analytics

Kirjaa odotellessa

Kyselin tammikuun aikana tämän lukijoilta mielipidettä kirjasta, joka tehtäisiin tässä blogissa ilmestyneistä teksteistä. Reilut 2/3 vastaajista innostui ideasta. Tämähän tarkoittaa omalla logiikallani, että tuollainen opus täytyy aivan ehdottomasti saada aikaan.

Viime syksynä koostin paikallislehteen tekemistäni jutuista hyväntekeväisyyskirjan, jonka ulkoasu ja sisältö eivät itseäni pidemmän päälle miellyttäneet. Vaikka tekohetkellä kaikki tuntui helpolta, oli lopputulos liian harrastelijamainen minuun makuuni. Saimme kuitenkin kerättyä mukavan potin paikalliseen toimintaamme, kiitos lukuisten tilaajien.

Tulevan kirjasen ajattelin koostaa teemapohjalta. Vaihtoehtoina ovat tällä hetkellä työnimet "Suomen kansan hulluimmat miehet" ja "Suomalaisia naiskohtaloita". Kuten nimistä voi päätellä, olisi ensimmäinen vaihtoehto hieman kevyempää lukemista, kun taas naiskohtalot tekisivät yleiskuvan hieman synkäksi.


Miksi sitten ryhtyä hankkeeseen, josta on jonkin verran vaivaa sekä menoja eikä välttämättä lainkaan tuloja? Lyhyesti sanottuna kyse on itseilmaisusta. Koen kirjoittamisen taiteen yhtenä muotona siinä kuin maalaamisen, tanssimisen tai soittamisen. Lopputulos on kaikissa tapauksissa jotain persoonallista, josta joku pitää ja jota joku toinen ei voi sietää. Tämä olisikin ihannetilanne, sillä välinpitämättömyys on tekijälle pahinta.

Suku Forumin keskustelusta sain bongattua mainiolta tuntuvan julkaisuohjelman linkin.
Ajattelin toteuttaa kirjasen tuon jälkimmäisen linkin takaa löytyvän Open Source- ohjelmiston avulla. Toisaalta olisi vallan erinomaista myydä pelkkää pdf-muotoista, sähköistä tuotosta. Jälkimmäisessä tapauksessa itseäni mietityttää kovasti ansaintamalli. Mistä tietäisin, kopioidaanko julkaistu tiedosto saman tien vapaaseen jakeluun?

Kuulisin mielelläni omia mielipiteitäsi varsinkin viimeksi mainitusta asiasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus