Suku-uutiset myös Facebookissa - JuhanSuku

28.6.2011

Mielipiteitä Sukutiedosta

Sukutieto 2/2011 ilmestyi 27.6
Facebookissa muutavien ystävien kanssa pohdimme sitä, miksi Suomen Sukututkimusseuran Sukutieto-lehteen tarjotaan artikkeleita turhan vähän. Yritän nyt omalta osaltani kantaa korteni kekoon ja kannustan jokaista lukijaani miettimään, mitä juuri sinä voisit seuralle tarjota.

Vapaaehtoistyössä tulee aina se vaihe, että parhaat ideat on tullut esitettyä ja iskee ns. taisteluväsymys. Sen takia olisi kaikin puolin mielekästä, että maan johtava sukututkimusseura saisi jatkuvasti uusia puuhaihmisiä toimintaansa mukaan. Iälläsi, ammatillasi, koulutustaustallasi tai sukupuolellasi ei ole mitään merkitystä. Tärkeintä on omasta mielestäni, että sinulla on jokin tarina tai asia kerrottavana muille sukututkijoille.

Olen ainakin itse huomannut, miten tietoja ja ajatuksiaan jakamalla saa myös vastavuoroisesti ottaa niitä vastaan. Näin tapahtuu kehitystä siinä omassa tutkimuksessa tai mistä sitten ikinä kiinnostunut oletkin.

Uusin Sukutieto tipahti postilaatikosta. Se oli täynnä mukavia juttuja, mutta ehkä tuttavani sanoja mukaillen "tiettyä ajankohtaisuutta voisi olla enemmän". Onneksi seuran toiminnanjohtaja PT Kuusiluoma kuvaili sekä pääkirjoituksessa että erillisessä jutussa viimeisen puolen vuoden aikana polemiikkia aiheuttanutta kirkkohallituksen sukututkijoita kohtaan tuntemaan "vihaa" varsin suorin sanankääntein. Toivottavasti ao. instanssissa osataan vielä sisälukutaito ja asiassa päästään maalaisjärjellä ymmärrettäviin ratkaisuihin.

27.6.2011

Eräs esipolvitaulusto Karjalohjalta

Karjalohjan kastetut 1892
Karjalohjan sukuja pitkään tutkittuani olen voinut jo aikoja sitten vetää sen johtopäätöksen, että morsiamet ja sulhaset löysivät toisensa hyvin läheltä. Lisäksi oli tuiki harvinaista, että kummankaan esivanhemmat olisivat olleet kovin kaukaa. Jokaisesta säännöstä on tietysti poikkeuksia ja niin tietysti tästäkin.

Eräs mielenkiintoisimmista löytöretkistä oli Karjalohjan Härjänvatsan kylässä vuonna 1892 syntyneen Suoma Johanssonin sukujuurien lyhyt selvittäminen. Hänen molemmat vanhempansa olivat kylläkin lähialueelta eli isä Johan Edvard Suoman kotitalosta, Härjänvatsan Tölmän Perheentuvasta ja äiti Amalia Wilhelmina naapuripitäjä Nummelta.

Tästä taakse päin katsottaessa löytyykin sitten paljon muitakin pitäjiä, jotka eivät olleet aivan päivämatkan päässä Karjalohjalta. Näin kesäkuumalla tarinani jatkuukin ilman sen kummempia kommentteja perinteisellä esipolvitaulustolla - sen ei ole tarkoituskaan olla täydellinen, sillä kyseiset henkilöt eivät varsinaisesti kuulu tutkimiini sukuihin;


Taulu 1 (Taulusta 2)
.   Suoma Margareta Johansson. Syntynyt  14.07.1892 Karjalohja, Härjänvatsa, Tölmä. Isä (Taulu 2). Äiti (Taulu 3).–Puoliso   Aarne Johannes Söderling. Syntynyt  10.03.1892 Karjalohja.
Taulu 2 (Taulusta 4)
I.   Johan Edvard. Syntynyt  28.04.1847 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri.  Rusthollari.  Karjalohjan Härjänvatsan kylän Tölmän Perheentuvan rusthollari 1870-luvun alkupuolelta lähtien. 
Kastettujen luettelossa äidin nimenä virheellisesti Christina Johansdotter. Isä (Taulu 4). Äiti (Taulu 5).–Puoliso 1:o  16.12.1873 Karjalohja  Maria Lovisa Forsell. Syntynyt  09.03.1844 Karjalohja, Pellonkylä. Kuollut  21.12.1888 Karjalohja, Härjänvatsa, Tölmä, Perheentupa.  Piika.  Vihkimisen aikaan vuonna 1873 oli piikana tulevan miehensä kotitalossa, Karjalohjan Härjänvatsan Tölmän Perheentuvassa.–Puoliso 2:o  04.12.1884 Karjalohja  Amalia Vilhelmina Helander. Syntynyt  02.04.1860 Nummi, Kovela, Riihilä. (Taulu 3).
 Lapset
2:  Suoma Margareta Johansson. Syntynyt  14.07.1892 Karjalohja, Härjänvatsa, Tölmä. (Taulu 1).
Taulu 3 (Taulusta 6)
I.   Amalia Vilhelmina Helander. Syntynyt  02.04.1860 Nummi, Kovela, Riihilä.  Vanhemmat Nummen Kovelan kartanon Riihilän renkivouti Fredrik Johan Helander ja vaimonsa Hedda Sofia Strömberg. Amalian vihkimisen aikaan vuonna 1884 oli Fredrik Johanista tullut Oinolan kylän Päkärin talon isäntä. Isä (Taulu 6). Äiti (Taulu 7).–Puoliso  04.12.1884 Karjalohja  Johan Edvard. Syntynyt  28.04.1847 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri.  Rusthollari. (Taulu 2).
 Lapset
 Suoma Margareta Johansson. Syntynyt  14.07.1892 Karjalohja, Härjänvatsa, Tölmä. (Taulu 1).
Taulu 4 (Taulusta 8)
II.   Johan. Syntynyt  21.01.1810 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri.  Talollinen.  Isänsä jälkeen Karjalohjan Härjänvatsan kylän Turrin talon isäntänä. Isä (Taulu 8). Äiti (Taulu 9).–Puoliso  08.11.1838 Suomusjärvi  Maja Lisa. Syntynyt  03.04.1810 Suomusjärvi, Nummijärvi, Pakanen. (Taulu 5).
I Lapset
 Johan Edvard. Syntynyt  28.04.1847 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri.  Rusthollari. (Taulu 2).
Taulu 5 (Taulusta 10)
II.   Maja Lisa. Syntynyt  03.04.1810 Suomusjärvi, Nummijärvi, Pakanen.  Talollisen tytär Suomusjärven Nummijärven Pakasen talosta. Tuli Karjalohjalle vuonna 1838. Isä (Taulu 10). Äiti (Taulu 11).–Puoliso  08.11.1838 Suomusjärvi  Johan. Syntynyt  21.01.1810 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri.  Talollinen. (Taulu 4).
I Lapset
 Johan Edvard. Syntynyt  28.04.1847 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri.  Rusthollari. (Taulu 2).
Taulu 6 (Taulusta 12)
II.   Fredrik Johan Helander. Syntynyt  03.07.1827 Nummi.  Renkivouti.  Tyttärensä syntymän aikoihin oli Fredrik Johan renkivoutina Nummen Kovelan Riihilässä l. Ylitalossa. Isä (Taulu 12). Äiti (Taulu 13).–Puoliso  03.07.1856 Nummi  Hedda Sofia Strömberg. Syntynyt  09.07.1826 Tammela, Linikkala.  Piika. (Taulu 7).
I Lapset
 Amalia Vilhelmina Helander. Syntynyt  02.04.1860 Nummi, Kovela, Riihilä. (Taulu 3).
Taulu 7 (Taulusta 14)
II.   Hedda Sofia Strömberg. Syntynyt  09.07.1826 Tammela, Linikkala.  Piika.  Vihkimisen aikaan vuonna 1856 Hedda Sofia oli piikana Nummen Hyvelän kylän Pirkkulan talossa. 
Nummen rippikirjassa syntymäpaikkana Somerniemi, mutta todellisuudessa Hedda Sofia syntyi Tammelan pitäjän Kuhalassa. Isä (Taulu 14). Äiti (Taulu 15).–Puoliso  03.07.1856 Nummi  Fredrik Johan Helander. Syntynyt  03.07.1827 Nummi.  Renkivouti. (Taulu 6).
I Lapset
 Amalia Vilhelmina Helander. Syntynyt  02.04.1860 Nummi, Kovela, Riihilä. (Taulu 3).
Taulu 8 (Taulusta 16)
III.   Henrik. Syntynyt  19.10.1776 Suomusjärvi, Rautsuo, Väinä. Kuollut  Karjalohja, Härjänvatsa, Turri.  Talollinen.  Karjalohjan Härjänvatsan kylän Turrin talon isäntä 1800-luvun alkupuolella. 
Kotoisin Suomusjärven Rautsuon Väinän talosta. Hänen isoveljellään, joka kuoli elokuussa 1776, oli sama etunimi. Isä (Taulu 16). Äiti (Taulu 17).–Puoliso  23.10.1806 Karjalohja  Anna. Syntynyt  31.07.1790 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. (Taulu 9).
II Lapset
 Johan. Syntynyt  21.01.1810 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri.  Talollinen. (Taulu 4).
Taulu 9 (Taulusta 18)
III.   Anna. Syntynyt  31.07.1790 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. Isä (Taulu 18). Äiti (Taulu 19).–Puoliso  23.10.1806 Karjalohja  Henrik. Syntynyt  19.10.1776 Suomusjärvi, Rautsuo, Väinä. Kuollut  Karjalohja, Härjänvatsa, Turri.  Talollinen. (Taulu 8).
II Lapset
 Johan. Syntynyt  21.01.1810 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri.  Talollinen. (Taulu 4).
Taulu 10 (Taulusta 11)
III.   Johan. Syntynyt  27.02.1745 Suomusjärvi, Nummijärvi, Pakanen.  Talollinen.  Suomusjärven Nummijärven Pakasen talon isäntä 1700- ja 1800-lukujen vaihteesta eteenpäin.–Puoliso  19.06.1798 Karjalohja  Greta. Syntynyt  03.05.1770 Karjalohja, Mustlahti, Uusmies. (Taulu 11).
II Lapset
 Maja Lisa. Syntynyt  03.04.1810 Suomusjärvi, Nummijärvi, Pakanen. (Taulu 5).
Taulu 11 (Taulusta 22)
III.   Greta. Syntynyt  03.05.1770 Karjalohja, Mustlahti, Uusmies.  Talollisen tytär Karjalohjan Mustlahden kylän Uusmieheltä. 
Suomusjärven rippikirjoissa Gretan syntymäaikana on virheellisesti hänen vanhemman siskonsa Annan syntymäpäivä. Isä (Taulu 22). Äiti (Taulu 23).–Puoliso  19.06.1798 Karjalohja  Johan. Syntynyt  27.02.1745 Suomusjärvi, Nummijärvi, Pakanen.  Talollinen. (Taulu 10).
II Lapset
 Maja Lisa. Syntynyt  03.04.1810 Suomusjärvi, Nummijärvi, Pakanen. (Taulu 5).
Taulu 12 (Taulusta 13)
III.   Johan Hakala. Syntynyt  18.06.1792 Somero.  Torppari.  Piika Liisa Kallentyttären avioton poika Somerolta. 
Vihkimisen aikaan vuonna 1821 oli renkinä Pusulan Vörlön kylän Skinnarin talossa. 
Avioitumisen jälkeen tuli Nummen Hyvelän kylän Uotilan talon Hakalan torppariksi.–Puoliso  04.11.1821 Pusula  Sophia. Syntynyt  24.05.1797 Somero, Hirsjärvi, Takalan torppa. Kuollut  Kova kuume 12.06.1861 Nummi, Hyvelä, Uotila, Hakalan torppa.  Piika. (Taulu 13).
II Lapset
 Fredrik Johan Helander. Syntynyt  03.07.1827 Nummi.  Renkivouti. (Taulu 6).
Taulu 13 (Taulusta 26)
III.   Sophia. Syntynyt  24.05.1797 Somero, Hirsjärvi, Takalan torppa. Kuollut  Kova kuume 12.06.1861 Nummi, Hyvelä, Uotila, Hakalan torppa.  Piika.  Vihkimisen aikaan vuonna 1821 Sophia oli piikana Pusulan Vörlön kylän Skinnarin talossa. Isä (Taulu 26). Äiti (Taulu 27).–Puoliso  04.11.1821 Pusula  Johan Hakala. Syntynyt  18.06.1792 Somero.  Torppari. (Taulu 12).
II Lapset
 Fredrik Johan Helander. Syntynyt  03.07.1827 Nummi.  Renkivouti. (Taulu 6).
Taulu 14 (Taulusta 28)
III.   Henrik Strömberg. Syntynyt  18.06.1796 Teisko, Männistö.  Muurarimestari.  Pitäjän muurarimestari, joka asui Tammelan Linikkalan kylässä. 
Kotoisin Teiskon pitäjän Männistöstä. Muutti vähän isänsä kuoleman jälkeen kotoaan Tampereelle vuonna 1817 ja sieltä edelleen Tammelaan. Isä (Taulu 28). Äiti (Taulu 29).–Puoliso  08.11.1825 Tammela  Hedvig. Syntynyt  08.01.1806 Tammela, Hykkilä, Könnö. (Taulu 15).
II Lapset
 Hedda Sofia Strömberg. Syntynyt  09.07.1826 Tammela, Linikkala.  Piika. (Taulu 7).
Taulu 15 (Taulusta 30)
III.   Hedvig. Syntynyt  08.01.1806 Tammela, Hykkilä, Könnö.  Rusthollarin tytär Tammelan Hykkilän kylän Könnöltä. Isä (Taulu 30). Äiti (Taulu 31).–Puoliso  08.11.1825 Tammela  Henrik Strömberg. Syntynyt  18.06.1796 Teisko, Männistö.  Muurarimestari. (Taulu 14).
II Lapset
 Hedda Sofia Strömberg. Syntynyt  09.07.1826 Tammela, Linikkala.  Piika. (Taulu 7).
Taulu 16 (Taulusta 17)
IV.   Henrik. Syntynyt  16.09.1734 Suomusjärvi, Ahtiala, Maula. Kuollut  20.07.1791 Suomusjärvi, Rautsuo, Väinä.  Talollinen.  Suomusjärven Rautsuon kylän Väinän talon isäntä.–Puoliso  17.06.1760 Suomusjärvi  Anna. Syntynyt  23.07.1739 Suomusjärvi, Rautsuo, Väinä. Kuollut  28.01.1811 Suomusjärvi, Rautsuo, Väinä. (Taulu 17).
III Lapset
 Henrik. Syntynyt  19.10.1776 Suomusjärvi, Rautsuo, Väinä. Kuollut  Karjalohja, Härjänvatsa, Turri.  Talollinen. (Taulu 8).
Taulu 17 (Taulusta 16)
IV.   Anna. Syntynyt  23.07.1739 Suomusjärvi, Rautsuo, Väinä. Kuollut  28.01.1811 Suomusjärvi, Rautsuo, Väinä.  Annan ensimmäinen puoliso oli ollut Suomusjärven Nummijärven Eskolasta kotoisin ollut Johan Michelsson, joka kuoli 29.5.1759.–Puoliso  17.06.1760 Suomusjärvi  Henrik. Syntynyt  16.09.1734 Suomusjärvi, Ahtiala, Maula. Kuollut  20.07.1791 Suomusjärvi, Rautsuo, Väinä.  Talollinen. (Taulu 16).
III Lapset
 Henrik. Syntynyt  19.10.1776 Suomusjärvi, Rautsuo, Väinä. Kuollut  Karjalohja, Härjänvatsa, Turri.  Talollinen. (Taulu 8).
Taulu 18 (Taulusta 19)
IV.   Jacob. Syntynyt  23.06.1762 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. Kuollut  1817 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri.  Talollinen.  Karjalohjan Härjänvatsan kylän Turrin talon isäntä.–Puoliso  11.10.1787 Karjalohja  Lena. Syntynyt  11.05.1756 Nummi, Järvenpää, Sirkka. Kuollut  Vanhuuden heikkous 07.04.1828 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. (Taulu 19).
III Lapset
 Anna. Syntynyt  31.07.1790 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. (Taulu 9).
Taulu 19 (Taulusta 38)
IV.   Lena. Syntynyt  11.05.1756 Nummi, Järvenpää, Sirkka. Kuollut  Vanhuuden heikkous 07.04.1828 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri.  Isä Henrik Henriksson oli pitäjänräätäli Nummella ja asui tyttärensä syntymän aikaan Järvenpään kylän Sirkan talon mailla. Isä (Taulu 38). Äiti (Taulu 39).–Puoliso  11.10.1787 Karjalohja  Jacob. Syntynyt  23.06.1762 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. Kuollut  1817 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri.  Talollinen. (Taulu 18).
III Lapset
 Anna. Syntynyt  31.07.1790 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. (Taulu 9).
Taulu 22 (Taulusta 23)
IV.   Jacob. Syntynyt  20.01.1734 Karjalohja, Mustlahti, Uusmies.  Talollinen.  Isänsä jälkeen Karjalohjan Mustlahden kylän Uusmiehen talollisena.–Puoliso  17.06.1760 Karjalohja  Sophia. Syntynyt  15.05.1734 Karjalohja, Lohjantaipale, Ylhäinen. (Taulu 23).
III Lapset
 Greta. Syntynyt  03.05.1770 Karjalohja, Mustlahti, Uusmies. (Taulu 11).
Taulu 23 (Taulusta 46)
IV.   Sophia. Syntynyt  15.05.1734 Karjalohja, Lohjantaipale, Ylhäinen. Isä (Taulu 46). Äiti (Taulu 47).–Puoliso  17.06.1760 Karjalohja  Jacob. Syntynyt  20.01.1734 Karjalohja, Mustlahti, Uusmies.  Talollinen. (Taulu 22).
III Lapset
 Greta. Syntynyt  03.05.1770 Karjalohja, Mustlahti, Uusmies. (Taulu 11).
Taulu 26 (Taulusta 27)
IV.   Jacob. Syntynyt  17.11.1756. Kuollut  Vanhuus 23.11.1827 Somero, Hirsjärvi, Takalan torppa.  Torppari.  Someron Hirsjärven Takalan torppari 1790-luvulla.–Puoliso  15.05.1780 Somerniemi  Leena. Syntynyt  06.10.1753. Kuollut  Keuhkotauti 20.06.1829 Somero, Hirsjärvi, Takalan torppa. (Taulu 27).
III Lapset
 Sophia. Syntynyt  24.05.1797 Somero, Hirsjärvi, Takalan torppa. Kuollut  Kova kuume 12.06.1861 Nummi, Hyvelä, Uotila, Hakalan torppa.  Piika. (Taulu 13).
Taulu 27 (Taulusta 26)
IV.   Leena. Syntynyt  06.10.1753. Kuollut  Keuhkotauti 20.06.1829 Somero, Hirsjärvi, Takalan torppa.–Puoliso  15.05.1780 Somerniemi  Jacob. Syntynyt  17.11.1756. Kuollut  Vanhuus 23.11.1827 Somero, Hirsjärvi, Takalan torppa.  Torppari. (Taulu 26).
III Lapset
 Sophia. Syntynyt  24.05.1797 Somero, Hirsjärvi, Takalan torppa. Kuollut  Kova kuume 12.06.1861 Nummi, Hyvelä, Uotila, Hakalan torppa.  Piika. (Taulu 13).
Taulu 28 (Taulusta 29)
IV.   Yrjö. Syntynyt  1759 Teisko, Männistö. Kuollut  Keuhkotauti 30.08.1815 Teisko, Männistö, Alanen.  Talollinen.  Teiskon pitäjän Männistön Alasen talollinen.–Puoliso  17.06.1782 Harju  Maria. Syntynyt  08.08.1764 Harju, Hempura. Kuollut  Hengenahdistus 31.08.1840 Teisko, Männistö. (Taulu 29).
III Lapset
 Henrik Strömberg. Syntynyt  18.06.1796 Teisko, Männistö.  Muurarimestari. (Taulu 14).
Taulu 29 (Taulusta 28)
IV.   Maria. Syntynyt  08.08.1764 Harju, Hempura. Kuollut  Hengenahdistus 31.08.1840 Teisko, Männistö.  Maria oli kotoisin Harjun pitäjän Hempurasta.–Puoliso  17.06.1782 Harju  Yrjö. Syntynyt  1759 Teisko, Männistö. Kuollut  Keuhkotauti 30.08.1815 Teisko, Männistö, Alanen.  Talollinen. (Taulu 28).
III Lapset
 Henrik Strömberg. Syntynyt  18.06.1796 Teisko, Männistö.  Muurarimestari. (Taulu 14).
Taulu 30 (Taulusta 31)
IV.   Mikko. Syntynyt  27.08.1771 Tammela, Hykkilä, Könnö.  Rusthollari.  Tammelan pitäjän Hykkilän kylän Könnön talon ratsutilallinen isänsä jälkeen 1700-luvun lopulta alkaen.–Puoliso  30.05.1792 Hattula  Maria. Syntynyt  1772. (Taulu 31).
III Lapset
 Hedvig. Syntynyt  08.01.1806 Tammela, Hykkilä, Könnö. (Taulu 15).
Taulu 31 (Taulusta 30)
IV.   Maria. Syntynyt  1772. Kastettu  11.04.1772 Tammela.  Talollisen tytär Hattulan Kouvalan kylän Tuomolasta. Kastettujen luettelossa mainitaan vain kastepäivä, ei syntymäaikaa.–Puoliso  30.05.1792 Hattula  Mikko. Syntynyt  27.08.1771 Tammela, Hykkilä, Könnö.  Rusthollari. (Taulu 30).
III Lapset
 Hedvig. Syntynyt  08.01.1806 Tammela, Hykkilä, Könnö. (Taulu 15).
Taulu 38 (Taulusta 39)
V.   Henrik. Syntynyt  1707. Kuollut  1784 Nummi, Järvenpää, Sirkka. Haudattu  04.04.1784 Nummi, kirkon asehuoneen rappusten alle.  Pitäjänräätäli.  Asui perheineen Nummen Järvenpään kylän Sirkan talon mailla.–Puoliso  15.01.1740 Karjalohja  Anna. Syntynyt  11.11.1717 Sammatti, Haarjärvi, Kokki. Kuollut  Vanhuus 17.08.1799 Nummi, Järvenpää, Sirkka. (Taulu 39).
IV Lapset
 Lena. Syntynyt  11.05.1756 Nummi, Järvenpää, Sirkka. Kuollut  Vanhuuden heikkous 07.04.1828 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. (Taulu 19).
Taulu 39 (Taulusta 38)
V.   Anna. Syntynyt  11.11.1717 Sammatti, Haarjärvi, Kokki. Kuollut  Vanhuus 17.08.1799 Nummi, Järvenpää, Sirkka.  Asui vihittäessä Sammatin Haarjärven Kokilla eli syntymäkodissaan.–Puoliso  15.01.1740 Karjalohja  Henrik. Syntynyt  1707. Kuollut  1784 Nummi, Järvenpää, Sirkka.  Pitäjänräätäli. (Taulu 38).
IV Lapset
 Lena. Syntynyt  11.05.1756 Nummi, Järvenpää, Sirkka. Kuollut  Vanhuuden heikkous 07.04.1828 Karjalohja, Härjänvatsa, Turri. (Taulu 19).
Taulu 46 (Taulusta 47)
V.   Johan. Syntynyt  11.05.1705 Karjalohja, Lohjantaipale, Ylhäinen. Kuollut  10.07.1781 Karjalohja, Lohjantaipale, Ylhäinen.  Rusthollari.  Karjalohjan Lohjantaipaleen kylän Ylhäisten talon rusthollari. Hänen jälkeläisensä käyttivät yleisesti sukunimeä Kareen tai Karell.–Puoliso  11.04.1725 Karjalohja  Anna. Syntynyt  09.05.1708 Karjalohja, Pukkila. Kuollut  16.02.1774 Karjalohja, Lohjantaipale, Ylhäinen. (Taulu 47).
IV Lapset
 Sophia. Syntynyt  15.05.1734 Karjalohja, Lohjantaipale, Ylhäinen. (Taulu 23).
Taulu 47 (Taulusta 46)
V.   Anna. Syntynyt  09.05.1708 Karjalohja, Pukkila. Kuollut  16.02.1774 Karjalohja, Lohjantaipale, Ylhäinen.  Ratsumies Henrik Henrikssonin ja vaimonsa Birgitta Henriksdotterin tytär Karjalohjan Pukkilasta.–Puoliso  11.04.1725 Karjalohja  Johan. Syntynyt  11.05.1705 Karjalohja, Lohjantaipale, Ylhäinen. Kuollut  10.07.1781 Karjalohja, Lohjantaipale, Ylhäinen.  Rusthollari. (Taulu 46).
IV Lapset
 Sophia. Syntynyt  15.05.1734 Karjalohja, Lohjantaipale, Ylhäinen. (Taulu 23).

22.6.2011

Neljäkymmenluvun myllyreissu



Kellon viisarit lähentelivät viittä. Oli aika herätä. Äidillä oli herätys ollut vielä aikaisempi. Korvike ja voileipien tekoaineet jo pöydällä. Samoin oli limpun leikatut siivut, reilusti voita välissä, voipaperiin käärittynä ja sanomalehden sisässä maitopullo, reppuun laitettavaksi.
Isä oli hoidellut, väliaikaisessa eläinsuojassa olleelle hevoselle aamuruuan normaalia aikaisemmin. Oli myllyynlähtöaamu, Uusikirkkolainen sanonta mielessä, "varrai myllyy myöhää kirkkoo ni pääsöö välleimpää pois", oli aamutoimet hoidettu. Pika- asutustilan rakentaminen oli kesken. Rehu- ja työkaluvarastona sekä viljan aittana oli muutaman sadan metrin päässä oleva makasiini.
Siellä oli illalla tehty myllykuorma valmiina. Isä talutti hevosta makasiinille. Kappalainen Kilpijoen pappilassa nukkui mutta Kylä-Uotilan keittiön ikkunasta näkyi jo valo. Nelipyöräkärryjen eteen valjastaminen kävi kyllä pimeässäkin mutta varmuuden vuoksi tuodun myrskylyhdyn valossa tulivat rinnustin, setolkkaremmit ja ohjakset luotettavasti kiinni. Ensimmäinen Liedossa yksin tehtävä myllymatka oli alkamassa.

Lisää......

21.6.2011

Kuuston ruukki



Museoviraston kulttuuriympäristön rekisteriportaalin mukaan;

Kuuston kankivasarapaja on sijainnut Hamarjärvestä Koskenjokeen (Perniönjokeen?) laskevan pienen puron alkupäässä, kapeassa jyrkkäreunaisessa jokilaaksossa. Vuonna 1732 sai Claes Flemming luvan perustaa Perniön Isokuuston verotalon maalle kankirautapajan. Pajassa taottiin Teijon masuunin takkirautaa. Myös Noran kaivosseudun rautaa käytettiin. 1800-luvun alussa kankivasarapajan taontaoikeutta nostettiin ja takkirautaa alettiin tuoda suurelta osin Ruotsista Grythyttanin ja Nya Kopparbergetin vuorikunnista. Vuonna 1830 silloinen ruukinomistaja Carl Johan Sallmen sai luvan siirtää ruukin Latokartanon Myllykosken rannalle ja takkiraudan taonta Kuustossa loppui.

Kohteen sijaintitieto on arvioitu peruskartalta ja esitetty pistemäisenä. Tarkkaa sijaintitietoa ja alueen laajuutta ei ole tiedossa. Kankivasarapajan muuratut harmaakiviset seinät ovat säilyneet maastossa parhaimmillaan 2,5 m korkeudelta. Paja on noin 22x25 m kokoinen ja sen sisäpuolella on erotettavissa tiilirakenteinen ahjon pohja ja kankivasaran perustuksia. Pajanpaikan yläpuolella on vanhan maasta ja kivistä tehdyn padon raunio. Padolta on johtanut kahden kivipilarin varaan rakennettu vesiränni vasarapajaan. Pajanpaikan alapuolella on joen molemmilla puolilla kuonakasoja.

Vasarapajan eteläpuolella on metsikössä kolmen suurehkon rakennuksen kivijalat. Niiden ympärillä on runsaasti sysiä ja mahdollisesti ainakin osa rakennuksista on toiminut hiilisuojana. Ruukin työväen asuinrakennukset ovat sijainneet pajasta luoteeseen olevan puuttoman kallion päällä.


15.5.1998
Suomen metalliruukit
Erkki Härö/Museovirasto

21.

KUUSTON RUUKKI
Turun ja Porin lääni
Salo (Perniö)

Syyskuussa 1732 sai Teijon masuunin ja Kirjakkalan kankivasarapajan omistaja Claes
Fleming luvan perustaa Perniön Isonkuuston verotalon maalle kankirautapajan. Pajassa
tuli olemaan yksi ahjo ja yksi vasara. Taontaoikeudeksi määrättiin noin 200 kippuntaa
Teijon masuunin takkirautaa. Puolisonsa kautta Fleming sai haltuunsa myös läheisen suuren
Latokartanon (Näsen) tilan.

Toimintansa ensimmäisten kymmenen vuoden ajan ruukki oli vuokrattuna useille eri
vuokraajille (mm. J.J.Kijk, C.M.Siercken, C.A.Wefverstedt). Vuonna 1732 Fleming myi
Kuuston kirjanpitäjälleen Olof Muncktellille. Vuonna 1748 ruukin taontaoikeus nostettiin
300 kippuntaan. Pääosin vasarapaja käytti edelleen Teijon takkirautaa, osin myös Noran
kaivosseudun rautaa. Takkirauta kuljetettiin proomuilla Gesterbyssä olevaan makasiiniin
ja sieltä hevosilla Kuustoon. Valmis kankirauta rahdattiin samoin Gesterbyn kautta Finbyn
Hakkalan satamapaikkaan (vielä 1800-luvun lopulla Hakkalassa oli suuri varastorakennus).
Vesivoimansa ruukki sai viidestä kosken yläpuolella olevasta pienestä järvestä, joissa
kaikissa oli säännöstelypato.

Vuonna 1791 ruukin omistajaksi tuli Olof Muncktellin poika Anders Adolph. Kaksi vuotta
myöhemmin hän myi ruukin turkulaiselle viinikauppiaalle Matts Augustinille. Vuonna 1805
kankivasarapajan taontaoikeus nostettiin 450 kippuntaan. Takkirauta tuotiin suurelta osin
Grythyttanin ja Nya Kopparbergetin vuorikunnista.

Autonomian ajan alun (1808-1830) ruukki oli Anders Muncktellin perillisten hallussa.
Raaka-aineena käytettiin edelleen etupäässä ruotsalaista takkirautaa mutta myös Suomen
linnoituksista ostettuja tykinkuulia. Viikkotuotanto ylitti harvoin kahdeksaa kippuntaa, eikä
vasarapajassa 1820-luvulla yhtenäkään vuonna saavutettu sallittua taontaoikeutta (tuotanto
oli keskimäärin noin 305 kippuntaa vuosittain).

Vuonna 1826 Kuustossa oli harmaakivestä tehty yksiahjoinen kankivasarapajarakennus,
35 kyynärää pitkä ja 24 kyynärää leveä. Harmaakiviseinien korkeus oli 8 kyynärää,
yläosa oli lautaa. 450 kippunnan taontaoikeuden mukaisesta takkiraudasta 200 kippuntaa
tuli Teijon masuunista ja loput 250 Nya Kopparbergin, Grythyttanin, Norabergin ja
Westerbergslagenin vuorikunnista Ruotsista. Vuonna 1825 rakennetun ruukinpadon
runkona oli kaksi hirsiarkkua. Padon pituus oli 32 kyynärää, leveys 8 ja korkeus 8 ½. Padon
päällä oli silta joen yli. Padolta vasarapajalle johti kahden kivipilarin varaan rakennettu,
55 ½ kyynärää pitkä ja 3 ½ kyynärää leveä ja 2 kyynärää 10 tuumaa korkea vesiränni.
Lisäksi ruukin rakennuksiin kuului rauta-aitta, suuri hiilihuone (1829 kaksi), työtupa ja
viisi työväenasuntoa (kussakin ainakin 1700-luvun jälkipuoliskolla tupa ja kamari sekä
ulkohuone) Hammarbacken-nimisellä kukkulalla vasarapajan lähellä. Ruukilla harjoitettiin
myös laajaa maanviljelystä.

Vuonna 1830 ruukki tiloineen joutui turkulaisen kauppiaan Carl Johan Sallménin
omistukseen. Ruukin vähäinen vesivoima teki mahdottomaksi laajentaa ruukkitoimintaa
Kuustossa, ja vuonna 1834 Sallmén sai luvan siirtää ruukin Latokartanon Myllykosken
rannalle. Takkiraudan taonta lakkasi Kuustossa lopullisesti samana vuonna. Sallmén sai
1834 myös luvan perustaa Kuuston kankirautapajarakennukseen nippu- ja naulavasarat. Niitä
ei ilmeisesti kuitenkaan koskaan rakennettu.

Kuusto vuonna 1998

Kuuston kankivasarapaja on sijainnut Hamarijärvestä Koskenjokeen laskevan pienen puron
alkupäässä. Joen vesimäärä on hyvin vähäinen ja onkin ihmeellistä, että ruukki ylipäänsä on
sen varaan perustettu.

Kankivasarapaja on sijainnut kapeassa jyrkkäreunaisessa jokilaaksossa. Pajan paksut,
osittain muuraamalla tehdyt harmaakiviseinät ovat yllättävän hyvin säilyneet. Ulkoseinien
paksuus on noin puolitoista metriä ja parhaiten säilyneet muurinosat ovat noin 2,5 m
korkeita. Pajan paikan yläpuolella on vanhan maasta ja kivistä tehdyn padon raunio. Padolta
on johtanut kahden kivipilarin varaan rakennettu vesiränni vasarapajaan. Vesiratashuoneen
on varsinaisesta vasarapajasta erottanut harmaakivinen väliseinä. Vasarapajan sisällä erottuu
selvästi tiilistä tehdyn ahjon pohja ja myös kankivasaran perusrakenteita. Vasarapajan koko
on ollut noin 22 x 25 metriä. Ikkuna- ja oviaukot ovat ainakin osittain olleet tiiliholvatut.
Pajan alapuolella joen molemmilla rannoilla on paksuja kuonakasoja.

Vasarapajan eteläpuolella tuuheassa kuusimetsikössä on kolmen suurehkon rakennuksen
kivijalat. Niiden ympärillä on runsaasti sysiä ja ainakin osa niistä lienee ollut hiilisuojia.
Ruukin työväenrakennukset ovat sijainneet pajasta luoteeseen olevan puuttoman kallion
päällä. Niistä on jäljellä vain epäselviä kivijalkoja.

Hamarijärven suulla on vanhan säännöstelypadon ja pengerryksen jälkiä. Sen tekemiseen on
käytetty myös pajakuonaa. Hamarijärveltä ruukille ja sen alapuolelta joen yli Latokartanon
suuntaan johtaa vanha tienpohja.

Vasarapajasta noin 300 m luoteeseen paikallistien toisella puolella kerrottiin olleen ruukin
hiiliuuneja. Niistä ei kuitenkaan löytynyt jälkeäkään.

20.6.2011

Halkokauppaa Turussa

Heinäkuun puolivälissä 1909 kävi halkokauppa Turussa kiivaimmillaan. Parhaimmillaan halkorannassa oli jopa 50 alusta myymässä tuotteitaan. Suurimmalla osalla oli tarjolla koivuhalkoja, jotka maksoivat 17,50 markkaa viiden korttelin pituisena tai 23 markkaa kuuden korttelin pituisena. Mänty- ja kuusihalot olivat 17 markan arvoisia, kun taas ns. lumppupuuta sai jopa 12 markalla. Samalla rahalla irtosivat saharimat.


Edelliseen vuoteen verrattuna hinnat olivat halventuneet reilusti. Pääasiakkaina halkolaivoilla olivat koulut sekä erilaiset teollisuuslaitokset. Kysyntää oli hyvin, sillä Turun Sanomien tietojen mukaan neljäkin lastia odotti rinnakkain noutajiaan.
Sisämaasta tuotettuja halkoja oli mahdollista ostaa Brahenkadun varrelta, jossa metriset koivupuut maksoivat 25 markkaa kappaleelta. Edellisenä kesänä hinta oli ollut peräti 33 markkaa, joten ostajat olivat varmasti tyytyväisiä säästäessään rahaa. Puukin oli todennäköisesti hyvin kuivaa, sillä kesältä 1908 oli kadun varren kauppapaikalle jäänyt suuret määrät halkoja. Halkosataman tapaan Sisä-Suomen mänty- ja kuusipuut olivat reilusti koivua edullisempia.
 
Oli toki muitakin tapoja hankkia polttopuita, kuten oheisesta Uusi Aura -lehden ilmoituksesta syksyltä 1909 voi huomata.

17.6.2011

Muutamia taruja Yläneeltä

Yläneen pitäjän kertoo kansa ennen vanhaan olleen nimeä vailla. Seutua oli vain sanottu ylängöksi tai ylänteeksi, josta sitten vähitellen syntyi Yläne nimi. Tämän pitäjän suuren Heiniö- (kirjoissa väärin Heinjoki) nimisen korpikylän tietää kansa saaneen alkunsa siten, että kaksi kalastajaa, joitten nimet olivat Lauri ja Jaakko, noin puolitoista sataa vuotta takaperin asettuivat asumaan korpeen nykyisen kylän kohdalle rakentaen kalasaunansa kahden puolen jokea, joka yhdisti kaksi nyt jo kuivunutta järveä. Kalastuksen ohella olivat miehet ruvenneet maanviljelystäkin harjoittamaan ja jonkun ajan kuluttua olivat korpeen kohonneet Laurilan ja Jaakkolan rusthollit, joista sitte vähitellen muodostui monitaloinen kylä. Vielä muutama aika takaperin oli kylässä ollut vain Laurila ja Jaakkola nimisiä taloja.

Samaisen Heiniön kylän lähistöllä on muutamia paikkoja, joitten nimien synnyn kansa osaa selittää. Niinpä ovat Tappokallio ja Pöytäkallio nimiset, eri puolilla Elijärveä olevat kalliot saaneet niinensä siitä, että toisella on pappilan suuresta huhdasta saatu vilja puitu (tapettu), kun taas toista kalastajat ovat aterioidessaan käyttäneet pöytänään. Kollinpalo nimiseen metsään on joskus joku "Muona-(Moona-)kolliksi" nimitetty mies päästänyt valkean valloilleen, josta palamaan syttynyt ala on saanut nimensä. Mainittuun Elijärveen pistävästä Ellinkuoleman nokasta ja Heiniön kylässä olevasta Hallin kalliosta, jota lapset kovin pelkäävät, lienee myöskin ollut joitakin tarinoita. Toisesta samaiseen Elijärveen pistävästä niemekkeestä tiedetään, että hiisi joskus on koettanut sitä härkäparin avulla vetää yhteen erään samassa järvessä olevan saaren kanssa. Kun härkien par'aikaa vetää kiskoessa eräs akka oli järven toiselta puolen tätä menoa nauraen katsellut, oli hiisi suuttunut ja heittänyt akkaa kohden suuren kiven, joka olikin pudonnut keskelle järveä. Samassa olivat harjatkin kivettyneet. Järvessä näkyy vieläkin kaksi harjan muotoista kiveä.

Lietsan(?) metsässä olevan suuren Vuohtenlinnan (Vohtelinnan) kiven tiesi eräs Yläneen ukko saaneen nimensä siitä, että se joskus on ollut suuren vuohilauman turvapaikkana sutta vastaan. Suden yritykset päästä kivelle oli urhoollinen pukki tehnyt tyhjäksi antamalla sille joka kerta sarvillaan ankaran töytäyksen. Toisessa Mustan kansan kuolema nimisessä metsässä kerrotaan vielä joku aika takaperin olleen ison lepän, joka oli veistetty ristejä täyteen. Sen lähettyvillä on joskus joku Halikosta tullut mustalaisjoukko kuollut. Yläneen Vimman talon kohdalle jokeen kertoo kansa joskus kirkonkellon upotetun sodan jaloista. Kelloa on kerran yritetty nostaa joen pohjasta ylös ja se oli jo saatukin aivan veden pinnalle, kun eräs akka oli huutanut "Jo näkkyy jo!" Silloin oli kello vaipunut pohjaan takaisin. Sota-aikoihin johtaa myöskin kertomus Mykkälän talon nimen synnystä. Talon on muka rakentanut Nuijasodan aikana joku mykkä pakolainen. Nykyisen Ristinummen kylän paikalla lähellä Yläneen kirkkoa kerrotaan ennen kasvaneen vankkaa mäntymetsää. Tässä metsässä oli kerran eräs metsästäjä huomannut suuren metsoparven majailevan. Hän oli ampunut siihen useita kertoja, mutta ei yhtään lintua ollut pudonnut. Lopuksi oli mies ampunut hopeakuulalla ja silloin oli puusta pudota tupsahtanut itse "Lapin ukko", joka oli ollut täällä etelässä lintuja kokoamassa.

Vielä mainittakoon Yläneen ja Mynämäen rajamailla olevat paikat Munkkion leo (elukkain lepopaikka) ja Ryövärin mäki, joihin liittyy yhteinen taru. Kerrotaan näet, että viimeksi mainitulla paikalla joskus munkki ja ryöväri ovat joutuneet tappeluun, jossa jälkimmäinen heti oli kuollut. Munkki oli kuitenkin jaksanut haavoittuneena laahautua ensin mainitulle paikalle, missä vasta oli henkensä heittänyt. Vielä viime aikoina ovat lapset Munkkion leota suuresti kammonneet ja joskus on kuultu sen kivien kummallisesti kalisevan.

Kotiseutu : Suomen kotiseutututkimuksen äänenkannattaja. no 7, 1.4.1910

16.6.2011

Sukunimen periytyminen

Hämeenlinnan rk 1831-1836
Sarjassamme nettilöytöjä osuin jälleen kerran helsinkiläisen Pekka Järvisen kotisivuille, joilla hän esittelee mm. Rengon Ahoisten kylän Talpilan talon jälkeläisiä vuodesta 1731 lähtien. Olin jo aikaisemmin bongannut Pekan asiapitoisilta sivuilta Lohjan Kiertilän kylän talollisen, Niilon ja hänen vaimonsa Kirstin jälkeläisiä. Kirsti oli kotoisin Lohjan Roution rusthollista, vaikka hän ei käyttänytkään suvun vakiintunutta Rautell-nimeä. Pariskunnan lapsista Anna syntyi vuonna 1759 ja avioitui helmikuussa 1783 Rengon Oinaalan Hakkolan talon isännän, Risto Ristonpojan kanssa. Tästä liitosta ehti syntyä viisi lasta ennen Riston kuolemaa vuonna 1795. Seuraavana vuonna Annan nai Hakkolan uusi isäntä, Erkki Erkinpoika. Hänen kanssaan Anna sai vielä kaksi lasta.

Annan seitsemästä lapsesta nuorin oli helmikuussa 1800 syntynyt Tuomas. Hän meni kesällä 1828 naimisiin naapuritalo Talpilan tyttären, Hedvigin kanssa. Asuttuaan kotikylässä muutaman vuoden, muutti hän perheineen Hämeenlinnan kaupunkiin joulun alla 1831. Seuraavana vuonna hänet mainitaan ajurin ammatissa. Todennäköisesti Tuomas oli ahkera työmies, sillä hän hankki omistukseensa Myllymäeltä talon nro 166. Hämeenlinnan vuosinaan Tuomas otti käyttöön sukunimen Rautell. Tämä on hyvin mielenkiintoista, sillä sukunimihän periytyi tässä tapauksessa Tuomakselle hänen äidinäitinsä isältä eli peräti kolmen sukupolven takaa. Useat Rautell -suvun jäsenet olivat tuohon aikaan vauraita rusthollareita mm. Tenholassa. Joskus 1600-luvun lopulla Turun Akatemiassa opiskeli peräti neljä Rautellin veljestä ja avioliittojen kautta jälkeläiset verkostoituivat tanakasti ruotsia puhuvan Uudenmaan säätyläistöön. Ehkäpä Tuomaksella oli tietoa pikkuserkkujen ja kaukaisempien sukulaisten myöhemmistä vaiheista. Tätä kautta hän saattoi intoutua ottamaan itselleen "arvostetun" nimen.

Rengon vuosina syntyi Tuomakselle ja Hedvigille kaksi lasta; poika Erik ja tytär Susanna. Hämeenlinnassa he saivat seuraa pikkusisko Ceciliasta, joka kuitenkin menehtyi muutaman kuukauden ikäisenä. Susanna Rautellin nai 1853 hämeenlinnalainen porvari Juho Sandbäck, joka oli syntyjään rusthollarin poika Parolasta. Myllymäen talo siirtyi Tuomaksen kuoltua "spishållare" Sandbäckille saadeen lopulta uuden numeron 212.

Isoveli Erik Rautell oli siskoaan pari vuotta vanhempi. Hän opiskeli Hämeenlinnan triviaalikoulussa vuodesta 1839 lähtien ja siirtyi 1849 Turun kymnaasiin. Ylioppilas Erikistä tuli 1853 ja paria vuotta myöhemmin hänet vihittiin papiksi. Hänen puolisokseen vihittiin Prunkkalan kappelista eli nykyisen Auran pitäjästä kotoisin ollut Amanda Gustava Waldstedt vuoden 1859 alussa. Avioliitto päättyi Amandan kuolemaan 1865. Lopulta Erik Rautellista tuli Somerniemen pitäjänapulainen ja siellä hän myös kuoli helmikuussa 1895.


Äiti Hedvig Erkintytär oli kuollut kuumeeseen jo 1833 ja pian tämän jälkeen Tuomas Rautell nai tämän sisaren, Susannan. Susanna Erkintytär oli ollut naimisissa Rengon Oinaalan Orkolan isännän, Tuomas Joosepinpojan kanssa ja jäänyt leskeksi 1833. Kummallakaan Tuomaksella ei ollut yhteisiä lapsia Susannan kanssa. "Ajurin vaimo" Susanna kuoli kuumeeseen Hämeenlinnan kaupunkiseurakunnassa huhtikuussa 1848.

15.6.2011

Miksi Elias Lönnrot on Elias?

Suomalaisuuden perikuva, Elias Lönnrot syntyi huhtikuun yhdeksäntenä päivänä Sammatin Haarjärven kylässä räätäli Fredrik Johan L:n ja Ulrika Wahlbergin perheen neljäntenä lapsena. Kahta päivää myöhemmin lapsi kastettiin Karjalohjalla, mutta kiireisen isän sijasta pienokaista lähti viemään naapuritorpan vaimo. Kevät oli myöhäisessä tuona vuonna, sillä perimätiedon mukaan koko matkan ajan tuiskusi lunta ja lapsikin itki jatkuvasti.


Kun naapuri sitten pääsi lapsen kanssa perille Sammatin kappalaisena 1794-1825 toimineen Gabriel Procopaeuksen kotiin, oli hän unohtanut kokonaan pojan kotona sovitun etunimen. Näin ollen todistajina paikalla olleet lukkari Stenholm, talollisen poika Johan Michelsson, vaimo Greta Jacobsdotter ja talollisen tytär Stina Johansdotter joutuivat hyväksymään nimen Elias. Tätä ehdotti kappalainen itse ja tähän Lönnrothien perheen oli tyytyminen. Vaikka kaste ja nimen antaminen ovatkin kaksi eri asiaa, sai kansallissankarimme siis etunimensä Procopaeukselta.

14.6.2011

Peder Danske

Peder Danskesta itsestään ei ole paljon kerrottavaa. Hänestä, kuten monista muista keskiajan henkilöistä, on jäänyt vain välillisiä tietoja. Lähteissä Pederin nimi mainitaan kahdesti ja silloin vain tyttäriensä Margitin ja Ragnhildin isänä. Lisänimi Danske, tanskalainen, voi tarkoittaa että hän oli sieltäpäin kotoisin, mutta se voi olla myös edellisiltä siirtolaispolvilta periytynyt, sukunimen omaiseksi muuttunut lisänimi. Siihen aikoihin oli Suomessa muitakin Danske-nimisiä henkilöitä, esim. eräs Nigels Danske oli 1353 voudin kutsumana todistajana kun Perniön Pyhäjoki vaihtoi omistajaa, eräs Olof Danske omisti 1400-luvun alussa rälssimaata Ahvenanmaalla ja Björn Danske puolestaan 1423 Hämeenlinnan lähettyvillä. Näiden henkilöiden mahdollista yhteyttä Peder Danskeen ei tiedetä.

Suomessa oli keskiajalla ainakin kolme Tanskila-nimistä rälssitilaa: Oripäässä, Merimaskussa ja Raision Tahviossa ja sen lisäksi Sauvon Danskekulla. Raisin Tahvion Tanskila näyttääkin kuuluneen Pederille, sillä eräs hänen perillisistä omisti sen myöhemmin 1540. Lisäksi oli joku etunimeltään tuntematon Danske omistanut merransijoja Raision Lietteenruonassa. Peder omisti lisäksi Merimaskun Kuuslahden ja Rymättylän Brunilan. Molemmat kylät sijaitsivat kokonaan rälssimaalla, joten niiden rälssiluonto periytyy kaukaa. Maahanmuuttaja ei olisi onnistunut ostamaan kokonaisia kyliä, joten omistusoikeuden on täytynyt perustua joko edellisten sukupolvien tai vaimon perintöön. Merransijojen omistamisen perusteella arvioituna Peder siis ilmeisesti asui Raision Tanskilassa. Porvoon Hagassa ja Kräpelbyssä Peder Dansken hallussa näyttää lisäksi olleen oletetun apen Peder Svärdin entiset osuudet kyliin.

Pederin puoliso oli nähtävästi Margareta Pederintytär Svärd, sillä Peder Dansken tytär Ragnhild antoi myöhemmin suostumuksensa Porvoossa sijainneiden, aikanaan Peder Svärd vanhemmalle kuuluneiden maiden luovutukseen. Margaretan avioliitto Peder Dansken oli solmittu ennen vuotta 1410, sillä tytär Karin näyttää ollen naimisissa jo 1420-luvulla. Pederin mahdollinen leski Margareta Svärd avioitui uudelleen Erik Jönsinpojan kanssa, mutta jäi vuoteen 1420 mennessä toistamiseen leskeksi. Margaretan veli Henrik Svärd karhusi tuolloin Erik Jönsinpojan jälkeläisiltä sisarensa saamatta jäänyttä huomenlahjaa 140 mk ja sai sen edestä tilan Naantalin Ailosista.

Pederillä (ja Margaretalla, jos oletamme Pederin olleen aviossa vain kerran) oli kolme tytärtä:

1.    Karin, Kadrin Pederintytär, joka peri 1/3 Kuuslahdesta ja Brunilasta, sekä jonkin tuntemattoman tilan, sillä muutoin perintö ei olisi ollut tasapainossa; oli syntynyt ennen vuotta 1410, sillä hän oli naimisissa jo 1420-luvun alkupuolellla ja näyttää ollen sisarista vanhin. Hän oli leski 1451 ja kuoli ennen vuotta 1484. Pso. asemies, Merimaskun Finnilän Finnvid Jönsinpoika.
2.    Margit Pederintytär peri Raision Tanskilan ja 1/3 Kuuslahdesta ja Brunilasta, oli leski 1466, pso. asemies, Naantalin Luonnonmaan Filpus Jönsinpoika, Jägerhorn af Storby-sukua.
3.    Ragnhild Pederintytär, jolle tuli Porvoossa sijainnet maat sekä kolmannekset Kuuslahdesta ja Brunilasta; hänen kuolemansa jälkeen viimeksimainitut tulivat Margitin haltuun. Pso. asemies Paval Skytte. Ragnhild mainittiin asiakirjoissa vain kerran 1467, jolloin hän luovutti miehensä kanssa Naantalin luostarille tyttärensä proventiksi, elatukseksi, Porvoon Hagasta ja Kräpelbystä “niin paljon maata kuin vanhalle Peder Svärdille vanhastaan oli kuulunut”.






Kiitos RR!

13.6.2011

Maailman taitavin maalari?

Muistaakseni tätä tarinaa on kerrottu eri puolilla Suomea, mutta "Jokamiehen ja joka naisen viikkolehti 27.6.1908" kertoo sen olevan peräisin Ahvenanmaalta vuodelta 1598.

Tuolloin olisi eräs taidemaalari korjannut kirkon sisustusta ja esittänyt lopuksi seurakunnalle laskun seuraavista töistä;

"
Muuttanut kymmenet käskyt ja korjannut kuudetta
Laatinut uuden nenän toiselle ryövärille ristillä ja pidentänyt hänen sormiansa
Puhdistanut Pontius Pilatuksen ja pannut uutta nahkaa hänen myssyynsä sekä sivellyt häntä edestä ja takaa
Tehnyt uudet siivet enkeli Gabrielille ja kullannut etumaiset
Pistänyt uuden hampaan Pietarin suuhun ja korjannut kukkoa
Laajentanut taivasta ja lisännyt muutamia uusia tähtiä
Parantanut helvetin tulta ja sivellyt pirun kasvot kamalammiksi
Täyttänyt uuden läven neitsyt Mariassa
Hopeoinut Juudaksen 30 penninkiä
Parantanut pyhän Magdalenan, joka oli aivan turmeltunut
Vedellyt Moosekseen muutamia ilmehikkäitä piirteitä ja siistinyt hänen veljensä Aaronin
Tehnyt uutta linnun lantaa Jobin silmiin
Lisännyt viisautta Josefin kasvoihin ja vernissanut Potifarin emännän
Tehnyt uudet kengät Elin vaunuja vetäville hevosille sekä tarkasti merkinnyt tien taivaaseen
Puhdistanut Punaisen meren joka oli aivan likainen
Laittanut uudet hiukset siveälle Susannalle
Tarkastanut seitsemää viisasta neitostsa ja parannellut niitä sieltä ja täältä
Laajentanut maailman loppua
"

Näin ollen tätä uuden ajan alussa vaikuttanut maalariamme voisi hyvällä syyllä kutsua varsinaiseksi mestariksi, joka jätti jälkeensä Michelangelot ja muut! Yllä mainittu lehti puhuu vain "eräästä Ahvenanmaan seurakunnasta", joten onko tarina tosi vai mielikuvituksen tuotetta, jää jokaisen lukijan omaan arviointiin.

10.6.2011

Yläneen rouva vaatekaappi

Otsikkoteksti Yläneen kartanon tilikirjasta 1579
Yläneen kartano mainitaan jo vuonna 1381 "vanhana rälssitalona". Muutamia vuosikymmeniä myöhemmin eli 1400-luvun alussa sen omisti Turun linnan silloinen isäntä Klaus Lydekenpoika Djäkn. Hän tyttärensä mentyä naimisiin laamanni Klaus Flemingin kanssa, siirtyi Yläne tälle suvulle. Flemingin pojanpoika myi sen sitten saman vuosisadan lopussa valtionhoitaja Sten Sturelle. Perinnönjaon yhteydessä Yläne kuului hetken aikaa kuningas Kustaa Vaasalle, kunnes kaupan kautta omistajaksi tuli jälleen Fleming-sukuinen Joakim Joakiminpoika. Vaikka Kustaa Vaasa välillä olisi halunnut kartanon takaisin itselleen, joutui se lopulta Eerik Flemingin ja hänen vaimonsa Hebla Sparren tyttärelle, Filippalle.
Filippalla ja hänen miehellään Knut Kurjella ei ollut lapsia. Rouvan kuoltua avattiin hänen testamenttinsa ja sen perusteella itse kartano joutui herttua Juhanalle, kun taas irtaimisto sai leski Knut. Säilyneistä tilikirjoista ja vastaavista käy kuitenkin ilmi, että Knut Kurki ei tainnut loppujen lopuksi saada Yläneeltä juuri mitään. Ainakin herttua toimitti Turun linnaan suuret määrät kartanon irtaimistoa ja näiden inventaarioista voi muodostaa käsityksen mm. Filippa Flemingin vaatetuksesta.
Esimerkiksi vihreää "arneskia" oli peräti 96 kyynärän pakka. Samettikankaat olivat pääosin mustia, mutta silkkisiä löytyi mustien lisäksi ruskeina, punaisina ja vihreinä. Nämä jakautuivat arnesk-, atlask-, cartek-, damaski-, dvelsk-, saijen- ja taftisilkkeihin. Englanninverkaa oli jonkin verran, mutta ikävä kyllä vuosien mittaan olivat Turun linnan koiperhoset päässeet nakertamaan näitä kangaspakkoja.

Filippa Flemingin pukuja oli myös tallessa. Niistä voidaan mainita kolme samettista, seitsemän silkkistä ja yksi verkainen. Silkkipuvuista oli neljä atlaskista, kaksi damaskista ja yksi cartekista. Lisäksi inventoitiin useita puolihihoja, sekä silkkisiä että samettisia. Esiliinoja oli kuusi kappaletta. Keittiössä rouva Fleming niitä tuskin tahri, sillä esiliinat olivat nekin silkkiä ja samettia. Kauluksia ja päähineitä oli niitäkin laaja valikoima.

Vaatteiden lisäksi kankaita tarvittiin suosittuihin seinävaatteisiin. Niillä saatiin asumismukavuutta varsinkin kylminä talvikuukausina. Flemingin perua Turun linnassa olivat muutamat esiriput ja verhot sekä niihin liittyneet koristereunuskankaat. Peitteitä ja ryijyjä oli tietysti runsaasti, mutta lisäksi mainitaan peräti kullattua nahkaa. Näitä on voitu käyttää mm. tapetteina, kuten Ruotsin puolella tiedetään tehdyn samalla vuosisadalla. Ne voitiin helposti irrottaa ja siirtää huoneesta tai talosta toiseen.

Turkiksia ei Filippalta jäänyt kovin paljoa ja ne vähätkin oli koi turmellut, sillä inventoinnin yhteydessä löydettiin kokonainen kirstu tuhoutuneita verhoja ja turkistavaroita. Sänky- ja liinavaatteita oli valtavat määrät ja lähes yksinomaan ulkomaisista kankaista.

Kun tavallisen talollisen vaimo löysi vaatekirstustaan arkiasun lisäksi yhden pyhäpuvun ja ehkä pari kolme esiliinaa, kertoo Filippa Flemingin jäämistö 1500-luvun aatelistomme tavattomasta vauraudesta. Aviokaupoilla pyrittiin maksimoimaan omaisuuden kasvattamista ja perinnöt jaettiin tiukkojen lakien ohjatessa toimintaa. Nyrkkisääntönä oli, että tytär peri aina puolet siitä, mitä hänen veljensä sai. Tämä keskiaikainen laki oli voimassa aina vuoteen 1878. Tilojen jakaminen pienempiin osiin ei tullut kyseeseen, sillä tästäkin oli olemassa omat sääntönsä.

9.6.2011

Sotaurho Johan Eriksson Lind

Salon rippikirja 1809-1814
Salon Hakostaron kylässä joulukuun yhdeksäntenä 1846 kuollut muonatorppari Johan Lind ehti elämänsä aikana olla monessa mukana. Hän oli syntynyt useiden vanhempien lähteiden mukaan 9.5.1784, mutta Salon rippikirjasta 1809-1814 löytyy tarkempi tieto. Johan syntyi vasta 19.5.1787 Salon Pukkilassa torppari Erik Matssonin ja vaimonsa Kaisa Eriksdotterin perheeseen. Erik Erik oli kovin liikkuvaista sorttia ollen torpparina tai lampuotina Pukkilan lisäksi ainakin Kistolan Lassilassa ja Salon kylässä.

Kun Suomen Sotaa käytiin, oli palveli Johan Lind Hakostaron Kankareen talon puolesta kuuluen Turun ja Porin läänin jalkaväkirykmenttiin. Eräiden tietojen mukaan Lind olisi ollut sotilasarvoltaan kersantti Porin rykmentissä, mutta em. rippikirjassa hän on yksinkertaisesti Hakostaron Kankareen talon Hossamon torppari.

Aikalaiset kuvailivat Lindiä pitkäksi, rotevaksi, vaaleaveriseksi ja kiharatukkaiseksi, jolla oli tavattoman suuret ruumiinvoimat. Luonteensa puolesta hän oli hiljainen ja hyväntahtoinen. Lind oli "kaikin puolin kristitty ihminen", joka ei sylkenyt lasiin, mutta ei toisaalta koskaan nauttinut miestä väkevämpää liiaksi. Sotamuistoja hän ei pahemmin viljellyt, mutta kerran totesi "ettei ryssien kanssa syntynyt mitään vakavaa ottelua, kun herrat tekivät falskeutta ja perääntyivät lahjuksia vastaan".



Johan Lindin vaimo Brita Lisa oli miestään hieman vanhempi ja syntynyt jo 1781. Häntä kuvailtiin, pienikasvuiseksi, vilkkaaksi, ketteräksi ja "viekkaaksi" naiseksi. Pariskunnalla oli kolme tytärtä, Maija Stiina, Leena Kaisa ja Anna Liisa sekä yksi poika, Johan Erik. Viimeksi mainittu oli pitkä ja roteva kuten isänsä, mutta juro.

Lind teki myös muuraustöitä ja oli Uskelan kirkon kellonsoittajana. Hänen sanotaan tehneen Uskelan vuonna 1831 valmistuneen kivikirkon suuret kiviportaat.

Johan Eriksson Lindin ruumiinvoimista on muistona tarina Kavilan nummen rosvojoukosta. Kavilassa, joka sijaitsee Salon ja Perniön rajamailla, majaili joskus 1800-luvun alkupuolella rosvojoukko. Rikolliset pitivät koko seutua kauhun vallassa ja kerran yksi joukkion päälliköistä tuli Lindin ovelle ruokaa vaatimaan. Ystävällinen torppari tarjosikin nauriita, mutta ne eivät kelvanneet. Samassa Lind tarttuikin roistoa niskasta sitoen tämän sänkyynsä kiinni. Sitten rohkea sotilaamme improvisoi puunuijan, johon löi rautanauloja pystyyn.

Nuija kädessä Lind lähti taluttamaan rosvoa nimismies Sjöbergin luo Kankareen taloon. Tiellä tulivat muut roistot vastaan aikomuksenaan vapauttaa päällikkönsä. Tämä ei onnistunut sillä Lind ajoi miehet tiehensä piikkinuijallaan. Näin rosvo joutui nimismiehen käsiin ja Lind sai pienen palkkion uroteostaan. Paluumatkaa varten Sjöberg olisi antanut pari renkiä urhean Lindin turvaksi, mutta tämä ei huolinet näitä. Hän meni yksinään kotiinsa eivät roistot enää koskaan yrittäneet hätyytellä tätä.

Haudattujen luettelon mukaan Johan Lindin kuolinsyy oli tuntematon, mutta kansanperinteen mukaan hän menehtyi tavallaan tapaturmaisesti. Eräissä hautajaisissa Lind oli ryhtynyt painiskelemaan leikillään nuoren miehen kanssa, joka sitten oli heittänyt vanhuksen alleen. Tästä torppari sai jonkinlaisen vamman, johon hän sitten muutaman ajan päästä menehtyi.

8.6.2011

Matkuri, Huima vai Tulivaunu

Vuoden 1907 joulukuussa "Jokamiehen ja joka naisen viikkolehti" julkaisi tulokset kilpailustaan, jossa automobiilille oli keksittävä suomalainen nimi. On todella harmi, ettei mikään näistä loistavista ehdotuksista vakiintunut kieleemme pysyvästi;


"Pikavaunu", koska se on nopea kulkuneuvo
"Pikaliikkuja", kuten yllä
"Pikuri", koska esim. lokomotivia sanotaan veturiksi
"Sähköhepo", koska se on nopealiikkeinen
"Vinhake", koska se kulkee vinhasti
"Huima", koska huima on suomalainen sana ja koska kielessämme käytetään sellaisia sanoja kuin "huimaa kyytiä" ja "huimaa vauhtia". Karjalassa sanotaan vauhtipyörää huimaksi
"Tulihepo", koska sanotaan esim. höyryhepo ja koska vaikuttamassa on räjähtävä kaasu (=tuli) samoin kuin höyry vaikuttaa höyryhevossa
"Tulivaunu", koska vaunu kulkee tulen avulla
"Matkamylly", koska esim. maitoseparaattoria sanotaan maitomyllyksi ja sahaa sahamyllyksi
"Matkuri", koska esim. tuulesta sanotaan puhuri ja vihuri, hevosesta, joka alamäessä rennosti juoksee myötyri ja mäkyri, vikuri, potkuri jne
"Tulivie", koska tuli sitä kuljettaa
"Tuliähky", koska se ähkyen kulkee tulen avulla

Suomen Auto- ja Ajokalutehtaan korjausosasto 1921

Muita ehdotuksia olivat hajuvaunu, hajumylly, hajuneuvos, kulkunopeuskone, kuramylly ja puskuri - kaikki esitettynä pilke silmäkulmassa.

Ehdotuksista eniten ääniä sai "Pikavaunu". Vaikka kyseinen aviisi tätä sanaa ehdotti jatkuvaan käyttöön ulkomaalaisen automobilin sijaan, jäi tämä uusi kulkuneuvo yksinkertaisesti autoksi. Oma suosikkini yllä esitellystä listasta on ehdottomasti "Matkuri"!

7.6.2011

Eräs Snellman

Kyläkirjaston Kuvalehti no 5 1.5.1894
Albert Oskar Snellman syntyi Oulussa vuonna 1844 käyden lapsuusvuosinaan täkäläista koulua. Tämä kauppaneuvos Johan Vilhelm S:n poika lähetettiin pian lisäopintoihin Behmin saksalaiseen kouluun Viipurin kaupungissa. Koulun hyvä maine oli levinnyt laajalle ja täten nuoren Albertin odotettiin saavan parasta mahdollista opetusta tässä koulussa.


Opiskeluiden jälkeen Snellman tuli isänsä palvelukseen tämä saha-, laiva- ja kauppaliikkeisiin Oulussa. Kun isä kuoli 1881, tuli Albertista johtaja. Kun oululainen laivaliikenne ei enää kannattanut, keskittyi liike puu- ja tervakaupan kehittämiseen. Taitavana liikemiehenä Snellman sai yrityksen kukoistamaan ja aikalaisten mukaan "tuskin oli sitä ulkomaista maanosaa, jossa hänellä ei ollut kauppatuttavia ja ystäviä".

Käytännön miehenä hänestä tuli kysytty jäsen erilaisiin Oulun kaupungin luottamustoimiin ja niinpä hän oli mm. kaupunginvaltuusmiehenä valtuuston perustamisesta lähes elämänsä loppuun saakka. Snellman oli myös valtiopäivillä porvarissäädyn edusmiehenä vuosina 1877, 1882, 1885, 1888 ja 1891. Hän olisi ollut tervetullut myös 1894, mutta tuolloin miehen terveys ei enää kestänyt. Kerrotaan, että Snellmanin tyyntä ja asiallista puhetta kuunneltiin aina tarkkuudella.

Albert Oskar Snellman otti osaa mm. Oulun Suomalaisen Lyseon perustamiseen ja vaikutti suuresti Vaasan ja Oulun välisen rautatien rakentamiseen. Poliittisesti Snellman yritti "tavoitella tasapuolisuutta ja omatakeisuutta, niin paljon kuin mahdollista".
Snellman kuoli toukokuun ensimmäisenä päivänä 1894 Kristiinankaupungissa ja häntä jäivät kaipaamaan puoliso Rosina Bernard sekä tytär.

6.6.2011

Ingermanin sisaruksia

Karjalohjan kirkkoherraksi tuli vuonna 1869 turkulaisen kauppiaan, Zacharias Ingermanin ja Gustava Lindebergin poika Frans Ludvig. Hän oli syntynyt 1819 ja ollut ennen Karjalohjalle tuloaan pappina Pusulassa, Mietoisissa, Vehmalaisissa, Karjalassa ja Mietoisissa. Vuonna 1846 hän oli mennyt naimisiin Gustava Steningin kanssa, joka oli kruununnimismies Gustaf S:n ja Anna Wahlbäckin tytär Merimaskusta. Tosin Gustava oli syntynyt Mynämäellä.


Vuosien mittaan Frans Ludvigille ja Gustavalle syntyivät lapset Olga Theodora, Mathilda Amalia, Oskar Napoleon, Gustava Benedicta, Thekla Eugenia, Arthur Ludvig, Elina Sofia, Selma Victoria ja Fritz Leopold.

Heistä Oskar Napoleon ja Arthur Ludvig opiskelivat ylioppilaaksi saakka. Arthur täydensi opintojaan valmistumalla farmaseutiksi 1887 ja jatkamalla tämän jälkeen lääket. tiedekunnassa. Hän menehtyi Karjalohjalla tammikuussa 1890 vain 30 vuoden iässä. Oskar Napoleonista ehti tulla Tilastollisen päätoimiston aktuaari 1881, mutta ura päättyi hänen kuolemaansa toukokuun lopulla 1886. Tuolloin Oskar oli 35 vuoden ikäinen. Hän ehti myös olla useamman vuoden Elias Lönnrotin apuna tämän tehdessä suomi-ruotsi -sanakirjaansa. Vuosien 1882 ja 1885 valtiopäivillä Oskar Napoleon oli suostuntavaliokunnan sihteerinä. Samoihin aikoihin hän toimi postisäästöpankkikomiteassa ja ehtipä mies vielä kirjoittaa useita artikkeleita "Nordisk Familjebokiin" maantieteen sekä historian alalta.

Veljesten sisko Gustava oli harras uskovainen, joka sai päästötodistuksen Turun tyttökoulusta 1872. Seuraavan vuoden aikana hän tuli uskoon tai kuten hän itse asian aikanaan ilmaisi "että me siis olemme uskossa vanhurskaaksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herran Jesuksen Kristuksen kautta". Eräänlaisena oppi-isänä hänellä on Karjalohjan silloinen kansakoulunopettajana, joka oli käynyt mm. Helsingin lähetyskoulua. Vuoden lopulla Gustava sitten oli varma tulevasta ammatistaan ja hakeutui Jyväskylän seminaariin valmistuen pian opettajattareksi.

Vuosien mittaan Gustava Ingerman levitti uskonsanomaansa ja teki opetustyötä uutteruudella, mutta 1882 hän piti jäädä sairaslomalle. Ankara sairaus vei hänen voimansa ja lopulta joulun alla hänen piti anoa virkavapautta kevätlukukauden ajaksi. Tämä hänelle Turussa myönnettiinkin, mutta ajalle tyypilliseen tapaan Gustavan piti maksaa viransijaisen palkasta 1/3 lopun tullessa kansakouluhallitukselta.

Ikävä kyllä kirkkoherra Ingermanin jälkeläiset eivät olleet kovin pitkäikäistä sukua. Gustava menehtyi Karjalohjalla sairauden uuvuttamana ja herraansa uskoen marraskuussa 1883 vain 28 vuoden iässä.


Uskovaisen sisaren ja uutterien veljesten joukkoon kuuluu vielä perheen kuopus Fritz Leopold (s. 1869). Hänellä oli ikäeroa vanhimpaan sisarukseen yli 20 vuotta ja oman isänsä hän menetti varhain. Kirkkoherra Frans Ludvig kuoli 1874. Leski Gustava Stening eli yli neljännesvuosisadan leskenä kuollen alkuvuodesta 1901.

Fritz Leopoldista on mainintoja lääninkanslistin toimessa mm. Mikkelissä ja pataljoonan kirjurina Viipurissa. Vaikka hän oli käynyt koulua, ei Fritziä ilmeisesti kiinnostanut Raamatun selitykset tai pidemmät opinnot. Jyväskylästä kerrottiin toukokuussa 1894 seuraavaa;
"Fritz Ingerman, tuo sanomalehtiuutisten kautta ikävän kuuluisaksi tullut nuori mies, oleskeli tämän viikon alussa kaupungissamme ja sai täälläkin muutamilta henkilöiltä narratuksi rahoja, kun ilmoitti olevansa jonkun seuran lähettämä kerääjä. Laukaassa oli hän myöskin esiintynyt ja ilmoittanut nimensä olevan Ekqvist, jota nimeä hän tarpeentullen täälläkin käytti".
Jyväskylässä kaupungin järjestyksen valvojat ottivat nopeasti silmiinsä Ingermanin ja hänet määrättiin poistumaan pikaisesti ennen kuin hän hankkisi viattomilta kansalaisilta suurempia "kuoletuslainoja". Miestä kuvailtiin terveen näköiseksi, hieman punatukkaiseksi ja varsin ovelaksi valehtelemaan.

Vuosien mittaan Ingerman joutui jopa vankilaan rötöksistään. Viipurissa 1897 hänet otettiin kiinni, koska hän oli kerjännyt rahaa ovelta ovelle ja sitten käyttänyt saamansa rahat viinaan. Mies esiintyi kaupungissa nimillä Jokinen ja Forsten. Tämä oli kolmas kerta, kun Ingerman yritti kepposiaan Viipurissa ja aina hänet lähetettiin tiehensä kotiseudulleen kruununkyydillä.
Onneksi jossain välissä hän sitten ryhdistäytyi ja 1900-luvun alkuvuosina Fritz vihdoin löysi kunnollisia töitä. Viipurin lääninhallitus otti hänet kanslistiksi 1906. Tätä ennen Ingerman oli tienannut leipänsä rautatieaseman järjestysmiehenä.

3.6.2011

Keskiajan Stiernkors -suvusta

Taivassalon Särkilahdella asui keskiajalla suku, joka myöhemmin tultiin tuntemaan kantatilansa nimellä Särkilahti, ruots. Särkilax, tai vaakunakuvionsa mukaan nimellä Stiernkors. Vaakunassa oli tähti, ruots. stjärna, sekä risti, ruots. kors.
Särkilahti mainittiin asiakirjoissa jo 1374, jolloin siellä oli isäntänä eräs Mielivalta, "Melevaltae" – nimi on pakanaajan suomalainen nimi. Mielivallan mahdollinen yhteys myöhempiin Särkilahden asukkaisiin tulee asiakirjalähteiden vähyyden vuoksi ikuisiksi ajoiksi jäämään selvittämättä. Särkilahti-suvun kantaisäksi täytyy siksi kirjata se Per, jolla oli ainakin kaksi poikaa. Heistä peri Olof Perinpoika Suur-Särkilahden ja sai rälssivapauden 1410. Olofista lisää alla. Olofilla oli nimettömäksi jäävä veli, joka sai Vähä-Särkilahden, jossa jälkeläiset elivät verotalonpoikina.

***

Jälkeläisten Ruotsin ritarihuoneelle 1620-luvulla jättämän sukuselvityksen mukaan sai Olof Perinpoika rälssivapauskirjeen kuningas Eerik Pommerilaiselta, Pohjoismaiden unionikuningas 1397-1439, Flensburgissa 8.11.1410. Kesällä 1410 oli puhjennut sota Slesvig-Holsteinin kreivikuntaa vastaan – paikasta päätellen oli Olof mahdollisesti mukana sotimassa ja kunnostautui siellä. Saman 1600-luvun selvityksen mukaan oli Olofin vaimo Nyynäisten Karin, "Karin till Nynäs". Olof eli vielä 1417, ollen silloin katselmusmiehenä Taivassalossa.

***

Edellisen polven Olof Perinpojalla oli poika Nils Olofinpoika, asemies ja Särkilahden isäntä. Nils osti 1427 Taivassalon Siusluodon, ruots. Sjusholm, 1433 Kaarinan Kurjalan sekä 1439 kolme autiotilaa naapuristaan Vähä-Särkilahdesta  .
Nils mainittiin valtaneuvoston jäsenenä 1435 liitossa kuningas Eerik Pommerilaista vastaan, sekä Itämaan eli Suomen kuninkaantuomiovaltaisena, ylimpänä oikeushenkilönä, 1437-47, mahdollisesti koska muut valtaneuvokset olivat estyneitä  .
Nils osallistui 1441 Kalmarin kokoukseen, allekirjoittaen muiden valtaneuvosten joukossa Ruotsin ja Norjan rauhansopimuksen. Hän kuoli 1450-luvun alussa.

Nilsin vaimo oli Elin Nilsintytär, ns. keskiajan Tavast-sukua,  joka sai sedältään, piispa Maunu Tavastilta, häälahjaksi Vahdon Kautrannan ja perinnönsovittelussa 1457 Laitilan Vääntelän. Elin kuoli 1467 mennessä, jolloin lapset sopivat perinnöstään. Nilsillä ja Elinillä oli lapset:

1. Magnus Nilsinpoika, maisteri Pariisissa 1456, oleskeli Roomassa 1465, tuomiorovasti Turussa 1466 sekä 1490 Turun piispa Maunu Särkilahti (Magnus Nicolai, Magnus III).
2. Adlitsa Nilsintytär, nunna Naantalin luostarissa  .
3. Birgitta Nilsintytär, pso. Laurens Valdemarinpoika Diekn.
4. Margareta Nilsintytär, pso. Jon Steninpoika.
5. Marta Nilsintytär, eli vielä 1469, pso. rälssimies Olof Kirves.

2.6.2011

Kärkän kreivi Horn

Salon Kärkän kartanon kreivi Hornilla oli perimätiedon mukaan Kirsti-niminen piika, joka valehteli, että kreivitär olisi ollut luvattomassa suhteessa palvelijan kanssa. Kreivi ei tätä kuitenkaan uskonut.

Kun kreivi Horn sitten kerran oli ulkona, kehotti Kirsti palvelijaa menemään kreivittären luo, jolla muka oli tälle asiaa. Palvelija teki työtä käskettyä. Samalla Kirsti löi puomin ovelle ja juoksi kreiville sanomaan, että tulkaa katsomaan, nyt se on siellä.

Kreivi Horn suuttui niin kovin, että pani kartanonsa palamaan tappaen samalla kreivittären ja kaksi lastaan. Palvelija hyppäsi ikkunasta ulos ja kuoli.

Kreivi joutui oikeuteen, mutta laki pystynyt näin korkea-arvoiseen herraan. Sen takia ratkaisua haettiin paavilta saakka. Paavi tuomitsikin Hornin rakentamaan kolme kirkkoa ja näin saivat alkunsa Halikon, Salon kappelin ja Perttelin pyhätöt. Kreivi määrättiin myös kulkemaan kirkkojen väli polvillaan. Horn väsyi ja kuoli Lustojan ahteeseen ja tuli haudatuksi Salon kappelin kirkon lattian alle. Sieltä hänen kerrotaan löydetyn arkkuja myöhemmin pengottaessa.

1.6.2011

Unohtuneet saarnavuorot

Vuonna 1736 teki 16 talollista nykyisen Tarvasjoen ja Pöytyän pitäjistä, silloisista Euran ja Karinaisten kappelista Turun Tuomiokapituliin valituksen. Sen mukaan Marttilan silloinen kirkkoherra Mathias Riman ei noudattanut konsistorin päätöstä vuodelta 1686, jonka mukaan Euran kirkossa pidettäisiin joka kolmas ja Karinaisten kirkossa joka neljäs saarnapäivä jumalanpalvelus. Tuolloin saarnaajan tuli kyseisen päätöksen mukaisesti saada kirkon läheisyydessä olevasta talosta näitten seurakuntien kustannuksella ruokaa ja hevoselleen apetta. Kuitenkin kyseinen saarnaaja vaati laittomia veroja, kuten heiniä, olkia, päivätöitä ja jopa joulupaistia. Kun kappeliseurakuntalaiset kieltäytyivät näistä, jätti Riman heidät jopa kahdeksaksi saarnapäiväksi ilman herran sanaa.

Kirkkoherra kertoi vastineessaan valituksen olevan aiheettoman. Hän selitti, että hän on katsonut näissä seurakunnissa toimittamiensa vihkiäisten yhteydessä pitämiensä saarnojen korvanneen jumalanpalveluksen kirkossa ja jos joskus olisikin tapahtunut, että saarnavuoro näissä seurakunnissa oli laiminlyöty, ovat seurakuntalaiset siihen itse syypäitä, kun eivät ole antaneet saarnaajalle ruokaa, vaan hänen on itse täytynyt nälissään palata kotiin niin pitkän matkan takaa. Mutta mitä tulee hänen laittomaan valituksessa mainittuun seurakuntalaisten verottamiseen, niin kieltää hän koskaan mitään pyytäneensä, vaan ovat seurakuntalaiset mielensä mukaan antaneet hänelle erityisiä tarveaineita kuten villoja, pellavia ja kauroja.

Käsittelyn lopputuloksen kirkkoherra Riman ja kappelilaiset löivät kuvainnollisesti kättä päälle sekä lupasivat molemmin puolin noudattaa vuoden 1686 päätöstä. Tuomiokapituli ohjeisti lisäksi, että saarnapäiviksi luetaan sunnuntaipäivät ja juhlapäivät, paitsi joulua, pääsiäistä ja helluntaita kuin myöskin rukouspäiviä, jolloin kappelilaisten tuli saapua emäkirkkoon, Marttilaan. Sen sijaan apostolien päivät ja saarnat kärsimisestä eivät ole saarnapäiviksi luettavia, vaikka Euran ja Karinaisten kappelien väki niin olisi halunnut.

Muutamia vuosikymmeniä myöhemmin eli 1790 Turun Hovioikeus langetti Kosken kappeliseurakunnan kappalaiselle, Henrik Hammarenile ja lukkari Yrjö Rothbergille jumalanpalveluksen laiminlyönnistä rukoussunnuntaina 1788 rajut sakot eli kuudennen osan heidän vuotuisista tuloistaan. Sakoista puolet lankesi pitäjän köyhien kassaan ja toinen puoli kirkolle.

Blogitekstisuositus

Muslimi, josta tuli kristitty

Nakkilan seurakunnan vierasseurakuntalaisten luettelosta löytyy todella mielenkiintoinen tapaus elokuulta 1880. Mainitun kuukauden 15. päiv...