analytics

Sadan vuoden elämä

Vuoden 1881 lokakuussa lehdissä uutisoitiin Pyhämaan Harmaan talon entisestä emännästä, Regina Antintyttärestä, joka oli edellisessä kuussa täyttänyt kunnioitettavat sata vuotta. Vanhalla leskirouvalla oli edelleen tallessa latinankielinen kinkeritodistus, jonka mukaan hän oli syntynyt 25.9.1781.

Regina oli todellakin syntynyt jo syyskuussa 1781, Kalannin Kodialan Ryttölän talossa isäntä Antti Mikonpojalle ja Maria Juhontyttärelle. Hän oli viisilapsisen perheen toiseksi vanhin jälkeläinen. Vajaan 30 vuoden iässä Regina avioitui Pyhärannan Rohdaisten kylän Pietilän taloa isännöineen leskimies Mikko Juhonpojan kanssa.

Tästä avioliitosta syntyivät lapset Juho Fredriikki, Kustaa Adolf, Otto Vilhelmi, Amalia Juliana, Maijastiina ja Regina Vilhelmiina. Jostain syystä Pyhärannan kastettujen luetteloista löytyy vain osa tästä katraasta. Mikko kuoli vuoden 1825 toukokuussa ja paria vuotta myöhemmin Regina muutti Laitilaan. Sieltä hän palasi takaisin Pyhärannan Ketteliksen Harmaan taloon marraskuun viimeisenä päivänä 1834. Mukana seurasivat Reginan lapsista tyttäret Amalia ja Regina.

Harmaan talon isännäksi oli tällä välin tullut Reginan poika Juho Fredriikki. Vaimonsa Maria Kustava Mikontyttären kanssa tällä oli neljä lasta, minkä lisäksi Harmaalla asui myös piikoja ja renkejä.  Tähän kirjavaan joukkoon luettiin välillä myös Reginan omia lapsia. Rippikirjamerkintöjen mukaan tytär Regina Vilhelmiina oli sairaalloinen.

Harmaan talossa Regina sitten asui koko loppuelämänsä ajan. Hän sairasteli ennen kuolemaansa ja menehtyi näihin tauteihin tammikuun 14. päivänä 1882 elettyään 100 vuotta, kolme kuukautta ja 19 päivää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus