp1.inet.fi

Jouko Pukki - jouko.pukki@loimaa.fi

ystävällisin terveisin

Loimaan Perinnesuksi
Lähteenmäentie, 32200 Loimaa

Junalla Marttilaan tai Tarvasjoelle

Turun ja Toijalan välinen rautatie valmistui 1876 ja samalla Kyrön asemaseutu sai nopeasti vilinää raitilleen. Aseman kautta kulki viereisen sahan tavaraliikenne, kauppiaat toimittavat hankintansa rautateitse ja matkustavaiset pääsivät nopeasti asioilleen Turkuun tai Loimaalle.

Myös marttilalaiset olivat kovasti toivoneet rautatien vetämistä pitäjänsä läpi. Useissa sanomalehtiartikkeleissa hehkutettiin sitä, kuinka edullista olisi ollut vetää Helsingistä Turkuun kulkevaksi suunniteltu rantarata Salon jälkeen Marttilaan. Paimio ja Piikkiö eivät junaa tarvinneet, sillä näistä pitäjistä pääsi Kuninkaantietä pitkin helposti Turun suuntaan. Puuhamiesten mukaan rautatie pitäisi linjata Salosta Halikon Hajalaan ja sieltä edelleen Kumion kautta Marttilaan. Paimionjoki ylitettäisiin Laurilan ja Prunkilan kylien rajamailla, missä ”jokirannat ovat lantot, mutta kuitenkin kallioperäiset”. Raiteet jatkuisivat Yrjäntilän ja Horisten kautta kohti nykyistä Auran keskustaa, jossa rata liitettäisiin Turku-Toijala osuuteen hieman Aurajoen ylittävästä sillasta länteen.

Näin Marttila ja Tarvasjoki olisivat päässeet osalliseksi siitä vauraudesta, mitä rautateiden katsottiin asemapaikkakunnille tuovan. Kaiken lisäksi radan rakentaminen sinänsä olisi tullut edullisemmaksi, sillä ehdotetulla reitillä olisi ollut vain yksi silta eikä mäkiä juuri lainkaan. Paimionjokeen olisi myös mahdollista rakentaa vesivoimaloita, jotka puolestaan mahdollistaisivat teollisuuden. Tämä loisi seudulle uutta vaurautta ja sitä kautta avarat pellot saataisiin monin verroin hedelmällisemmiksi tehokkaammilla viljelystavoilla.

Edellä kuvaillut ajatukset tulivat ajankohtaiseksi vasta 1890-luvun alkupuolella, kun rantarataa vihdoin ryhdyttiin työstämään. Rusthollari Mikko Vanhatalo Prunkilasta ja kunnallislautakunnan esimies August Afren valittiin esittelemään marttilalaisten toiveita asianomaisille ”kaupungin herroille”. Samalla luvattiin korvata täysimääräisesti ne kulut, joita maanomistajille mahdollisesti tulisi linjauksen tutkimisesta.

Vanhatalon ja Afrenin matka jäi tuloksettomaksi. Rantarata rakennettiin tosin Hajalaan, mutta sieltä reitti vei suoraan Paimion ja Piikkiön kautta maan entiseen pääkaupunkiin. Marttila ja Tarvasjoki jäivät ikiajoiksi osattomiksi tämän kuljetusmuodon eduista

Toki raideliikenne aiheutti myös vaaroja ja onnettomuuksiakin. Eräs näistä olisi varmaan vältetty, jos Marttilan Prunkilassa olisi ollut oma seisake. Nimittäin heinäkuussa 1901 lähti Heikolan Anttilan talon isäntä Juho toimittamaan asioitaan Kyrön asemalle. Kotimatkallaan Tarvasjoen läpi hän putosi hevosrattailtaan ja menehtyi saamiinsa vammoihin seuraavana päivänä.

Vuonna 1844 syntynyttä Juhoa jäivät lähinnä kaipaamaan vaimo Maria Justiina, kaksi poikaa, yksi miniä, kaksi lastenlasta, kaksi veljeä ja sisko. Juho oli itse Anttilan poikia, kun taas vaimo Maria Justiinan juuret olivat Huovariston Bromanilla. Molempien sukujuuret olivat hyvin pitkälle marttilalaiset. Tämä avio oli Juholle jo toinen. Ensimmäinen puoliso oli ollut 1870-luvulla kuollut Maria Kristiina, jonka kanssa hänellä oli ainakin kolme poikaa. Jälkimmäisestä liitosta syntyi vielä yksi poika, mutta isän kuollessa neljästä lapsesta oli elossa vain kaksi. Myös Maria Justiina oli ollut aiemmin naimisissa, sillä mennessään vihille Juhon kanssa hän oli ollut leski avioliitosta Laurilan Ylitalon rusthollarin, Kaarle Matinpojan kanssa.

8.12.2009

Könduktööri Rautell

Olen kirjoitellut useampaan eri otteeseen Lohjan Roution rusthollista lähteneen Rautell -suvun jälkeläisistä. Tämän suvun lisäksi olen hieman tutkaillut Turun kaupungissa 1700-luvulta lähtien vaikuttaneita Rautelleita, mutta heistä näyttäisi löytyvän yhteyttä Lohjan väkeen. Lisäksi mm. Somerolla ja Suomusjärvellä on ollut sepän ammattiin viittaava sukunimi käytössä.

Kun Historiallinen Sanomalehtiarkisto antoi vinkin Oulussa sata vuotta sitten kuolleesta ylikonduktööri David Rautellista, heräsi kiinnostukseni välittömästi. Lohjan suvun Tenholaan ja Siuntioon siirtyneillä jälkeläisillä oli käytössä tämä etunimi silloin tällöin.
Ehkäpä rautateidemme edesmennyt virkamies oli muuttanut pohjoiseen kaupunkiin Uudeltamaalta.

Helsingin Sanomien kuolinilmoituksessa heinäkuulta 1909 hänen kerrotaan syntyneen 3.5.1844, mutta paikkakuntaa ei mainita. Vainajaa oli jäänyt kaipaamaan muiden sukulaisten ja tuttavien lisäksi kaksi poikaa, tytär sekä leski Maria Paananen. Näillä tienoilla ja ilman Oulun rippikirjojen apua ei Davidin sukuperä selviä.

Onneksi saman sanomalehden sivulta kolme löytyy pieni muistokirjoitus David Rautellista. Se tuokin yllättävän lisätiedon vainajan sukuperän selvittämiseen. Ylikonduktööri Rautellin syntymäpäivä olikin ollut jo vuotta aiemmin eli toukokuun kolmantena 1843. Muistokirjoituksen mukaan syntymäpitäjä oli Tuusniemi.

Näin onkin HisKiä avuksi käyttämällä helppoa todeta David Rautellin isän olleen Tuusniemen Juurikkamäen talon nro 16 isäntä Lasse Räsänen ja äidin Cecilia Räsänen. Kummeikseen lapsi oli saanut Kalle Piipon ja Beata Räsäsen. Näin sukuyhteydet Uudellemaalle voi unohtaa, sillä yksikään Lohjan suvun jäsen ei ollut muuttanut missään vaiheessa Savonmaalle.

Maanviljelyskoulun käytyään David palveli tovin Suomen kaartissa pataljoonan varusmestarina. Vuodesta 1873 lähtien hän työskenteli rautateillä toimien ensiksi konduktöörinä toimipaikkanaan Hyvinkää. Oulun radan valmistuttua hän siirtyi Ouluun ja erosi virastaan lopulta vuonna 1903.

Sukunimen Rautell taustalla voisi ajatella olevan hänen työnantajansa, vaikka mitään selvää todistetta tästä ei tiedossani ole. Toimessaan David tunnettiin tunnollisena ja säännöllisenä miehenä, jolla oli paljon ystäviä. Matkustajia kohtaan hänen kerrottiin olleen huomaavaisen, auttavaisen ja kohteliaan.

7.12.2009

Kahvinjuonnin vaaroista

Marttilan ensimmäisen kahvipannun omistajan kerrotaan olleen Simalan Tapanin talon leskiemäntä Eevan vuoden 1834 paikkeilla. Ilmeisesti tällä tarkoitetaan Eeva Loviisa Lindströmiä, jonka puoliso Heikki Yrjönpoika oli kuollut 1833. Eeva Lovisa oli Purhalassa asuneen siltavouti Fredrik Lindströmin tytär. Vuonna 1835 Eeva Loviisa muutti Pöytyän Naaranojan Alatalon, jossa hänestä tuli isäntä Aleksanteri Saurenin kolmas puoliso. Eeva kuoli 1842 ja herra Saurenin ehtiessä vielä neljännenkin kerran naimisiin.

Kahvin juomisesta tuli kansan keskuudessa nopeassa tahdissa todella suosittua, mutta tätä eivät kaikki sivistyneistön edustajat hyväksyneet. Vielä 1880-luvun loppupuolella nimimerkki Kaffe halusi Kaiku -sanomalehden sivuilla kertoa muutamia sanoja kahvinjuonnin turmiollisuudesta;

Kahvinjuonti on nykyaikoina tullut tavaksi kautta koko maamme ja tuskinpa löytyy niin pientä perhettä, jolla ei ole tuota hyvää, rakasta tuttavaa kahvipannua. Monesti on tilaisuudessa näkemään sellaisia perheitä, jotka panevat ainoatkin penninsä tuohon heidän mielestään niin tarpeelliseen ja välttämättömään ostokseen, kahvinaulaan.

Usein kuulee esimerkiksi jonkun vanhan muijan, jota äkkinäisempi taudin puuska eli joku muu sattuu kohtamaan, sanovan "kyllähän se siitä asettuisi, jahka saisi kahvikupin". Sen saatuaan joskus sattuu niinkin käymään, että tauti asettuu. Tästä näyttäisi, että kahvissa olisi jotain terveellistä, tauteja vastaan vaikuttavaa voimaa, mutta minä en usko sitä sillä olevan, päinvastoin on se terveydelle ja kukkarolle sangen vahingollista.

Edellisen huomaa siitä, että oikein ankaroilla kahvimustereilla useinkin on huono rinta ja raskas hengitys, joka kaikki seurauksena ylellisestä kahvinjuonnista. Jälkimmäisen tuntenee itsekukin omassa kukkarossaan, jonka täyteläisyyttä kahvinjuonti ei suinkaan lisää. Mitä taas tulee noihin muijain pakinoihin "kyllähän se siittä asettuisi jahka saisi kahvikupin", niin luulemme, että senlaiset taudit, joihin akat tavallisesti kahvia lääkkeenään käyttävät, ovat vain lyhyitä taudin puuskia, jotka kohtaavat ihmistä äkkiä ja paranevatkin äkkiä ilman kahvikuppia tahi voivat ne myöskin olla ainoastaan luuloteltuja taudin kohtauksia.

Siis kahvi ei luulomme mukaan ole mitään lääkettä, mutta vahingollista ja yhtä suuresti vastustettavaa kuin viinakin.
Paha tapa on sekin, kun lapsia opetetaan pienuudesta pitäen aamusella ylösnoustuaan ja vieläpä joskus keskipäivälläkin saamaan vanhemmiltaan kahvikuin, josta on se seuraus, että tuo tapa kasvaa aikaa voittain välttämättömäksi ja voittamattomaksi himoksi.

Esi-isämme eivät tienneet kahvinjuonnista eikä muusta ylellisyydestä mitään ja senpä tähden he ovatkin koonneet meille suuret rikkaudet. Käyttäkäämme niitä oikein hyväksemme ja heittäkäämme kaikki ylellisyys kerrassaan pois.

4.12.2009

Patajärven kappalainen

Heikki Klemetti piti tuleville papeille lukuisia esitelmiä "asian vierestä". Niissä hän lausui huolestumisensa pappissivistyksen alhaisesta tasosta höystäen puhettaan monenmoisin vertauksin ja sanakääntein. Moitteissaan hän alati vihjasi keksimäänsä Patajärven kappalaiseen, joka oli kehnojen pappismiesten vikojen ruumiillistuma.

Peloitukseksi ja ojennukseksi hän sellaisen maalasi "papinsällien" silmien eteen. Patajärven kappalainen oli mies, joka puhuu mitä sylki suuhun tuo, hänen knallinsa vihertää, hän on isoleerattu kaikesta työstä ja pyörii akkain
tiellä.

Klemetti toivoi, että se edes tutkisi oman kirkkonsa vanhoja arkistoja löytääkseen kirkkomusiikin aarteita. Erään luentonsa alussa Klemetti kuulutti riemullisesti;

"Olen julkaissut uuden kirjan, jossa olen kertakaikkisesti hylännyt sanan äänijänne ja ottanut käytäntöön sen sijasta sanan äänihuuli, tietäen hyvin, että Patajärven kappalainen saa halvauksen ja viisi lukkaria kuolee päälle."

3.12.2009

Hovin torppa

Juvan kartano Tarvasjoella oli vuosisatoja tämän entisen Euran saarnahuonekunnan sydän. Se toi pieneen maaseutupitäjään suuren maailman kaikuja säätyläisten ja sotilasvirkamiesten mukana. Itse tilaa hoitivat monesti lampuodit eli oman aikansa vuokraviljelijät. Kartanon laajat pellot, niityt ja metsät tarvitsivat luonnollisesti runsaasti työvoimaa.

Renkien ja piikojen lisäksi apua saatiin mm. torppareilta. He saivat kartanon mailta pienen maapalasen torppaa ja viljelyksiä varten. Olipa joillain torppareilla lehmä ja muutama kanakin. Torpat toimivat myös kasvavan väestön ja esimerkiksi ikääntyvien sotilaiden eduksi. Niissä asuivat talollisten nuoremmat veljet tai aikuistuvat pojat. Torppien väki saattoi vaihtua tiheään, mutta päinvastaistakin kehitystä on ollut. Saattoipa eräissä tapauksissa syntyä eräänlaisia torpparisukuja, joissa sukupolvesta toiseen pojat seurasivat isiensä jalanjälkiä ja veljet sekä serkut olivat hekin torppareita. Esimerkiksi Karjalohjan eräässä kylässä oli torppia niin paljon, että kansan suussa seutua kutsuttiin torpparikaupungiksi.

Yksi Juvan kartanon torpista oli saanut tavallista komeamman nimen Hovi. Vaikka Tarvasjoella ei pahemmin innostuttu nimien keksimisessä, on muualla Suomessa oltu välillä hyvin mielikuvituksellisia. Mäntsälän Sälinkään kartanon mailta löytyivät mm. Betlehemin, Brasialian, Egyptin, Frankriken ja Mekan torpat. Muita saman pitäjän torppia olivat Englanti, Pariisi, Pelätys ja Meksiko. Yhtä hauskoja, mutta suomalaisempia olivat Sammatin Lihava ja Kohdunpohja.

Reilut 200 vuotta sitten oli Hovin torpparina Juho Juhonpoika, joka oli naimisissa Maria Juhontyttären kanssa. Pariskunta oli asunut Hovilla jo 1780-luvun alkupuolelta lähtien ja esikoistytär Liisa oli syntynyt siellä marraskuussa 1784.

Noin 20 vuoden iässä Liedosta tullut Heikki Mikonpoika vei Liisan vihille. Appensa jälkeen tuli Heikistä Hovin uusi torppari. Kesällä 1822 näki päivänvalon heidän poikansa Heikki, joka ei sitten enää viihtynytkään Hovilla. Aikuisiässä hän lähti rengiksi läheisen Tyllilän Liivin taloon, mistä hän jatkoi matkaansa Euran kylään. Siellä Heikki oli muonatorpparina muutaman hetken, kunnes hän muutti vaimonsa Eevan kanssa Marttilaan.

Sääty-yhteiskunnan portailla nouseminen ei ollut helppoa ja niin vain kävi, että Heikki Heikinpojasta tuli isänsä tavoin torppari. Paikkana oli Laurilan kylän Keskitalon Paltan torppa. Kun Eeva kuoli talvella 1874, meni Heikki pian uudelleen naimisiin marttilalaisen Kustava Mikontyttären kanssa. Nuorin Heikin lapsista syntyi isän ollessa jo 64 vuoden ikäinen.

2.12.2009

Suomennettu pöytäkirja kesäkäräjiltä Pieksämäen rahvaan kanssa.

Vuonna 1674 heinäkuun 6, 7 ja 8 päivänä pidettiin tavallisia laillisia kihlakunnan kesäkäräjiä Pieksämäen pitäjän rahvaan kanssa, nimismiehen Pietari Markuksenpojan talossa, kruunun vallesmannin, hyvin uskotun Juhana Croellin ja lautamiehien

Olli Isosen
Lauri Hännisen
Antti Tiihosen
Heikki Väisäsen
Eerik Janhusen
Mikkel Äijäläisen
Matti Vauhkosen
Mikkel Kiiskisen
Heikki Jäppisen
Lauri Pulkkisen
Paavo Janhusen
Antti Janhusen

läsnä ollessa.

Tuomas Jaakonpoika Hänninen syytti Eerik Ylöistä siitä, että hän tahtoo laajentaa tuomiotaan yli sen, mitä siinä myönnytetään ja pyrkii muutaman notkon yli omistamaan jota kuta osaa hänen Kunnonmäessä; pyytäen oikeutta asiasta. Tätä vasten näytti Ylönen tuomionsa, julistettu 1658 tammikuun 26, 27 ja 28 päivänä, jossa tuomitaan Erik Ylönen pitämään sitä niemeä mikä on yhtä maata Särkimäen kanssa ja ne notkot kummallakin puolella, jotka erottavat Hännisen Kunnonmäen yhdeltä ja Eteläahon toiselta puolelta oikeaksi rajaksi ja erotukseksi; anoen saada jäädä oikeuteensa.

Hänninen toi todistamaan silloiset syynimiehet Risto Rahusen, Yrjö Lahikaisen, Esko Virosen ja Heikki Häkkisen, joista ensin mainitut Rahunen ja Lahikainen olivat minun kanssani syynillä, kun minun kihlakunnan tuomion mukaan Antti Tiihosen ja Heikki Väisäsen kanssa lallisesta käskystä piti katsoa ja tutkia heidän riitaa, todistaen, että Eerik Ylöselle tuomittiin Särkimäen alla oleva maapalsta, joka on ainoastaan niemi, ja notko vasemmalla puolella rajaksi, jonka yli hän nyt tahtoo käydä ja riidellä Hänniseltä toista maapalstaa, jonka tunnustuksen ne oikeuden edestä nyt valalla vahvistivat; mutta Vironen ja Häkkinen, jotka eivät olleet katselmuksessa, tunnustivat, että se maapalsta, mikä Ylöselle silloin tuomittiin, on itään päin siitä notkosta, kun rajaksi määrättiin.

Sen tähden pidetään Erik Ylösen kanne Hännistä vastaan mitättömänä ja asianomaiset pysykööt ennen annetussa tuomiossa niin, että Särkimäki jää yhdeksi kuivaksi maapalstaksi.

Ja kun lautakunta todisti, että asianomaiset olivat pyytäneet kihlakunnanoikeuden syyniä, niin tuomitaan Erik Ylönen maksamaan Hänniselle yhteensä 15 taalaria vaskirahaa.

Actum ut supra (päivä ja paikka kuin yllä)

Elias sakarinpoika, manu propria (omalla kädellä)

Lainlukija
(sinetti)


Lähde - Mikkelin Wiikko-Sanomia, nro 40, 1863

1.12.2009

Maailman pisin esipolvitaulusto?

Vuonna 1910 amerikkalainen George Edward Congdon julkaisi sukututkimuksellisesti ehkä kaikkien aikojen pisimmän esipolvilinjauksen. Kirjassaan "One Hundred Thirty-eight Generations From Adam" hän osoitti vääjämättä suoran esivanhempain linjan itsestään aina Aatamiin saakka. Tämä teoksen edessä kuka tahansa sukututkija voi tuntea suurta nöyryyttä.

