analytics

Putkiradioiden aikaan

Vuonna 1971 isotätini Naima Verhola (1905-1981) lahjoitti minulle oman putkiradion. Se tuotiin kotiimme oikein taksikyydillä. Kyseessä oli saksalaisen Blaupunktin malli Verona 2606. Blaupunkt perustettiin jo vuonna 1923, mutta vuoteen 1938 se tunnettiin nimellä The Ideal. Nimen muutoksen taustalla oli yhtiön valmistamien kuulokkeiden ilmiöimäinen myynti. Jokainen kuuloke leimattiin sinisellä pisteellä ja vähitellen kuluttajat oppivat kysymään yksinkertaisen "blaupunktien" perään. Tämä sitten otettiin yhtiön nimeksi ja sillä nimellä Blaupunkt toimii yhä edelleen. Yhtiön saavutuksiin kuuluu myös jo 1932 esitelty autoradio, joka oli esikuvana myöhemille mallistoille kautta koko maailman.


Verona 2606 -mallistoa tuotettiin vuodesta 1959 lähtien . Valmistusmateriaaleina olivat puu, muovi ja lasi. Radio toimii edelleen mainiosti, mutta uudemmissa taloissa ongelmaksi tulee virtapistoke. Blaupunktissa on maadoittamaton pistoke, joten myös pistorasian täytyy olla vastaavanlainen.

Henkilölle, joka ei ole koskaan putkiradiota käyttänyt, voi tulla pienenä yllätyksenä lämpenisaika. Radioputket vaativat nimittäin muutaman hetken, ennenkuin ne ovat käyttökunnossa. Näin putkiradio ei sovi kaikista hätäsimmälle kuulijalle. Toisaalta aaltoalueita löytyy useita, joten sopivan antennin avulla Verona 2606:lla voi kuunnella vaikkapa puolalaisia, saksalaisia ja englantilaisia radiolähetyksiä. Tästä muistuikin mieleeni jo ammoin unohtamani asia; olin 1980-luvun alussa BBC:n suomenkielisen toimituksen koekuuntelijana. Tehtävänä oli määräajoin lähettää heille kaavake, jossa kerrottiin edellisten viikkojen kuuluvuuksista Suomessa. Lähetyshän tapahtui Lontoosta. Jossain vaiheessa, kenties opiskeluiden takia, tuo kuunteluharrastus jäi. Ehkäpä tämän äidin luota kannetun Blaupunktin kanssa tulee taas trimmailtu Keski-Euroopankin aaltoalueille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus