Herman ja Ester Inkoossa

Inkoon rippikirja 1845-1851
SSHY:n arkisto

Perniöläisen sotilaan, Thomas Snällin ja hänen vaimonsa Greta Michelsdotterin viidestä lapsesta kaksi oli poikia. Vuonna 1791 oli syntynyt Carl ja pikkuveli Herman vuonna 1804. Joskus 1810-luvun lopulla vanhempi veljeksistä löysi itsensä Inkoon Kalkullasta renkinä, vaikkakin asui vaimonsa Maja Stinan kanssa Stor-Hofgårdin talon mailla.

Hieman myöhemmin Inkooseen saapui myös Herman Thomasson, joka myöhemmin käytti sukunimeä Snell. Hän meni naimisiin Salon Kaukolan Knaapin torpparin tyttären, Esterin kanssa. Tämä oli ollut piikana Kalkullassa ja varmaankin tätä kautta Herman oli tutustunut tulevaan morsiameensa Esteriin. Tarkkaa vihkiaikaa en ole onnistunut tälle nuorelle parille löytämään, mutta luultavasti pappi on sanonut aamenensa vuoden 1827 paikkeilla. Ainakin Hermanin ja Esterin esikoislapsi syntyi helmikuun 26. päivä vuonna 1828.

Ajan mittaan perhe kasvoi kahdeksalla muulla pienokaisella, minkä lisäksi Ester joutui synnyttämään kuolleen lapsen maaliskuussa 1849 ollessaan itse jo reilusti yli nelikymppinen. Näiden vuosien aikana perhe asui pisimpään Västerbyn Kloksin tilalla, jonka lampuotina isä Herman oli 1833-1847. Tämän talon omisti läheisen Fagervikin ruukinpatruuna Fridolf Hisinger. Lampuotiaikojensa jälkeen Herman ja Ester muuttivat kolmen tyttärensä, Eva Matildan, Agnetan ja Amalian sekä vävypoikansa Carl Gustaf Ekholmin kanssa Bollstadin kylän Krogille torppareiksi. Kotivävy Ekholmilla ja Amalialla oli tuossa vaiheessa jo yksi lapsi, poika Gustaf Emil.

Isä Hermannin kuoltua 1855 ei Ekholmista hieman yllättäen tullutkaan uutta torpparia Krogille. Sen sijaan mökki jäi Esterin hoitoon vävyn muuttaessa Torbackan yksinäistalon lampuodiksi. Vuoteen 1864 mennessä oli Carl Gustafin ja Amalian perhe kasvanut viidellä lapsella; Josefa Olivia, Amalia Sofia, Blenda Carolina, Ida Mathilda ja Carl Fredrik.

Vaikka Herman Snell oli syntynyt Perniön Hämeenkylässä ja Ester Salon Kaukolassa, olivat he todennäköisesti äidinkieleltään ruotsalaisia. Vähintäänkin heidän on ollut pakko oppia toista kotimaista, sillä Inkoon seutu oli vahvasti ruotsalaista aluetta. Melko jyrkkä kieliraja kulki sitten lännessä nykyisen Lohjan kaupungin Virkkalan taajaman tienoilla. Lounaassa ja etelässä oli vastassa Karjaa, joka myös oli täysin ruotsinkielinen.