Hera Congdon oli jo aiemmin askarrellut kokoon esipolvilinjauksen Skotlannin keskiaikaisiin kuninkaisiin saakka, mutta nyt joutui "sukulaisten ja ystävien" pyynnöstä julkaisemaan tutkimuksensa uudelleen. Hän kuitenkin päätti tehdä siitä kunnianhimoisemman ja käyttäen eri lähteitä hän onnistui kattamaan koko tunnetun ihmishistorian. George Congdon tosin toteaa esipuheessaan, että hän on tehnyt kirjasensa pelkästä uteliaisuudesta. Hän ei oletakaan lukijan luottavan tekstiin kaikilta osin.

Tarina alkaa siis Aatamista, jolla oli Eevan kanssa pojat Kain ja Abel. Sukua jatkoi Kain, joka tunnetuin seurauksin oli tappanut Abelin. Kainin vanhin poika oli Henok, mutta Georgen esivanhempien linja jatkui Aatamin ja Eevan kolmannesta lapsesta, poika Setistä ja pojanpojastaan Enoksesta. Hämmästyttävää on se, että Enoksen syntyessä isä Set oli jo 105 vuoden ikäinen ja Enos itse 90 -vuotias Kenanin syntyessä. Tämähän nyt ei loppujen lopuksi ollut kovin kummoista, jos ajattelemme vaikka lähisukulaisista Metusalemia!

Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa on kattava selvitys Aatamin jälkipolvista , joten sen toistaminen kaikilta osin lienee turhaa tässä yhteydessä. Seuraava tunnetumpi henkilö on Noaa, jolla oli pojat Seem, Haam ja Jafet. Näistä viimeksi mainitun pojanpojaksi on vanhoissa irlantilaisissa legendoissa mainittu Baath. Tämä "Cin of Drom Snechtan" mukaan Noaan lapsenlapsella, Magogilla oli kolme poikaa; Baath, Iobath ja Fathachta.

Cin of Drom Snechtaa ei ole sellaisenaan säilynyt, mutta sen sisältö tunnetaan Irlannin historian kirjoittaneen Geoffrey Keating teksteistä. Baath oli skyyttien ensimmäinen kuningas ja hänen poikansa Feinius Farsaidi peri maan isältään. Seuraavat sukupolvet jatkoivat skyyttien kuninkaina, kunnes löydämme Eibhear Gluinfhionnin Pohjois-Afrikkalaisen Getulian kuninkaana.

Aatamista laskettuna 37. sukupolvea edustaa Heremon, joka oli Irlannin järjestyksessä toinen kuningas. Näin Lähi-Idästä oli siirrytty Afrikan kautta Atlannin hyisille rannoille. Näiltä ajoilta on muistona ns. "kohtalon kivi", jota säilytetään nykyisin Westminster Abbeyn kirkossa, kruunajaisissa käytettävän tuolin alla.

Nyt Georgren esivanhemmissa seuraa Irlannin kuninkaita sukupolvi toisensa jälkeen, kunnes 90. polvessa Aatamista lähtien tapaamme Fergus Mor Mac Earcan, Skotlantiin siirtyneen jälkeläisen. Moninaisten vaiheiden jälkeen tapaamme Kenneth Ensimmäisen, joka oli ensimmäinen yhdistetyn skottien ja piktien valtakunnan kuningas. Hänestä Congdon on rekonstruoinut linjauksen Englannin kuninkaaseen, Edvard Ensimmäiseen, joka kuoli 1307 hallittuaan valtakuntaansa 35 vuoden ajan.

Tästä eteenpäin sukujatkumo näyttäisi melko selvältä, sillä Englannin kuningashuoneet on dokumentoitu kattavasti. Siirtolaisten kautta päästään lopulta sukupolvessa 138. George Congdoniin, joka syntyi Illinoisin Watermanissa 25.2.1869.

Jos joku haluaa viihdyttää itseään lukemalla koko tarinan, onnistuu se klikkaamalla oheista herra George Edward Congdonin kuvaa.

Blogitekstisuositus

Muslimi, josta tuli kristitty

Nakkilan seurakunnan vierasseurakuntalaisten luettelosta löytyy todella mielenkiintoinen tapaus elokuulta 1880. Mainitun kuukauden 15. päiv...