analytics

Kerhoneuvoja Paavo Maajoki

Kuva on nyt kotiseutuyhdistyksemme arkistossa.
Kiitos lahjoittajalle!
Tarvasjoen Kotiseutuyhdistyksen tämän viikon tapaamisessa sain kouraani ystävälliseltä naisvieraalta kirjekuoren, joka sisälsi valokuvan vuodelta 1929. Kuvaan olivat tuolloin päässeet täkäläiset maatalouskerholaiset kerhoneuvoja Paavo Severi Melander, myöh. Maajoen johdolla. Kirjekuoreen oli kirjoitettu Maajoen syntymäpaikaksi Karjalohja.

Välittömästi tuli itselleni tunne siitä, että kyseinen, vuonna 1982 edesmennyt kerhoneuvoja on itselleni jotain kaukaista sukua. Sillä hetkellä en osannut arvata, että hän oli sukulainen sekä isoisäni että isoäitini kautta. En suoraan muista, onko tietokannassani muitakin vastaavia tapauksia. Tämä on tietysti yksi osoitus siitä, miten pienillä maaseutukunnilla perheet liittyvät toisiinsa mitä moninaisimmalla siteillä.

Paavo Maajoen vanhemmat olivat Karjalohjan Makkarjoen kylän Isotalon rusthollarina vuodesta 1893 lähtien toiminut Kaarle Oskar Melander ja vaimonsa Alma Sofia Stenberg. Kaarle Oskar oli syntynyt Nummen Leppäkorven kylän Sorrin talossa, kun taas Alma Sofia oli Leppäkorven Linnun rusthollarin tytär. Suomen Maatilat -kirjasarjan osa yksi tietää kertoa Kaarle Oskarin lisänneen viljelyksiä puolella raivaamalla suosta ja metsämaasta peltoja. Yhteispinta-alaa tilalla oli peräti 333 hehtaaria. Vuodesta 1927 lähtien isäntänä toimi Paavo Severin veli Niilo Melander, joka oli naimisissa Gunvor Nordströmin kanssa.


Paavo Maajoen äidin, Alma Sofian sukujuurista löytyy mm. Pelandereita, jotka hallitsivat Uskelan Lopen kylän Pertun taloa. Samoin esipolvet johtavat Salon Hämmäisten Alastaloon ja Nummen Järvenpään kylän Uotille.

Sukuohjelmisto 2004 ohjelmistossa on mahdollisuus tehdä graafinen esitys kahden eri henkilön yhteisistä esivanhemmista. Sen perusteella voi nähdä, miten kerhoneuvoja sattuu olemaan sukulaiseni kolmea neljää eri kautta....


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus