analytics

Johan Dahlmanin puumerkki

Vanhin veli Johan Dahlman omisti Alimmaisen 16.5.1763...12.4.1777. Hänelle myönnettiin vaadittavat kolme lainhuutoa tilanosaansa 23.3.1768, 23.1.1769 ja 23.4.1770. Kiinnekirjaa ei ole löytynyt. Riidat veli Nilsin kanssa jatkuivat kihlakunnanoikeudessa, vaikka tila oli jaettu. Velkajutuista päätellen taloudellinen tilanne ei ollut kovin vakaa.

Johan vaihtoi tilansa Bernt Johan Brunovin omistamaan puolikkaaseen Sammatin Luskalan säteristä. Perhe muutti Luskalaan ensi sulilla 1777. Myös veli Fredric asui Alimmaisessa kunnes muutti 1769 Kiskon Leilään ja palasi sieltä Katteluksen Ylimmäiseen, jossa avioitui ja muutti edelleen veljensä luo Luskalaan. Tavallisesti puumerkki liittyi taloon ja talon jaon yhteydessä seurasi toista puolikasta toisen puolikkaan ottaessa vähän muunnellun uuden puumerkin.

Nils Dahlman näyttää ottaneen käyttöön peilikuvan (kuvat 8 ja 9), mutta ei ole varmuutta siitä, katsottiinko puumerkin peilikuva eri merkiksi. Johan Nilsinpoika Dahlman käytti isänsä puumerkkiä, kuten käy ilmi kuvasta 6, ja muistakin lähteistä. Hänen poikansa käytti setänsä Nilsin tapaan puumerkin peilikuvaa ostaessaan Luskalan isältään (kuva 7). Tässä talon puumerkki siirtyi muuttajien mukana.


Johan Nilsinpoika Dahlmanin puumerkki
jäljennöksessä Kuoksan perinnönjakokirjasta [KO 26.4.1779 § 7].

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus