analytics

Malm -sukuisia

Jatkan edellisten tekstieni tapaan Turun rippikirjojen parissa. Tällä kertaa silmiini osui merimies Frans Malm, joka on merkitty syntyneeksi Kiskossa vuonna 1828. Kiskolla tarkoitettiin usein muiden pitäjien rippikirjoissa myös kappeliseurakunta Suomusjärveä ja niin on asia tässäkin tapauksessa.

Frans oli yksi Regina Carolina Malmin neljästä aviottomasta lapsesta, jotka kaikki syntyivät Suomusjärven Lahnajärvellä. Pikkusisko Johanna Matildan vei aikanaan vihille sammattilainen Karl Fredrik Sylvander, kun Frans taasen otti vaimokseen piikkiöläisen Margareta Sofia Rothin.

Fransilla ja Margareta Sofialla oli ainakin kolme lasta; Sofia Carolina, Frans Emil ja Lovisa Emelia Charlotta. Vuoteen 1857 mennessä isä Frans oli saanut ylennyksen. Hän ei enää ollut pelkkä merimies, vaan kauppalaivan perämies. Suomen Sukututkimusseuran Merimieshuoneiden hakutietokannasta löytää Fransista hieman tarkempia tietoja. Näistä ikävin on tieto hänen kuolemastaan tammikuussa 1881. Tuossa vaiheessa hänelle kirjattiin tittelit styrman, befålhafvare and skeppare ex. 1863 nöjaktiva.


Fransin äidin, Regina Carolinan, vanhemmat olivat kersantti Axel Johan Malm ja vaimonsa Maria Collin. Maria oli kotoisin Suomusjärven Lahnajärven Kolhon talosta, mutta ensi alkuun Axel Johanin sukuperä tuotti itselleni ongelmia. Suomusjärven rippikirjoissa syntymäajaksi on merkitty aina hyvin selkeästi 28.2.1749. Tuolla päivämäärällä ei osumia HisKi-haulla löydy. Lähimmäksi menee Rauman Unajan kylän Mannilassa 1.3.1749 syntynyt Alexander Johan, jonka isä oli vänrikki Lars Christopher Malm ja äiti Margareta Krumhorn.

Päivämäärän ero selittyy hyvin nopeasti, kun kurkkaa Digiarkistosta Rauman tuon ajan rippikirjoja. Vuosien 1750-1756 niteessä Axel Johanin syntymäpäiväksi on jo ilmestynyt tuo em. 28.2.1749. Kastettujen luettelon merkintä lienee oikeampi, mutta koko loppuelämänsä Axel Johan oli sitten päivän vanhempi.

Miksi sitten Rauman seudulla syntynyt nuorukainen löysi vaimokseen suomusjärveläisen talollisen tyttären? Vastaus on oikeastaan hyvin helppo, sillä upseeri asettui asumaan sinne mihin käsky kävi. Niinpä 1750-luvun lopulla tai viimeistään seuraavan vuosikymmenen alussa Lars Malm perheineen muutti Kiikalan Peltolan kylän Sipilään. Sipilän talosta on toki vielä matkaa silloisen naapuripitäjän Lahnajärvelle, mutta ehkäpä tulevat puolisot näkivät toisensa esimerkiksi kirkossa tai muissa riennoissa. Joka tapauksessa Axel Johan Malm ja Maria vihittiin maaliskuussa 1790 ja tuolloin upseerimme asui itseasiassa Lahnajärven Suonikkalan talossa. Maria menehtyi tammikuussa 1802 ja jo saman vuoden heinäkuussa herra Malm avioitui uudelleen. Puolisoksi tuli Nummen Ritarlahdessa syntynyt Greta Sofia Tolpo. Axel Johanin kuoltua vuonna 1815 asui leski Greta Sofia Lahnajärven Kolholla, kunnes 1839 hän aloitti pienimuotoisen muuttorumban Karunan ja Suomusjärven välillä. Karunassa asui 1830- ja 1840-taitteessa nuorempi Axel Johan Malm, jota nimitetään kaupunginviskaaliksi.


Pieni salaperäisyys verhoaa pikkuveli August(inus) Stephan(us) Malmia, joka syntyi Lahnajärvellä vuonna 1810. Suomusjärven haudattujen luettelon mukaan hän olisi kuollut jossain onnettomuudessa elokuussa 1820. Aivan samalla syntymäpäivällä löydämme kuitenkin saman miehen Vanajan pitäjästä ja edelleen Tenholasta noin kymmenkunta vuotta myöhemmin hänen ollessa Olsbölen kestikievarin isäntänä.

Mitään ihmeempää salaisuutta tähän ei liity, kun tarkistaa asian rippikirjoista. Täkäläinen pappi on sekoittanut haudattujen luettelossa kaksi asiaa, sillä August Stephanin isoveljen, Gustaf Edvardin kohtaloksi tuli kuolla em. onnettomuudessa. Rippikirjasta selviää myös, että August Stephan Malm muutti Vanajan Luolaisiin. Sieltä en tosin ole nuorta herra Malmia onnistunut löytämään, mutta muuttaneiden luetteloiden mukaan hän jok tapauksessa lähti Vanajan pitäjästä Tenholaan vuoden 1830 elokuussa.

Kuten tavallista, on oheinen jälkipolvitaulusto kovin puutteellinen. Täydenneksiä otetaan vastaan kiitollisuudella sekä tietysti myös korjauksia.




Suku
Taulu 1
I. Axel Johan Malm. Syntynyt 01.03.1749 Rauma, Unaja, Mannila. Kuollut 05.06.1815 Suomusjärvi, Lahnajärvi, Suonikkala. Kersantti. Kersantti Malmin ensimmäinen puolisonsa oli Maria Mårtensdotter, jonka kanssa hänellä oli useita lapsia 1700-1800-lukujen vaihteessa.
Maria Mårtensdotter oli puolestaan Lahnajärven Kolhon talollisen tytär.
Asui Lahnajärven Suonikkalan talon mailla.
Kastettujen luettelossa syntymäpäivänä 1.3.1749, mutta jo Rauman rippikirjassa 1750-1756 päiväys on muuttunut muotoon 28.2.1749.
Vanhemmat vänrikki Lars Malm ja vaimonsa Anna Margareta Krumhorn Rauman Unajan kylän Mannilasta. –Puoliso 1:o 12.07.1802 Nummi Greta Sofia Tolpo. Syntynyt 03.02.1771 Nummi, Riddarvik. Kastettu 07.02.1771 Nummi. Muutti pitkään leskenä asuttuaan Sauvoon vuonna 1839 Suomusjärven rippikirjan perusteella.
Muutti tuolloin Karunan Päisterpään säterikartanoon, jota tuolloin hallitsi hänen poikansa Axel Johan Malm. ( i Johan Tolpo. Syntynyt 1740 Pohja. Ä Magdalena Catharina Woivalenius. Syntynyt 06.12.1742 Nummi,Kovela. Kuollut vanhuuden heikkous 22.12.1828 Nummi,Kovela. Äi Gabriel Woivalenius. Syntynyt 17.04.1695 Sääksmäki. Kuollut 1762 Nummi,Kovela. Nimismies. ÄÄ Magdalena Catharina Gjös. Syntynyt 29.01.1699 Nummi,Kovela. Kuollut 1772 Nummi,Kovela.) Maria Collin. Syntynyt 01.04.1758 Suomusjärvi, Lahnajärvi, Kolho. Kastettu 02.04.1758 Suomusjärvi. Kuollut 10.01.1802 Suomusjärvi, Lahnajärvi, Suonikkala.
II Lapset
2: Regina Carolina Malm. Syntynyt 07.11.1801 Suomusjärvi, Lahnajärvi. Taulu 2.
1: Axel Johan Malm. Syntynyt 01.05.1803 Suomusjärvi,Lahnajärvi. Kaupunginviskaali,kersantti. Taulu 4.
1: Ebert Gustaf Malm. Syntynyt 10.09.1805 Suomusjärvi,Lahnajärvi. Kastettu 15.09.1805 Suomusjärvi.
1: Augustinus Stephanus Malm. Syntynyt 13.03.1810 Suomusjärvi, Lahnajärvi. Palvelija. Taulu 5.
Taulu 2
II. Regina Carolina Malm. Syntynyt 07.11.1801 Suomusjärvi, Lahnajärvi. Kastettu 08.11.1801 Suomusjärvi. Asui aviottomana kotitalossaan Suomusjärven Lahnajärvellä.
Regina Carolinalla oli neljä aviotonta lasta, joista yksi - Sofia - mainitaan vain haudattujen luettelossa hänen kuoltua hyvin pienenä. Isä Taulu 1. –Puoliso 25.08.1850 Suomusjärvi Henric Johan Helenius. Syntynyt 21.06.1820 Sammatti, Kiikala. Pitäjänräätäli. Vihille mennessään pitäjänräätäli Helenius asui Suomusjärven Laidikkeen Sipilässä, mutta myöhemmin perheineen Lahnajärven Kolhon talon mailla. ( i Elias Helenius. Syntynyt 08.09.1795 Suomusjärvi,Lahnajärvi. Kuollut 15.12.1861 Sammatti,Kiikala. Torppari,muonatorppari. Ä Gustafva Lönnrot. Syntynyt 14.08.1798 Sammatti,Kiikala. Kuollut 05.08.1880 Sammatti,Kiikala. Äi Gustaf Henrik Lönnrot. Syntynyt 16.12.1773 Sammatti,Lohilampi. Kuollut 25.08.1849 Sammatti. Räätäli,torppari. ÄÄ Margareta. Syntynyt 03.09.1761 Karjalohja,Mustlahti. Kuollut 21.01.1835 Sammatti,Kiikala.)
III Lapset
Frans Malm. Syntynyt 07.01.1828 Suomusjärvi, Lahnajärvi. Furiiri Axel Johan Malmin tyttären avioton poika.
Mainitaan merimiehenä, joka asui Turun kaupungissa 1850-luvulla.
Ulrika Malm. Syntynyt 10.08.1834 Suomusjärvi, Lahnajärvi.
Johanna Matilda Helenius. Syntynyt 05.06.1844 Suomusjärvi,Lahnajärvi. Taulu 3.
Taulu 3
III. Johanna Matilda Helenius. Syntynyt 05.06.1844 Suomusjärvi,Lahnajärvi. Räätälin tytär Suomusjärven Lahnajärven Kolholta vihittyjen luettelon mukaan. Toisaalta kastettujen luettelossa sanotaan olevan Regina Carolina Malmin (43 vuotta) avioton tytär Lahnajärveltä.
Johanna Matildan isäpuoli oli räätäli Henrik Johan Helenius. Äiti Taulu 2. –Puoliso 11.08.1867 Karjalohja Carl Fredric Sylvander. Syntynyt 24.02.1828 Sammatti,Kiikala. ( i Johan Sylvander. Syntynyt 01.10.1776 Sammatti,Kiikala. Rusthollari. ii Gabriel Sylvander. Syntynyt 1745 Karjalohja,Lohjantaipale. Kuollut 11.08.1809 Sammatti,Kiikala. Lasimestari,talollinen. iÄ Christina Kottelin. Syntynyt 01.03.1749 Karjalohja,Kiikala. Ä Lena. Syntynyt 27.08.1787 Suomusjärvi,Laperla.)
IV Lapset
Carl Emil Sylvander. Syntynyt 14.04.1867 Suomusjärvi. Kuollut 27.09.1946. –Puoliso Matilda Josefa Alen. Syntynyt 07.04.1869. Kuollut 27.11.1945.
Edla Mathilda Sylvander. Syntynyt 18.03.1885 Sammatti. Kuollut 31.01.1955 Sammatti. Haudattu 1955 Sammatti. –Puoliso 26.02.1905 Sammatti Johan Emil Nurmi. Syntynyt 30.07.1879 Sammatti. Kuollut teloitettu 28.04.1918 Sammatti,Ylitalo. Haudattu 1918 Sammatti. Kirvesmies. Johan Emil teloitettiin sisällissodan aikana. Johansson. ( i Juho Gabriel. Syntynyt 16.03.1856 Sammatti,Luskala. Kuollut 14.08.1917 Sammatti,Luskalan Enqvist. Torppari. ii Johan. Syntynyt 28.10.1827 Sammatti,Haarjärvi. Kuollut 05.05.1893 Sammatti,Luskala. Torppari. iÄ Maria Christina. Syntynyt 09.02.1827 Sammatti,Luskala. Kuollut 08.10.1920 Sammatti,Luskala. Ä Edla Matilda Helenius. Syntynyt 29.07.1856 Nummi,Immola. Kuollut keuhkotauti 07.06.1916 Sammatti,Luskala.)
Taulu 4
II. Axel Johan Malm. Syntynyt 01.05.1803 Suomusjärvi,Lahnajärvi. Kastettu 05.05.1803 Suomusjärvi. Kaupunginviskaali,kersantti. Vuonna 1828 asui perheineen Kalvolan pitäjän Keikalan kylän Leippälän talossa kersanttina. Vuosina 1834-37 Hämeenlinnan kaupungissa kaupunginviskaalina. Vuosina 1838-41 Karunassa, jossa ollessaan nimitetään myös kaupunginviskaaliksi. Vuonna 1845 asui Perniön Näsen kartanossa. Isä Taulu 1. –Puoliso Henrika Bäckwall. Syntynyt 19.11.1804 Nummi,Oinola. ( i Henric. Syntynyt 27.09.1764 Nummi,Oinola. Kuollut hukkui Sarlammen järveen 24.11.1832 Nummi,Oinola. Talollinen. ii Johan. Syntynyt 26.12.1735 Nummi,Oinola. Kuollut vanhuus 03.08.1810 Nummi,Oinola. Talollinen. iÄ Margeta Breda. Syntynyt 24.11.1737 Sammatti,Kiikala. Kuollut rintatulehdus 26.06.1811 Nummi,Oinola. Ä Hedvig. Syntynyt 11.03.1778 Suomusjärvi,Kettula. Äi Johan. Syntynyt 29.08.1729 Suomusjärvi,Kettula. Talollinen. ÄÄ Greta. Syntynyt 21.08.1734 Nummi,Leppäkorpi.)
III Lapset
Gustaf Wilhelm Malm. Syntynyt 20.05.1828 Kalvola,Keikala.
Reinhold Alfrid Malm. Syntynyt 08.10.1834 Hämeenlinna. Isä Hämeenlinnan kaupunginviskaali Reinhold Malm, äiti Henrika Bäckvall. –Puoliso Erica Christina Karander. Syntynyt 01.02.1836 Kisko,Ylettylä. Kastettu 02.02.1836 Kisko. Isä Kiskon Ylettylän Karan, sittemmin Vihdin Kirvelän rusthollari Christopher Karander. Äiti Erica Linden Vihdin Niemenkylän rusthollista. ( i Christopher Karander. Syntynyt 17.09.1805 Kisko,Ylettylä. Kuollut 18.02.1855 Vihti,Kirvelä. Rusthollari. ii Henrik Karander. Syntynyt 05.07.1759 Kisko,Ylettylä. Rusthollari. iÄ Johanna Ljufström. Syntynyt 21.07.1772 Salo,Muurla. Kuollut 1848 Kisko. Ä Erica Linden. Syntynyt 06.08.1809 Vihti,Niemenkylä. Kuollut 14.03.1897 Vihti. Äi Johan Oxen. Syntynyt 23.04.1770 Suomusjärvi,Kettula. Kuollut rintakuume 28.03.1814 Vihti,Niemenkylä. Rusthollari. ÄÄ Anna Lisa Kareen. Syntynyt 10.10.1765 Kisko,Toija.)
Rosa Victoria Malm. Syntynyt 15.02.1837 Hämeenlinna. Kuollut 1838.
Rosa Emilie Malm. Syntynyt 13.07.1838 Karuna.
Axel Reinhold Malm. Syntynyt 01.04.1841 Karuna,Peisterpää.
Emil Emanuel Malm. Syntynyt 26.02.1845 Perniö.
Taulu 5
II. Augustinus Stephanus Malm. Syntynyt 13.03.1810 Suomusjärvi, Lahnajärvi. Kastettu 18.03.1810 Suomusjärvi. Palvelija. Suomusjärven haudattujen luettelon mukaan Malmin nuorimmainen lapsi, August Stephan kuoli vuonna 1820. Siinä tapauksessa sukujohto hänestä eteenpäin on luonnollisesti virheellinen. Vihille mennessään vuonna 1836 oli Tenholan pitäjän Prestkullantalon palvelijana. Viimeistään vuodesta 1838 samassa pitäjässä sijainneen Olsbölen kestikievarin pitäjänä ja jahtivoutina. Isä Taulu 1. –Puoliso 09.10.1836 Tenhola Maria Mandell. Syntynyt 07.02.1801 Masku. Kastettu 08.02.1801 Masku. Taloudenhoitaja. Räätäli Anders Mandellin tytär Maskusta. Taloudenhoitajana Tenholan Karsbyssä vihkimisen aikaan vuonna 1836.
III Lapset
Mathilda Sophia Malm. Syntynyt 08.04.1838 Tenhola,Olsböle. Kastettu 16.04.1838 Tenhola. Kuollut 17.10.1838 Tenhola.
Maria Henrika Malm. Syntynyt 21.09.1839 Tenhola,Olsböle. Kastettu 06.10.1839 Tenhola.
August Reinhold Malm. Syntynyt 21.09.1839 Tenhola,Olsböle. Kastettu 06.10.1839 Tenhola.
Amanda Sophia Malm. Syntynyt 31.07.1841 Tenhola,Olsböle. Kastettu 11.08.1841 Tenhola.
Mathilda Malm. Syntynyt 27.03.1844 Tenhola,Olsböle. Kastettu 08.04.1844 Tenhola.

Nimihakemisto
Nimi Taulu
Greta 4
Hedvig 4
Henric 4
Johan 3, 4, 4
Juho Gabriel 3
Lena 3
Margareta 2
Maria Christina 3
Alen, Matilda Josefa 3
Breda, Margeta 4
Bäckwall, Henrika 4
Collin, Maria 1
Gjös, Magdalena Catharina 1
Helenius, Edla Matilda 3
Helenius, Elias 2
Helenius, Henric Johan 2
Helenius, Johanna Matilda 2, 3
Johansson, 3
Karander, Christopher 4
Karander, Erica Christina 4
Karander, Henrik 4
Kareen, Anna Lisa 4
Kottelin, Christina 3
Linden, Erica 4
Ljufström, Johanna 4
Lönnrot, Gustaf Henrik 2
Lönnrot, Gustafva 2
Malm, Amanda Sophia 5
Malm, August Reinhold 5
Malm, Augustinus Stephanus 1, 5
Malm, Axel Johan 1, 1, 4
Malm, Axel Reinhold 4
Malm, Ebert Gustaf 1
Malm, Emil Emanuel 4
Malm, Frans 2
Malm, Gustaf Wilhelm 4
Malm, Maria Henrika 5
Malm, Mathilda 5
Malm, Mathilda Sophia 5
Malm, Regina Carolina 1, 2
Malm, Reinhold Alfrid 4
Malm, Rosa Emilie 4
Malm, Rosa Victoria 4
Malm, Ulrika 2
Mandell, Maria 5
Nurmi, Johan Emil 3
Oxen, Johan 4
Sylvander, Carl Emil 3
Sylvander, Carl Fredric 3
Sylvander, Edla Mathilda 3
Sylvander, Gabriel 3
Sylvander, Johan 3
Tolpo, Greta Sofia 1
Tolpo, Johan 1
Woivalenius, Gabriel 1
Woivalenius, Magdalena Catharina 1

Paikkahakemisto
Paikka Taulu
Hämeenlinna 4
Kalvola,Keikala 4
Karjalohja 3
Karjalohja,Kiikala 3
Karjalohja,Lohjantaipale 3
Karjalohja,Mustlahti 2
Karuna 4
Karuna,Peisterpää 4
Kisko 4
Kisko,Toija 4
Kisko,Ylettylä 4
Masku 5
Nummi 1
Nummi, Riddarvik 1
Nummi,Immola 3
Nummi,Kovela 1
Nummi,Leppäkorpi 4
Nummi,Oinola 4
Perniö 4
Pohja 1
Rauma, Unaja, Mannila 1
Salo,Muurla 4
Sammatti 2, 3
Sammatti, Kiikala 2
Sammatti,Haarjärvi 3
Sammatti,Kiikala 2, 3, 4
Sammatti,Lohilampi 2
Sammatti,Luskala 3
Sammatti,Luskalan Enqvist 3
Sammatti,Ylitalo 3
Suomusjärvi 1, 2, 3, 4, 5
Suomusjärvi, Lahnajärvi 1, 2, 5
Suomusjärvi, Lahnajärvi, Kolho 1
Suomusjärvi, Lahnajärvi, Suonikkala 1
Suomusjärvi,Kettula 4
Suomusjärvi,Lahnajärvi 1, 2, 3, 4
Suomusjärvi,Laperla 3
Sääksmäki 1
Tenhola 5
Tenhola,Olsböle 5
Vihti 4
Vihti,Kirvelä 4
Vihti,Niemenkylä 4

Lähteet

2 kommenttia:

  1. Hei,
    Vice länsman August Stefan Malm kuolee keuhkotautiin (?, lungsot) 26.1.851 Tenhola, Ofvanmalm, Capitains boställe.

    Asuinpaikkoja:
    Ohlsböle gästgiveri :
    http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5667264
    http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5667747

    1848 med familj till Ofvanmalm Capitains boställe, död 26.1.1851: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5667734

    död 26.1.1851, vice länsman, lungsot
    http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=8411442

    VastaaPoista
  2. - Pieni korjaus: "Taulu 4 (Taulusta 1)
    II. Axel Johan Malm. Syntynyt 01.05.1803 Suomusjärvi,Lahnajärvi. Kastettu 05.05.1803 Suomusjärvi."
    Pitäisi olla: Axel Reinhold Malm.
    - Axel Reinholdilla oli vielä yksi tyttö: Aurora Sophia Malm, synt. 10.3.1836 Hämeenlinnassa. http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/karuna/rippikirja_1833-1839_jk590/103.htm

    VastaaPoista

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus