analytics

Uusi serkkupoika


Kosken Tl kappeliseurakunnan kappalaiseksi tuli vuonna 1854 Humppilassa syntynyt Berndt Taxell. Hän oli tuossa vaiheessa jo kypsässä iässä, sillä ylioppilaaksi hän tuli jo 1827 ja papiksi vihkiminen tapahtui Turussa 1831.

Tämän jälkeen Taxell määrättiin Tammelan kirkkoherran apulaiseksi. Seuraavina vuosina miehemme työskenteli Tammelan kappeliseurakuntien pitäjänapulaisena saaden 1845 varapastorin arvon.  Vuonna 1848 hän siirtyi pienen Metsämaan seurakunnan kappalaiseksi ja sieltä hän sitten tuli Koskelle. Tässä Lounais-Suomen ja Hämeen rajamailla sijaitsevassa pitäjässä hän viihtyi kymmenisen vuotta, kunnes 1864 Taxell muutti toisen vaimonsa, Maria Sääfin kanssa Lapväärtiin kappalaiseksi. Siellä hän kuoli 1879 leski Marian menehtyessä vuotta myöhemmin.

Taxellin ensimmäinen vaimo oli ollut jo vuonna 1842 kuollut Amanda Fredrika Gadd. Tästä avioliitosta syntynyt tytär Hilda Bernhardina asui Taxellin perheessä Koskella yhdessä 16 vuotta nuoremman  sisarpuolensa Nanny Elisabet Emilian kanssa. Ruokakunnan täydensi isä Berndtin sisar Fredrika Elisabet.

Berndt Taxellin vanhemmat olivat kapteeni Anders Berndt T. ja vaimonsa Katarina Gustava Liljevall. Hän oli syntynyt Humppilassa, kun taas isä Anders Berndt syntyi Punkalaitumella. Berndtin isovanhemmat olivat kersantti Erik Johan Taxell ja Elisabet Juliana Herkepaeus. Punkalaitumen Koskelta he muuttivat Kokemälle.


Itseäni alkoi kiinnostamaan Berndt Taxellissa hänen ylioppilasmatrikkelissa mainittu äidinisänsä Jakob Kilonius, joka myöhemmin muutti sukunimensä Liljewalliksi. Tämän Porin läänin jalkaväkirykmentin katselmuskirjurin puoliso eli Katarina Gustavan äidinäiti oli Klara Elisabet Elgfooth. Viimeksi mainitun isä oli Säkylän kirkkoherra Anders Elgfooth, joka kuului satakuntalaiseen pappissukuun. Tämä sitten tarkoitti käytännössä sitä, että Kosken Tl kappalaisena 10 vuotta työskennellyt Berndt Taxell osoittautui kaukaiseksi serkkupojakseni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus