analytics

Eräs kastemerkintä Karjaalta

Taas kerran kävi se klassinen tapaus; eräs blogini lukija otti yhteyttä ja kyseli eräästä kastetapahtumasta Karjaan pitäjässä vuonna 1757. Häntä kiinnosti Heimoksen kylän Övergårdissa 17. päivä marraskuuta syntyneen Henrikin mahdollinen sukuyhteys Karjalohjalle. Hänen kumminsa olivat nimittäin seuraavat;

Abram Abramsson Karjalohjan Tallaasta
Jeremias Abramsson samasta paikasta
Johan Henriksson Karjalohjan Immolasta
Sten Henriksson Heimoksen kylästä
vaimo Merta Stigell Kasabystä
Karjalohjan Immolan vanha muori
piika Lisa Isaksdotter Pohjan Kvarnbyn kylästä
piika Lena Henriksdotter Heimoksen kylästä
Stina Abramsdotter Tallaasta

Peräti kolme kummia oli siis Tallaan kylästä ja he kaikki kuuluivat tässäkin blogissa useasti esillä Tallqvist-sukuun. Kuitenkaan Henrikin vanhempia, Isak Henriksson Öhmania ja vaimo Maria Henriksdotteria (s. 1732 ja 1733) en pystynyt sijoittamaan Tallaan perillisiksi. Samoin kävi isoisä Henrik Abramssonin (s. 1699) ja isoäiti Annan (s. 1700) kohdalla. Nuo mainitut syntymävuodet on kirjattu Karjaan rippikirjoihin.

Oli siis katsottava muitakin karjalohjalaisia rusthollarisukuja, sillä Öhmanien asuma Heimoksen tila oli nimenomaan ratsutila eivätkä arvonsa tuntevat rusthollari helposti naineet "väärästä säädystä". Karjalohjan vihityistä löytyykin helposti Isakin ja Marian vihkiminen vuodelta 1756. Samalla selviää morsiamen koti, Immolan yksinäistalo. Immolassa asui 1700-luvulla Nyman-nimen käyttöön ottanut suku. Vuonna 1720 kuolleen Niilo (Nils) Nymanin pojista Henrik oli syntynyt 1701 ja hänestä tuli isänsä jälkeen tilan uusi isäntä. Vaimo Maria (s. noin 1711) oli Lohjan Roution laajaa Rautell-sukua. Heidän lapsistaan HisKi tai ylipäätänsä Karjalohjan kastettujen luettelo kertoo vain neljä poikaa; Axelin, Henrikin, Johanin ja Jeremiaksen. Rippikirjoissa mainitaan vielä ainakin tytär Maria, joka syntyi vuonna 1733.

Näin Isak Öhmanin vaimon sukuperä on tullut selvitetyksi ja omalta kannaltani mukavalla tavalla. Tietokannassani olivat nimittäin ennestään kaikki hänen isovanhempansa. Lisäksi isänäiti Elisabet oli em. Tallqvist-sukua ja äidinisä siis Rautelleita. Kaiken huipuksi isoäiti Elisabetin oma äiti oli kuuluisaa Thauvoniusten pappissukua, joten monelta osin Heimoksen tulevan emännän sukujuuria voi seurata aina 1500-luvun lopulle saakka.

Tulen jatkossa kertomaan hieman Isak Öhmanin ja Marian myöhemmistä vaiheista sekä ennen kaikkea heidän lastensa kohtaloista Karjaalla.

Tässä vielä lopuksi tiivistetty esipolvitaulusto Immolan Mariasta. Mainittakoon lisäksi, että Henrikin kuoltua Maria (Rautell) meni uusiin naimisiin Lohjan Humppilasta kotoisin olleen Henrikin kanssa;

Taulu 1
Maria. Syntynyt 1733 Karjalohja, Immola. Rusthollarin tytär Karjalohjan Immolasta. Ei mainita kastettujen luettelossa, vaan ainoastaan rippikirjoissa. Isä Taulu 2. Äiti Taulu 3. –Puoliso Karjalohja Isak Öhman. Syntynyt 1732. Rusthollari. Isänsä Henrik Abramssonin jälkeen Karjaan Heimoksen kylän Övergårdin rusthollarina. Otti käyttöön sukunimen Öhman.


Taulu 2
I. Hendric. Syntynyt 22.10.1701 Karjalohja,Immola. Kuollut 1740 Karjalohja,Immola. Haudattu 17.02.1740 Karjalohja,Kirkon kuoren alle. Rusthollari. Isänsä jälkeen Karjalohjan Immolan rusthollari. Isä Taulu 4. Äiti Taulu 5. –Puoliso 17.10.1725 Lohja Maria. Syntynyt 1711. Kuollut håll och styng 1769 Karjalohja,Immula. Taulu 3.

Maria. Syntynyt 1733 Karjalohja, Immola. Taulu 1.
Taulu 3
I. Maria. Syntynyt 1711. Kuollut håll och styng 1769 Karjalohja,Immula. Haudattu 02.02.1769 Karjalohja,Kirkko. Mainitaan kuollessaan 80-vuotiaaksi. Tämän tiedon täytynee olla virheellinen, koska tuolloin hän olisi saanut lapsia yli 50-vuotiaana. Toisaalta jos kyse on 1711 syntyneestä Maria Henrikintyttärestäon Maria ollut vain 14 -vuotias mennessään ensimmäisen kerran vihille. Tämä ei kuitenkaan ollut täysin mahdotonta 1700-luvun Suomessa. Isä Taulu 6. Äiti Taulu 7. –Puoliso 1:o 17.10.1725 Lohja Hendric. Syntynyt 22.10.1701 Karjalohja,Immola. Kuollut 1740 Karjalohja,Immola. Rusthollari. Taulu 2. –Puoliso 2:o 01.01.1741 Karjalohja Henrik. Syntynyt 1707. Kuollut håll o. styng 1753 Karjalohja,Immula. Haudattu 05.08.1753 Karjalohja,Kirkon kuoren alle. Rusthollari. Kotoisin Lohjan Humppilasta. Vaimonsa ensimmäisen puolison jälkeen Karjalohjan Immulan talon rusthollari.

1: Maria. Syntynyt 1733 Karjalohja, Immola. Taulu 1.
Taulu 4
II. Niilo Nyman. Kuollut 18.04.1720 Karjalohja,Immola. Rusthollari. Karjalohjan Pellonkylän Immolan talon rusthollari. Talo mainitaan myös omana "kylänään" eli yksinäistalona. –Puoliso 12.06.1701 Karjalohja Elisabet. Syntynyt 1675 Karjalohja,Pellonkylä. Kuollut 04.01.1719 Karjalohja,Immola. Taulu 5.

Hendric. Syntynyt 22.10.1701 Karjalohja,Immola. Kuollut 1740 Karjalohja,Immola. Rusthollari. Taulu 2.
Taulu 5
II. Elisabet. Syntynyt 1675 Karjalohja,Pellonkylä. Kuollut 04.01.1719 Karjalohja,Immola. Isä Taulu 10. Äiti Taulu 11. –Puoliso 1:o 04.11.1690 Karjalohja Johan Öhman. Kuollut 15.08.1698 Karjalohja,Saarenpää. Rusthollari. Karjalohjan Saarenpään talon isäntä vuosina 1691-1698. –Puoliso 2:o 12.06.1701 Karjalohja Niilo Nyman. Kuollut 18.04.1720 Karjalohja,Immola. Rusthollari. Taulu 4.

2: Hendric. Syntynyt 22.10.1701 Karjalohja,Immola. Kuollut 1740 Karjalohja,Immola. Rusthollari. Taulu 2.
Taulu 6
II. Henrik Rautell. Syntynyt 1688 Lohja,Routio. Kuollut 14.02.1754 Lohja,Routio. Haudattu 1754 Lohja,Kirkko. Rusthollari. Oli Roution ratsutilan isäntänä vuosina 1708-1742. Vuonna 1722 merkittiin Routio Raaseporin komppanian ratsutilaksi numero 28 ja kaksi vuotta myöhemmin tilalla asui kahdeksan henkeä, Henrik ja hänen vaimonsa Kirstin kuten myös veli Abraham ja sisar Maria. Isä Taulu 12. Äiti Taulu 13. –Puoliso 1:o Kirstin Myrberg. Syntynyt 1692 Siuntio,Myyry. Kuollut 1715 Lohja,Routio. Taulu 7. –Puoliso 2:o 1718 Lohja,Routio Kirstin.

1: Maria. Syntynyt 1711. Kuollut håll och styng 1769 Karjalohja,Immula. Taulu 3.
Taulu 7
II. Kirstin Myrberg. Syntynyt 1692 Siuntio,Myyry. Kuollut 1715 Lohja,Routio. Haudattu 25.09.1715 Lohja. Vuonna 1722 nosti rusthollari Hans Henriksson Myrberg Siuntion Myyrystä (Myrans) oikeusjutun Henrikkiä vastaan koskien Hansin tyttären, Kirstinin saamaa kotoperintöä. Asianajajana toimi Hansinn poika, rykmenttipastori Gabriel Myrberg. Koska Henrik oli mennyt uudestaan naimisiin Kirstinin kuoleman älkeen 1718, vaati Hans takaisin perintöä sekä kalminskijakkua sekä Hispanian ruovoa, jotka Henrikillä oli ollut pakolaisaikana,, edellisellä vuosikymmenellä. Henrik puolusti itseään sanoen venäläisen kapteenin, Arkaroffintulkin ottaneen mainitut tavarat sota-aikaan. Oikeus vapautti HHenrikin kaikesta vastuusta sotaisaan aikaan vedoten. –Puoliso Henrik Rautell. Syntynyt 1688 Lohja,Routio. Kuollut 14.02.1754 Lohja,Routio. Rusthollari. Taulu 6.

I Lapset
Maria. Syntynyt 1711. Kuollut håll och styng 1769 Karjalohja,Immula. Taulu 3.
Taulu 10
III. Sven. Syntynyt 1640 Karjalohja. Kuollut 1684 Karjalohja,Pellonkylä. Haudattu 1684 Karjalohja,Kirkon kuoren alle. Rykmentinkirjuri,rusthollari. Uudenmaan jalkaväkirykmentin kirjuri. Osti vuoden 1672 paikkeilla Karjalohjan Pellonkylän Ylhäisten rusthollin. Förärade till kyyrkan ett blått kläde över hela kommunkanstolen. Sai ilmaisen hautapaikan kirkosta, ilmeisesti vastineena kirkole tekemistään lahjoituksista. Isä Taulu 20. Äiti Taulu 21. –Puoliso 1672 Karjalohja Katarina Thauvonius. Syntynyt 1648. Kuollut 07.12.1698 Karjalohja,Pellonkylä. Taulu 11.

Elisabet. Syntynyt 1675 Karjalohja,Pellonkylä. Kuollut 04.01.1719 Karjalohja,Immola. Taulu 5.
Taulu 11
III. Katarina Thauvonius. Syntynyt 1648. Kuollut 07.12.1698 Karjalohja,Pellonkylä. Karjalohjan kirkkoherran, Johan Thauvoniuksen tytär. Hänen äitinsä oli Elisabet Agricola. Isä Taulu 22. Äiti Taulu 23. –Puoliso 1:o 21.05.1689 Karjalohja Brodde Anberg. Syntynyt 13.12.1648. Kuollut 18.01.1692 Karjalohja. Nimitetään "tämligen väl studerad person" eli oppineeksi mieheksi. –Puoliso 2:o Jesper Sorrenius. Karjalohjan Mustlahden Sorrin talollisen, Jöran Clemetssonin ja vaimonsa Valborgin poika. uli ylioppilaaksi Turussa 1677 tai 1678. Ahvenkosken kartanon kirjanpitäjänä Pyhtäällä 1700-luvun alussa(1703). Jesperin toinen puoliso oli Katarina Zwilling, jonka kanssa hänoli naimisissa jo vuonna 1703. –Puoliso 3:o 1672 Karjalohja Sven. Syntynyt 1640 Karjalohja. Kuollut 1684 Karjalohja,Pellonkylä. Rykmentinkirjuri,rusthollari. Taulu 10.

3: Elisabet. Syntynyt 1675 Karjalohja,Pellonkylä. Kuollut 04.01.1719 Karjalohja,Immola. Taulu 5.
Taulu 12
III. Michel. Syntynyt Lohja,Routio. Kuollut 04.10.1696 Lohja,Routio. Rusthollari. Oli Lohjan Roution ratsutilan isäntänä 1686-1696. Hänen aikanaan sattui kaksi tulipaloa. Vuonna 1688 oli tuli pääsyt irti siten, että paimentytön hakiessa tavaroitaan sängyn alta, hänen sängyn päälle jättämänsä päre sytytti siinä olleet oljet. Seuranneessa tulipalossa tuhoutui 4 tupaa ja porstua sekä kaikki vaatteet. Yhteensä vahingot nousivat 300 taalariin. Paloapua annettiin Routiolle yksi äyri jokaiselta Lohjan ja Siuntion talolta. Toinen tulipalo sattui ennen joulua 1696. Silloin paloi tupa, jossa säilytettiin 20 tynnyriä nauriita, 8 tynnyriä kaalia,1 tynnyri tervaa, 4 olutpuuta (?), 1 olutsammio, läkkäri, pulloja, käsimylly ja auranvantaita. Vahingon suuruudeksi tuli 180 taalaria. Vuonna 1693 Routio oli merkitty ratsutilan kantatilaksii, johon augmenttitilana kuului Rösundin tila Karjaalta. Isä Taulu 24. Äiti Taulu 25. –Puoliso 15.06.1686 Nummi Kirstin. Syntynyt 1657 Nummi,Oittila. Kuollut 1740 Lohja,Routio. Taulu 13.

Henrik Rautell. Syntynyt 1688 Lohja,Routio. Kuollut 14.02.1754 Lohja,Routio. Rusthollari. Taulu 6.
Taulu 13
III. Kirstin. Syntynyt 1657 Nummi,Oittila. Kuollut 1740 Lohja,Routio. Haudattu 24.02.1740 Lohja,Kirkko. Kotoisin Nummen kappelin Oittilan kylästä. Oittilan kylässä oli tuohon aikaan kaksi taloa: Jaakkola ja Roni. Molempien talojen omistus oli pysynyt samalla suvulla vähintään vuodesta 1540 alkaeen. Vuonna 1687 kuolee Oittilan Jaakkolassa Henrik Matsson 83 -vuotaana. Toisaalta vuonna 1600-luvun alussa oli ao. talon isäntänä Mats Larsson. Hyvin varmasti on kyse isästä ja pojasta. Kirstin saattaisi olla Henrik Matssonin tytär, mutta tässä tapauksessa iisä olisi ollut jo 53 -vuotias hänen syntyessä. Lohjan Roution rusthollissa haudataan 24.2.1740 "gla mor" eli vnha rouva - kuvaus sopii Kirstin Henriksdotteriin. –Puoliso 1:o Henrik. Kirstinin toista puolisoa, Henrik Simonssenia ja hänen ensimmäisen puolisonsa veljeä, Niiloa, syytettiin vuonna 1699 siitä, ettäkun lapsenmurhaaja Margareta piti vietämän mestauspaikalle, joka Lohjannummen vieressä, oli nainen päässyt irti ja oli, sitten kun mestausmies tuli paikalle, kätketty Roution saunaan, josta lähti pakoon ja otettiin kiinni Turun läänin puolella. Sekä Niiloettä Henrik saivat 20 taalarin sakot. –Puoliso 2:o 15.06.1686 Nummi Michel. Syntynyt Lohja,Routio. Kuollut 04.10.1696 Lohja,Routio. Rusthollari. Taulu 12.

2: Henrik Rautell. Syntynyt 1688 Lohja,Routio. Kuollut 14.02.1754 Lohja,Routio. Rusthollari. Taulu 6.
Taulu 20
IV. Henrik. Kuollut 1650 Karjalohja,Tallnäs. Rusthollari. Mainitaan vuoden 1632 maakirjassa Katteluksen ratsutilan isäntänä. Tallqvist -suvun varsinainen kantaisä. Omisti Karjalohjan Tallaassa 1635 kaksi tilaa, joiden puolesta suoritti ratsupalvelusta. Osti vielä kolmannen tilan 1637. Isä Taulu 40. Äiti Taulu 41. –Puoliso Sofia. Syntynyt 22.04.1620. Kuollut 10.02.1691 Karjalohja,Tallaa. Taulu 21.

Sven. Syntynyt 1640 Karjalohja. Kuollut 1684 Karjalohja,Pellonkylä. Rykmentinkirjuri,rusthollari. Taulu 10.
Taulu 21
IV. Sofia. Syntynyt 22.04.1620. Kuollut 10.02.1691 Karjalohja,Tallaa. Sofia oli naimisissa Jesperin kanssa jo vuonna 1653. Karjalohjan haudattujen luettelossa mainitaan voudin leskeksi, onka kuolinikä oli 70 vuotta, 9 kuukautta, kaksi viikkoa ja neljä päivää. Sofia oli kahden laajan suvun kantaäitejä - molemmat suvut käyttivät sukunimeä Tallqvist. –Puoliso 1:o Henrik. Kuollut 1650 Karjalohja,Tallnäs. Rusthollari. Taulu 20. –Puoliso 2:o Jesper. Kuollut 1676. Vouti. Asui Tallaan kylässä, Karjalohjan pitäjässä - sukuperä tuntematoon. Jesperin ja Sofian lapset ottivat käyttöön äitinsä toisen aviomehen jälkeläisten käyttämän Tallqvist -nimen.

1: Sven. Syntynyt 1640 Karjalohja. Kuollut 1684 Karjalohja,Pellonkylä. Rykmentinkirjuri,rusthollari. Taulu 10.
Taulu 22
IV. Johan Thauvonius. Syntynyt 05.10.1615 Karjalohja,Tavia. Kuollut 07.02.1690 Karjalohja. Kirkkoherra. Pohjan pitäjän Antskogin ruukinsaarnaja vuonna 1648, viimeistään1656 mainitaan Karjalohjan kirkkoherrana. Isä Taulu 44. Äiti Taulu 45. –Puoliso Elisabet Agricola. Kuollut 1723 Suomusjärvi. Taulu 23.

Katarina Thauvonius. Syntynyt 1648. Kuollut 07.12.1698 Karjalohja,Pellonkylä. Taulu 11.
Taulu 23
IV. Elisabet Agricola. Kuollut 1723 Suomusjärvi. Uskelan kirkkoherra Khrister Agricolan tytär. –Puoliso Johan Thauvonius. Syntynyt 05.10.1615 Karjalohja,Tavia. Kuollut 07.02.1690 Karjalohja. Kirkkoherra. Taulu 22.

Katarina Thauvonius. Syntynyt 1648. Kuollut 07.12.1698 Karjalohja,Pellonkylä. Taulu 11.
Taulu 24
IV. Henrik. Rusthollari. Roution ratsutilan isäntänä 1650-1686. Vuoden 1682 reduktiossa kerrottiin, että Routio oli Henrik Michelssonin tila, jonka puolesta hän teki ratsupalveluksen, oli kaksinkertaisesti varustanut,oli varakas. Hänen kanssansa asui tilalla hänen poikansa jota paitsi hän piti neljää poikaa akademiassa. Hän oli säännöllinen ja perheestään huolta pitävä mies, jonka nimeä ei usein tavata tuomiokirjoissa. Isä Taulu 48. –Puoliso Lohja Gertrud. Syntynyt 1628. Kuollut 1685 Lohja,Routio. Taulu 25.

Michel. Syntynyt Lohja,Routio. Kuollut 04.10.1696 Lohja,Routio. Rusthollari. Taulu 12.
Taulu 25
IV. Gertrud. Syntynyt 1628. Kuollut 1685 Lohja,Routio. Haudattu 24.06.1685 Lohja,Kirkon alle. –Puoliso Lohja Henrik. Rusthollari. Taulu 24.

Michel. Syntynyt Lohja,Routio. Kuollut 04.10.1696 Lohja,Routio. Rusthollari. Taulu 12.
Taulu 40
V. Sven. Syntynyt 1535. Kuollut 1610 Karjalohja,Kattelus. Syntyperä tuntematon, k. n. 1610 [Wil12, p. 155 TAB. 1; Kiu68, s. 232; SAY].

Katteluksen aluksi yhden, sittemmin kolmen talon isäntänä n. 1586...1610. Sven Erikinpoika oli jo 1566 länsigöötanmaalaisen jalkaväkiampujien lippukunnan päämies (kapteeni, knektshövidsman).
Lippukuntaan kuului 265 miestä Kindin kihlakunnasta. Oli läsnä Varbergin linnassa 1566-67 ja Bohusin piirityksessä 1566 sekä mukana retkellä tanskalaisia vastaan Itägöötanmaalle 1568. Palveli Gullbergin linnoituksella 1570-72.
Omisti apuveroista vapaan maatilan (en Hogenskild Nilssons (Bjelke) gård). Saapui Suomeen 1576. Oli uusmaalaisen Olavi Erkinpojan lippukunnan 1. neljänneksenmestari 1578...1585 (?), saman osaston päämies 1586...1593. Käskynhaltijan, kreivi Axel Leijonhufvudin ampujien päämies helmikuussa 1590 Pyhtään leirissä. Lippukunta oli muodostettu 1591 uudelleen Turun, Raaseporin ja Porvoon lääneistä (500 miestä) ja palveli Viipurin linnassa. Päämiehenä edelleen 1595...1599, v.m. vuonna karjalaisen osaston johdossa.
Osallistui sotaan Venäjää vastaan ja oli 1601...1603 Pärnussa, 1605 Haapsalussa ja 1610 Räävelissä. Sai 2.4.1586 kreivi Axel Leijonhufvudilta vapautuksen kaikista apuveroista yhteen Katteluksen kylän neljästä talosta. Sai 3.10.1605 kaksi Katteluksen kylän taloa vapaaksi ulosteoista (maksuista) niin pitkään kuin hän on käytettävissä kruunun palvelukseen.
Eli vielä 1613 “vanhana nihtien päämiehenä” (gammal knektehövidsman). Suomen asutuksen yleisluettelo ilmoittaa kuitenkin jo 1611 isännäksi pojan Nils, mutta omistajaksi Sven Erikinpojan lesken [VA 3560], joten kuollut n. 1610.
[Kiuasmaan ja Wilskmanin tiedot sotilasurasta ovat osittain ristiriitaisia. Lisäksi Kiuasmaa väittää, että em. verovapaus 2.4.1586 koskee maaomaisuutta Kaarinassa! Sven Erikinpojasta löytyy tietoja Raaseporin linnan tileistä.]
Lähde: Matti Mäkelä - Karjalohjan Kattelus. –Puoliso Margareta. Syntynyt 1550. Kuollut 1630 Karjalohja,Kattelus. Taulu 41.
Henrik. Kuollut 1650 Karjalohja,Tallnäs. Rusthollari. Taulu 20.
Taulu 41
V. Margareta. Syntynyt 1550. Kuollut 1630 Karjalohja,Kattelus. Miehen kuoltua leski Margaretalla oli elinajakseen hankittu verovapaus tilaansa Kattelukseen. Niinpä hän esiintyikin tilan omistajana, vaikka poika ilmaantuu toisinaan veroluetteloihin veron maksajaksi. Vuonna 1624 kannettiin ylimääräinen karjavero ja sen vuoksi on talojen karjat ja kylvömäärät merkitty verokirjoihin [VA3628c].

Verottaja on kirjannut luetteloon " Hustru Margretta, Saligh Sven Erichssåns Enkia hafuer H. K. M.z wår Allernådigaste Herres Bref Dateradt Baresunddhen 7. Maij etc Åhr etc 1614 Lÿdandes att hon skall niudta ochbehålla sijn Gårdh Kattelus Qwitt och fhrij så lenge hon är Enckia för sijn käre framledne Mans Troghen Tienstt för alle åhrlighe uttlagår, doch liquell hafuer hon låttit upteckna sijn Boskapp till H. K. M.tz godhe betenckjande." ("Vaimo Margaretalla, Autuaan Sven Erikinpojan leskellä on Hänen Kuninkaallisen Majesteettinsa meidän Kaikkein armollisimman Herramme Barösundissa 7. Toukokuuta 1614 päivätty kirje, jonka mukaan hänen tulee nauttia ja pitää talonsa Kattelus vapaana ja maksuttomana rakkaan edesmenneen Miehensä uskollisen palvelun vuoksi kaikista vuotuisista veroista niin kauan kuin hän on leski, kuitenkin joka tapauksessa hän on antanut merkitä muistiin karjansa Hänen Kuninkaallisen Majestettinsa hyvään harkintaan.")
Margaretan karjaluettelo sisälsi hevosen, tamman, 15 lehmää, 3 hiehoa, 4 härkää, 2 nuorta härkää, 2 nuorta nautaa, sonnin, 8 lammasta, 2 vuohta, 3 sikaa, 3 nuorta sikaa ja kylvömäärän 4 tynnyriä.
Kylän toinen isäntä Michell Henderssån (talo C) omisti tamman, kaksi härkää, 4 lehmää, hiehon, nuoren naudan, 3 lammasta, 2 vuohta ja kylvi 2 tynnyriä. Kylän yhteisestä kylvöstä 6 tynnyriä voidaan summittain arvioida viljellyksi peltoalaksi 6...9 ha. Viljatynnyri veti tuolloin n. 145 litraa. Karjavarallisuus kertoo hyvistä niittymaista. Margaretaa selvästi varakkaampia olivat Karjalohjalla Sammatti mukaanlukien vain Kourjoen Hans Nielsinpoika, Immolan Larss Nielsinpoika, Saarenpään Jesper Nielsinpoika jja Mailan Olef Michelinpoika.
Samalle tasolle ylsivät Kuusian Niels Michelinpoika ja Lohilammen Jacob Nielsinpoika. Lohilampea ja Mailaa lukuunottamatta nämä tilat varustivat ratsumiehen. Lisäksi ratsumiehen varusti Långvikin Sigfredh Andersinpoika, joka oli Margaretaa selvästi varattomampi. Katteluksen talo C (Michel Hendrichinpoika) oli tuolloin karja- ja kylvövarallisuudeltaan pitäjän hyvää keskitasoa.
Lähde : Matti Mäkelä - Karjalohjan Kattelus, oma kustanne. –Puoliso Sven. Syntynyt 1535. Kuollut 1610 Karjalohja,Kattelus. Taulu 40.
IV Lapset
Henrik. Kuollut 1650 Karjalohja,Tallnäs. Rusthollari. Taulu 20.
Taulu 44
V. Georg Thauvonius. Syntynyt 1577 Karjalohja,Tavia. Kuollut 22.03.1650 Halikko. Kirkkoherra. Halikon kirkkoherra vuodesta 1633. Kotoisin Karjalohjan Tavian rusthollista. –Puoliso Catharina Juusteen. Taulu 45.

IV Lapset
Johan Thauvonius. Syntynyt 05.10.1615 Karjalohja,Tavia. Kuollut 07.02.1690 Karjalohja. Kirkkoherra. Taulu 22.
Taulu 45
V. Catharina Juusteen. Isä Taulu 90. –Puoliso Georg Thauvonius. Syntynyt 1577 Karjalohja,Tavia. Kuollut 22.03.1650 Halikko. Kirkkoherra. Taulu 44.

Johan Thauvonius. Syntynyt 05.10.1615 Karjalohja,Tavia. Kuollut 07.02.1690 Karjalohja. Kirkkoherra. Taulu 22.
Taulu 48
V. Michel. Rusthollari. Lohjan Roution ratsutilan isäntä 1615-1640. Isä Taulu 96. Äiti Taulu 97.

IV Lapset
Henrik. Rusthollari. Taulu 24.
Taulu 90
VI. Hannu Juusteen. kutsutaan Mainiemen herraksi. Isä Taulu 180. Äiti Taulu 181.

V Lapset
Catharina Juusteen. Taulu 45.
Taulu 96
VI. Henrik. Talollinen. Lohjan Roution ratsutilan isäntä 1600-1605. –Puoliso Malin. Taulu 97.

V Lapset
Michel. Rusthollari. Taulu 48.
Taulu 97
VI. Malin. Hallitsi leskenä Lohjan Roution ratsutilaa 1605-10. –Puoliso Henrik. Talollinen. Taulu 96.

V Lapset
Michel. Rusthollari. Taulu 48.
Taulu 180
VII. Paavali Juusteen. Syntynyt 1516 Viipuri,Juustila. Kuollut 22.08.1575 Turku. Isä Taulu 360. –Puoliso Anna. Taulu 181.

VI Lapset
Hannu Juusteen. Taulu 90.
Taulu 181
VII. Anna. Oli elossa vielä 1609. Isä Taulu 362. Äiti Taulu 363. –Puoliso Paavali Juusteen. Syntynyt 1516 Viipuri,Juustila. Kuollut 22.08.1575 Turku. Taulu 180.

VI Lapset
Hannu Juusteen. Taulu 90.
Taulu 360
VIII. Peder Juusten. Syntynyt 1470. Kuollut rutto 1530 Viipuri. Suurkauppias,porvari.

Paavali Juusteen. Syntynyt 1516 Viipuri,Juustila. Kuollut 22.08.1575 Turku. Taulu 180.
Taulu 362
VIII. Sigfrid. Kuollut 1551. Alivouti,nimismies. Toimi 1500-luvun alkupuolella Viipurin linnan alivoutina ja Jääsken nimismiehenä. –Puoliso Karin. Taulu 363.

VII Lapset
Anna. Taulu 181.
Taulu 363
VIII. Karin. –Puoliso Sigfrid. Kuollut 1551. Alivouti,nimismies. Taulu 362.

VII Lapset
Anna. Taulu 181.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus